Suhtautuminen papin sukupuoleen, samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ja sateenkaarimessuihin hiertää kirkon sisällä. Miten eri herätysliikkeiden kristityt kokevat näkemysten erilaisuuden? Miten päästäisiin iloitsemaan yhteisestä uskosta?
Tätä pohdittiin viime Kirkkopäivillä Seinäjoella, jossa yleisön eteen astui nelikko kertomaan omasta herätysliiketaustastaan sekä uskon erilaisuuden kokemuksistaan.
Heitä haastatteli kristillisen viestinnän konkari Heli Karhumäki, joka nykyisin työskentelee Lapualla Kosolan talon viestintä- ja markkinointipäällikkönä.
Paneelikeskusteluun osallistuivat evankeliointiin innostavan GO-hankkeen koordinaattori Arto Nousiainen Suomen Evankelinen Allianssi ry:stä, pastori Vihtori Leskelä Isonkyrön evankelis-luterilaisesta seurakunnasta, eläkkeellä oleva körttirovasti-rehtori Pentti Lemettinen sekä kolmea yritystä ja Fidan bisnestiimiä johtava Annika Puro-Aho.
1. Katsotaan lähimmäistä silmiin
Ylistarossa syntynyt siirtokarjalaisten poika, Pentti Lemettinen, kertoi lapsuudestaan 1950-luvun körttikylässä, jossa vaikutti sekä jyrkästi että lempeästi ajattelevia herännäisiä.
– Kun körttitalonpoika meni naimisiin siirtokarjalaisen tytön kanssa, körttiläinen seurapuhuja kysyi karjalaisilta: Miltä teistä nyt tuntuu, kun yksi teistä on päässyt taivaan tien kulkijoiden joukkoon?
Lemettisen isotäti, Sanna, ei ollut samaa maata.
– Kun tuberkuloosi runteli kumpaakin vanhempaani, hän piti minusta huolta. Sanna edusti arjen körttiläisyyttä. Hänen läsnäolostaan koin, että Jumala on hyvä.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykytilan Lemettinen näkee liiaksi opillisiin keskusteluihin keskittyneeksi:
– Siellä vertaillaan, annetaan pisteitä, eikä siitä hyvää seuraa. Parempi foorumi olisi arki ja ihmisten koettelemusten kohtaaminen yhdessä.
– Pitäisi ottaa Raamattu toiseen käteen ja samanaikaisesti katsoa lähimmäistä silmiin.
2. Pysytään liikkeellä
Vihtori Leskelä peri äidinmaidossa evankelisuuden, nykyisin hän on evankelis-luterilaisen seurakunnan pappi.
– Evankelisuudesta jäi elämääni esimerkiksi se, etten ole jättänyt Raamatusta huomioon ottamatta vaikeita kohtia, vaikka en niitä ymmärtäisi. Ja se, että yhä etsin Raamatusta ohjetta siihen, millä tavoin pappina toimisin.
Leskelä totesi, että kristityt on luotu liikkeeseen ja viemään evankeliumia eteen päin.
– Jos emme niin tee, kinastelemme keskenämme.
– Paikallaan oleminen ei ole mikään armolahja!
3. Tehdään parannusta
Lääke kuppikuntaisuuteen voi olla myös itsetutkiskelu ja parannuksen teko.
Arto Nousiainen Suomen Evankelisesta Allianssista kertoi sekä Kirkkopäivillä että aiemmin Seurakuntalainen.fi:ssä, että hänellä on ollut kiusaus puhua epärakentavasti toisen lauman lampaista ja heidän aitauksestaan:
”Kun on vilkas mielikuvitus ja vahvat mielipiteet, mieleen tulee loistavia ja nasevia tapoja nälviä toisia ihmisiä ja osoittaa niin tuttujen kuin vieraiden epäonnistumisia ja kelpaamattomuutta.”
– Tein vitsin tai vihollisen mielestäni vääräuskoisesta ihmisestä. Itse olin langennut siihen, että pidin itseäni muita parempana.
Kristittyjen toisiinsa kohdistaman puheen parantamiseksi Nousiainen ryhtyi yhdessä Suomen Evankelisen Allianssin kokoaman työryhmän kanssa valmistamaan ns. Helsingin sitoumusta, joka julkistettiin tammikuussa.
Siihen sisältyy lause, jossa sanoudutaan irti ”kristilliseen kulttuuriimme pesiytyneistä Kristuksen kirkkoa jakavista vahingollisista puhe- ja toimintatavoista ja tehdään niistä tarpeen mukaan henkilökohtaisesti ja yhteisöllisesti parannus”.
4. Kunnioitetaan toista
– Olen rakkaudellisessa avioliitossa, jossa meillä puolisoilla on keskenämme erilainen hengellinen tausta. Tällä kokemuksella uskon, että kyllä yhteiselo uskovilta onnistuu yli seurakuntarajojenkin, toteaa helluntaiseurakunnassa aktiivisesti toimiva Annika Puro-Aho.
Yhteiskristillisten tilaisuuksien järjestelyvastuista hän tietää, etteivät kaikki puhujat ja laulut sovi kaikkien pirtaan riippuen siitä, missä rakennuksessa ollaan.
– Yhteisymmärrykseen on päästy, kun on ollut tahtoa nähdä vaivaa, kuunnella toiveita ja rakentaa yhteyttä. Meitä on Raamatussa kehotettu, että menkää ja tehkää… Eikä niin, että istukaa ja kinastelkaa!
5. Noustaan vuorelle
Heli Karhumäki päätti Kirkkopäivien paneelikeskustelun heijastamalla yleisön eteen edesmenneen evankelistan, Hilja Aaltosen, sanat tämän Matkajärjestys-kirjoituksesta.
”Kun lapset kinastelivat siitä, kenen tulilta Ilmestysmaja näkyy kirkkaimmin, heimojen vanhimmat opettivat: täältä alhaalta näkymät toisiin telttakuntiin ovat ahtaat ja rajalliset, mutta vuorelle nouseva saa nähdä Jumalan koko majesteettinäyn, telttakaupungin, jossa jokainen heimo on matkalla yhteiseen kotiin.”
