Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Taivaallisella pelikentällä: urheilulähetystyö avaa mahdollisuuksia kertoa evankeliumia

 
jalkapallo-kenttä-urheilu-lähetystyö-Mongolia

Koen, että ne liikunnalliset taidot, joita itselläni on ja joita olen kehittänyt, ovat lahjaa Jumalalta. Haluan käyttää niitä hänen kunniakseen, Niko Ijäs toteaa. Kuva: Jussi Valkeajoki.

Yhdessä liikkuminen on aina ollut Niko Ijäkselle luontevin tapa kohdata eri-ikäisiä ihmisiä. Samalla avautuu tilaisuuksia kertoa Jeesuksesta.

”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” Paavalin sanat Apostolien tekojen 17. luvussa ovat urheiluvalmentaja, lähetystyöntekijä Niko Ijäksen mielivärssyjä Raamatussa. Viime syksyn jälkeen lause on saanut uutta syvyyttä, sillä Ijäs muutti silloin perheineen Ateenaan – kaupunkiin, jossa Paavali kuuluisat sanansa lausui.

Toteamus oli osa apostolin puhetta kaupungin hallintoneuvoston kokoontumispaikassa Areiopagilla. Paikka sijaitsee komeista raunioistaan tunnetun Akropoliin kukkulan kupeessa.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Kyseinen Paavalin lause on ollut minulle aina läheinen. Kun pelaan ja liikun, haluan, että Jumala on läsnä siinäkin hetkessä, Niko toteaa.

 

Pallo yhdistää

Ateenassa Niko tekee urheilulähetystyötä kaupunkiin saapuneiden pakolaisten keskuudessa. Työ koostuu erilaisten liikunta-aktiviteettien järjestämisestä, valmentamisesta, hartaushetkien pitämisestä ja muusta yhdessäolosta liikuntatoimintaan osallistuvien pakolaisten kanssa. Sanankylvön lisäksi tavoitteena on voimaannuttaa pakolaisia ja kotouttaa heitä yhteiskuntaan.

Urheilulajina on jalkapallo.

– Jalkapallosta tykätään kaikkialla maailmassa, ja se on hauska tapa luoda suhteita. Missä tahansa otat pallon esille, todennäköisesti löydät ihmisiä, jotka haluavat pelata kanssasi. Samalla avautuu mahdollisuuksia kertoa evankeliumia, Niko kiteyttää.

Hänen työpaikkansa on kristilliseen liikuntatoimintaan keskittyvän kreikkalaisjärjestön yhteydessä. Järjestö tekee yhteistyötä pakolaiskeskusten kanssa ja hakee niistä halukkaita pelaajia treeneihin.

Ennen nurmelle kirmaamista Niko pitää lyhyen hartauden, johon osallistuvat myös ne, joita kristillinen sanoma ei erityisesti puhuttele.

– Toiminta kytkeytyy isompaan kokonaisuuteen, johon sisältyy muun muassa jumalanpalveluksia sunnuntaisin. Osa pelaajista tulee myös niihin.

Nikon valmentama miesten joukkue pelaa paikallisessa harrastajasarjassa. Otteluiden lisäksi harjoitellaan pari kertaa viikossa. Mukana on sekä kreikkalaisia että pakolaisia. Pallonkäsittelyn lisäksi opitaan ihmissuhdetaitoja: yhteistyötä, toisten kunnioittamista, tunteiden käsittelemistä ja sitkeyttä.

Tulevaisuuden haaveena on perustaa joukkueet myös pakolaisperheiden pojille ja tytöille.

 

Mongolia-sport-jalkapallo-peli-Mongolia
Kuva: Jussi Valkeajoki

Lukio-opettajan tärkein opetus

Kun Niko syntyi, hänen vanhempansa suorittivat lähetyskurssia. Pian sen jälkeen perhe suuntasi Taiwanille.

Saarivaltiossa nurmi viheriöi talvellakin, ja jalkapallosta tuli jo varhain Nikon rakkain harrastus. Vapaa-aika kului pallokentällä, ja silloinkin kun poika oli fyysisesti muualla, ajatukset täyttyivät potkuista, maaleista ja harhautuksista.

Noin 12-vuotiaana Niko totesi äidilleen, että aikuisena hän halua tehdä kahta asiaa: pelata jalkapalloa ja tehdä lähetystyötä. Silti vasta lukion viimeisellä luokalla Niko kuuli opettajaltaan, että on olemassa sellainenkin lähetystyön muoto kuin urheilulähetystyö.

Nuorukainen alkoi ottaa tietoisia askeleita siihen suuntaan. Seurasivat liikunnanohjaajan opinnot Suomessa, opiskelua raamattukoulussa, lähetyskurssi ja jakso Kylväjän kotimaantyössä.

Niinä vuosina löytyi myös lähetyshenkinen puoliso, sosionomiksi kouluttautunut Marija.

Vuosina 2013–2016 nuori perhe työskenteli Kylväjän lähetteinä Mongoliassa. Niko järjesti seurakuntien kanssa kristillisiä liikuntatapahtumia, ja Marija muun muassa jakoi tietoa terveellisen ruokavalion merkityksestä. Moni osallistujista ei ollut koskaan aiemmin kuullut Jeesuksesta.

Mieleen jäivät muun muassa koripallovuorolle saapuneet kaksi nuorta miestä, jotka pian tulivat tutustumaan myös seurakuntaan. Myöhemmin he omaksuivat kristillisen uskon, ja heidät kastettiin.

Mongoliasta paluun jälkeen Niko kehitti ja johti Suomen Raamattuopiston uutta urheilulinjaa. Lisäksi hän oli istuttamassa Suomeen norjalaistaustaista kristillistä urheiluverkostoa KRIKiä sekä kristilliseltä arvopohjalta toimivaa yksityistä kuntokeskusta.

KRIKin visio ”Haluamme ihmisten kokevan urheilun, uskon ja elämän iloa” kiteyttää myös Nikon kutsumuksen.

 

Haluamme ihmisten kokevan urheilun, uskon ja elämän iloa

Jokainen hetki on erityinen

Haastattelupäivän aamuna Niko on vienyt perheen vanhimmat lapset Gutianan, Julianan ja Joosuan kouluun. Nuorimmaiset Dani sekä Adelina viettävät päivät kotona Marija-äidin kanssa.

Marija syntyi ja eli varhaislapsuutensa Siperiassa, kunnes muutti perheensä kanssa Suomeen.

– Olemme kumpikin nähneet asioita eri näkökulmista ja tottuneet erilaisuuteen. Samaa haluamme opettaa myös lapsillemme, Niko toteaa.

Lapsille ja työssä kohtaamilleen nuorille pakolaismiehille Niko haluaa olla turvallinen aikuinen. Käytännössä kaikki Ateenan urheilutoimintaan osallistuvat pakolaiset ovat kokeneet elämässään kovia: väkivaltaa, torjutuksi tulemista, ja pelkoa. Monet myös viettävät kaupungissa vain lyhyen ajanjakson matkallaan kohti Keski-Eurooppaa. Se tekee jokaisesta yhteisestä hetkestä erityisen.

– Joka kerta, kun olemme yhdessä, koen, että siinä on mahdollisuus olla vaikuttamassa heidän elämäänsä.

Etapit:

2006 ylioppilaaksi amerikkalaisesta kristillisestä oppilaitoksesta Taiwanilla

2010 liikunnanohjaajaksi Vierumäen urheiluopistolta

2011 opintoja avoimessa raamattukoulussa

2012 Kylväjän lähetyskurssi ja Kylväjän kotimaantyötä

2013–2016 urheilulähetystyössä Mongoliassa

2017–2021 Suomen Raamattuopiston urheilulinjan vastuuopettajana

2019 liikunnanohjaajan ylempi AMK-tutkinto

2020 ammatillisen opettajan tutkinto

2021– urheilulähetystyössä Kreikassa

 

Artikkeli on julkaistu Kylväjä-lehdessä 2/22.

 

 

 
Kylvaja artikkelibanneri