”Sotilaspappienkin toimintaympäristö on muuttunut”

 

Teologian maisteri Tiia Liuskin uskonnonpedagogiikan alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa kesäkuun 16:ntena. Vastaväittäjänä toimi dosentti Tapani Innanen (vas.) Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Martin Ubani Itä-Suomen yliopistosta. Kuva: Aleksi Aho

– Tällä vuosikymmenellä sotilaspapin professio on kytkeytynyt yhä tiiviimmin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ja globaaleihin ilmiöihin, kertoo Tiia Liuski, jonka väitöskirja tarkastettiin kesäkuun puolivälissä.

Sotilaspapit ovat yliopistokoulutuksen saaneita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkaan vihittyjä teologian maistereita. He toimivat Puolustusvoimien palveluksessa erikoisupseereina ja valtion virkamiehinä.

Tiia Liuskin uskonnonpedagogiikan alaan kuuluvasta väitöskirjasta ilmenee, että sotilaspappien perinteinen, pappeuteen kytkeytyvä työ on vähentynyt kouluttajaroolin ja osaamisvaatimusten laajentuessa, vaikkakin esimerkiksi sotilassielunhoidolle löytyy edelleen oma paikkansa armeijan arjessa.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

– Sotilaspapit työskentelevät nykyisin toimintaympäristössä, jossa vaikuttavat ajankohtaiset sosiaaliset, kulttuuriset, turvallisuuspoliittiset ja teknologian kehitykseen liittyvät muutokset, Liuski toteaa.

Väitöskirjassaan Liuski tarkasteli myös ammattikunnan kaksoissidoksellista ja moniulotteista suhdetta Puolustusvoimiin sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkkoon, sosiologisestakin näkökulmasta.

– Useimmilla sotilaspapeilla on tutkimuksen perusteella erityinen kutsumus toimia kirkon virkaan vihittyinä pappeina sotilasympäristössä, joka muodostaa ammattiryhmälle niin kutsutun kaksoisvokaation.

– Heillä on hybridi-identiteetti, joka muodostuu maallisen ja pyhän sekä perinteiden ja muutosten rajapinnoilla toimimisesta.

Liuski tavoitti tutkimukseensa lähes kaikki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sotilaspapit.

– Aineistoa voi siksi pitää ainutlaatuisen kattavana.

Pedagogista osaamista

Väitöskirjassa todetaan, että sotilaspappien rooli eettisen toimintakyvyn kouluttajina on korostunut 2020-luvulla.

Työ Puolustusvoimien henkilökunnan ja asevelvollisten kouluttajana vaatii eettistä, sielunhoidollista ja psykologista osaamista sekä uskontojen ja katsomusten tuntemusta. Lisäksi sotilaspapit tarvitsevat työssään pedagogista osaamista.

Tutkimustulokset osoittavatkin, että muuttuva kansallinen ja kansainvälinen toimintaympäristö asettaa sotilaspapeille vaatimuksen päivittää ja laajentaa osaamistaan jatkuvasti.

– Erityisesti nyt, kun Suomi on Naton jäsen, vaateet ovat kasvaneet.

Liuskin mukaan sotilaspapit tunnistavat muutosvalmiuden vaatimuksen ja heillä on tutkimuksen mukaan kykyä reagoida tähän.

– Työnantajaorganisaatio antaa heidän työlleen selkeät raamit, joiden sisällä työstä voi tehdä omannäköistä. Toisaalta perinteet, sotilasyhteisöön juurtuminen, solidaarisuus ja kunnioitus Puolustusvoimien arvoja kohtaan on vahvaa.

Tutkimustulosten mukaan sotilaspapit tekevät työtään vahvasti omalla persoonalla ja vahvuuksilla.

– He myös kokevat voivansa liikkua sotilashierarkiassa sotilaita joustavammin.

Vaikka kutsumus ammattiin motivoi työn tekemiseen, kutsumuksen voimakkuus ammattiryhmän sisällä vaihtelee – niin kuin sotilaspappien oma hengellisyyskin.

– Osan kokemus on, että pappiskutsumus ja kosketuspinta kirkkoon on heikentynyt työvuosien aikana tai että seurakunnasta ei välttämättä löydy tarpeeksi mielenkiintoisia työtehtäviä verrattuna uraan Puolustusvoimissa.

Liuskin mukaan sotilaspappien monipuolista ja arvokasta osaamista voitaisiin hyödyntää kirkonkin organisaatiossa etenkin silloin, kun se varautuu lakisääteiseen hengellisen kriisituen velvollisuuteensa.

– Tätä mahdollisuutta ei välttämättä vielä ole täysin tunnistettu.