Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy huomenna 15.9.

 

Evankelisluterilaisen kirkon seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy keskiviikkona 15. syyskuuta. Ehdokkaista saa taustatietoja, kun ehdokaslistat vahvistetaan. Seurakunnat ajavat ne yhteiseen tietojärjestelmään lokakuussa. Tuolloin saadaan valtakunnallisesti tietoa esimerkiksi nuorista ehdokkaista sekä ehdokkaiden ikä- ja sukupuolijakauma.

Yhteisten listojen lisäksi ehdokkaiden näkemykset selviävät vaalikoneesta, joka avautuu 25. lokakuuta verkossa osoitteessa seurakuntavaalit.fi/vaalikone.

Kirkkohallituksen kustantama vaalikone on verkkopalvelu, jossa ehdokkaat vastaavat vaalikoneen kysymyksiin ja jossa äänestäjät voivat hakea itselleen sopivaa ehdokasta.

Parikanniemisäätiö neliöb. vko26. MJa

Ehdokkaiksi tavoitellaan nuoria

Ehdokkaan tulee olla 18 vuotta täyttänyt konfirmoitu kirkon jäsen. Ehdokkaiksi tavoitellaan erityisesti nuoria aikuisia, sillä he ovat tällä hetkellä aliedustettuja seurakuntien luottamustehtävissä. Tulevien luottamushenkilöiden toimikausi on 2011-2014.

16-vuotiaat pääsevät äänestämään ensimmäistä kertaa valtakunnallisissa vaaleissa. Äänestysiän on täytyttävä viimeistään seurakuntien yhteisenä vaalipäivänä eli 14.11. Äänestäjän tulee olla kirkon jäsen. Kaksipäiväiset vaalit järjestävissä seurakunnissa voi äänestää myös maanantaina 15. marraskuuta.

Vaalien ennakkoäänestys on 1.-5. marraskuuta. Ennakkoon voi äänestää myös muualla kuin seurakunnan tiloissa tai oman seurakunnan alueella.

Vaaleissa äänestäjät valitsevat luottamushenkilöt, jotka päättävät seurakunnan asioista kirkkovaltuustossa. Heidän joukostaan valitaan myös kirkolliskokousedustajat.

Vaalien tärkeät päivämäärät

Ehdokaslistat, ennakkoäänestystiedot sekä äänestyspaikat julkaistaan seurakuntavaalit.fi -palvelussa 11.10. Vaalikone avataan 25.10. Ennakkoäänestyspäivät ovat 1.-5.11. ja vaalipäivät ovat seurakunnasta riippuen joko 14.11. tai 14.-15.11.