Seurakuntalainen selvitti: Helsingissä kirkon jäsentenkin lapsia jää kastamatta

 

Helsingissä kastetaan luterilaiseen uskoon vähemmän lapsia kuin missään muualla Suomessa. Seurakunnat ovat koittaneet madaltaa kynnystä tuoda lapsi kasteelle järjestämällä kastepäiviä ja soittamalla vauvaperheisiin.

Seurakuntalainen (21.3.) uutisoi, että lasten kastamisessa on suuria eroja eri puolilla Suomea. Helsingissä kastettiin viime vuonna vain 42,7 prosenttia syntyneistä lapsista, kun taas Oulun hiippakunnassa kastettiin peräti 85,3 prosenttia lapsista. Helsingissäkin kastettiin vielä kymmenen vuotta sitten 61,7 prosenttia syntyneistä lapsista. Seurakuntalainen kysyi Helsingin kirkkoherroilta syitä siihen, miksi kastettujen määrä on vähentynyt heidän seurakunnissaan, pitävätkö he tätä kehitystä ongelmallisena ja onko heidän seurakunnissaan tehty jotain sen eteen, että kastettujen määrä saataisiin nousuun. Kysely lähetettiin sähköpostitse kaikille 18 Helsingin kirkkoherralle. Vastauksen saimme kuudelta kirkkoherralta.

Miksi yhä useammat jättävät lapsensa kastamatta?

Helsinkiläisistä kirkkoon kuuluu 57,4 prosenttia. Perheitä perustavien ikäluokassa kuitenkin kirkosta eroaminen on pääkaupunkiseudulla kaikista vilkkainta:  Kirkon tilastojen mukaan vain noin 45 prosenttia 25-39 -vuotiaista helsinkiläisistä kuuluu kirkkoon, mikä selittää myös kastettavien lasten vähäistä määrää. Kirkkoherrojen mukaan Helsingin sisälläkin on huomattavia alueellisia eroja siinä, miten monet perheet haluavat kastaa lapsensa. Pakilan kirkkoherra Leo Norja toteaa, että heidän alueellaan kastettujen määrä on helsinkiläisittäin korkea, kun taas Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Martti Häkkänen tuo esiin, että Itä-Helsingissä eri kulttuurien ja uskontojen edustajien määrän kasvu sekä se, että heidän perheensä ovat suuria, vaikuttaa alhaiseen kastettujen prosenttilukuun.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Kirkkoherrojen mukaan kirkon jäsenten kastettujen lasten määrän vähenemisessä on kaksi keskeistä tekijää. Ensinnäkin yhä useammat vanhemmat eivät halua tehdä päätöstä kastamisesta lastensa puolesta, vaan jättävät valinnan heille myöhemmin tehtäväksi. Helsingin seurakuntien teettämästä Lapsiperhe ja seurakunta -tutkimuksesta käy ilmi, että peräti 39 prosenttia vanhemmista ei halua päättää uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta lapsensa puolesta.

Kirkkoherrat tuovat esiin, että toisaalta yhä useammissa perheissä toinen puolisoista ei kuulu kirkkoon, jolloin perheet monesti päätyvät siihen, ettei lasta kasteta. Helsingin seurakuntien tutkimuksen perusteella 17 prosenttia vanhemmista jättää lapsensa kastamatta puolison kielteisen kannan vuoksi. Kahdeksalle prosentille kasteella ei ole tutkimuksen mukaan mitään merkitystä. Kirkkoherroille tekemässämme kyselyssä nousee esiin myös kummien löytämisen vaikeus ja elämän ruuhkavuosien kiireisyys kasteen suosion vähenemistä selittävinä tekijöinä.

Myös yhteisöllisyyden hiipuminen ja individualismin lisääntyminen selittävät kasteen merkityksen vähenemistä ihmisten mielissä. Munkkiniemen kirkkoherra Leo Glad analysoi:

– Monet nuoret perheet ovat pääkaupunkiseudulle muuttaneita, joilla ei ole enää samanlaista tukiverkkoa ja yhteisön tukea kuin synnyinseudullaan. Side joka pitää tässä iässä olevia ihmisiä kirkossa on hyvin ohut.

Martti Häkkänen jatkaa samaa ajatusta:

– Individualistinen elämäntapa, jossa perheen ja suvun yhteisöllisyydellä ei ole kovin suurta painoarvoa, lisääntyy ja kristilliset yhteisöllisyyttä tukevat tilaisuudet eivät välttämättä kuulu tähän elämäntapaan. Kaiken kaikkiaan tämä kehitys kiihdyttää kirkosta eroamisen volyymia.

Kirkkoherrat pitävät sakramenttien merkityksen vähenemistä kirkon haasteena

Kaikki kyselyyn vastanneet kirkkoherrat pitävät kirkon haasteena sitä, että monet sen jäsenet eivät tuo lapsiaan kasteelle. Kaste ja ehtoollinen ovat luterilaisen kirkon sakramentteja eli pyhiä toimituksia.

Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Ulla Kosonen muistuttaa:

– Kirkon opetuksen ytimessä on, että kasteessa välittyy ihmiselle ihmeellinen Jumalan lahja. Samaten se, ettei kirkon jäsenten lapsia kasteta, tuo kysymyksen siitä, miten ja millä perusteilla rakennamme yhteisöä ja keskustelemme yhteisölle keskeisistä arvoista ja tavoista.

Myös Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki korostaa kasteen merkitystä:

– On tärkeää, että kristityissä perheissä lapsi otetaan kasteen kautta Jumalan armoliittoon ja liitetään seurakunnan jäseneksi. Tällöin lapselle mahdollistuu kasteopetuksen antaminen ja monessa kohtaa lapsuutta yhteys Jumalan perheväkeen.

Martti Häkkänen on huolestunut laajemmin uskonnollisten arvojen hiipumista ja sakramenttien merkityksen vähenemistä. Leo Gladin mielestä kasteen merkityksen väheneminen on yksi kirkon suurimmista haasteista. Hän uskoo, että lapsuuden kokemukset ohjaavat voimakkaasti sitä, miten ihminen uskoo myöhemmällä iällä.

– Olen tutkinut etnistä ja uskonnollista identiteettiä ja tullut tutkimuksissani siihen päätelmään, että noin 90 prosenttia ihmisistä säilyttää sen uskon, jonka hän on saanut varhaisen lapsuuden uskonnollisten kokemusten kautta. Tällaisia tunnejälkiä jää lapsen mieleen esimerkiksi iltarukouksesta, iltalaulusta ja vaikkapa joulukirkosta. Kaste antaa sysäyksen vanhemmille myös huolehtia siitä että lapselle syntyy turvallinen perusluottamus, joka kantaa läpi elämän.

Osa kirkkoherroista on sitä mieltä, että kirkko voisi tehdä enemmän sen eteen, että perheet haluaisivat tuoda lapsensa kasteelle. Ulla Kososen mielestä kirkon pitäisi käydä enemmän vuoropuhelua ja keskustelua ihmisten kanssa. Leo Norja näkee haasteena sen, miten kasteesta ja kirkon roolista siinä saadaan syntymään positiivisia mielikuvia.

– Meidän pitäisi vielä enemmän keskittyä hoitamaan kaste perheen juhlana. Jos osaamme vastata perheiden tarpeisiin sekä käytännössä että tunteen tasolla, voimme lisätä hienon herkän juhlan kokemuksia, joita jokainen haluaa omaan lähipiiriinsä.

Helsingin seurakuntien Lapsiperhe ja seurakunta -tutkimuksen mukaan perinteiden vaaliminen ja halu juhlia läheisten kanssa perheen uutta tulokasta olivatkin monelle jäsenelle tärkeimpiä syitä lapsensa kastamiseen.

Kastepäivät, soitot vauvaperheisiin ja Pienelle parasta -hanke rohkaisevat tuomaan lapsen kasteelle

Kirkon jäsenyyden tukihankkeen projektipäällikkönä toiminut Eeva Salonen kertoo, että Helsingissä herättiin jo vuonna 2010 tilanteeseen, että vuosittain noin 600 -700 kirkon jäsenen lapset jäävät kastamatta.

– Kirkkoherrojen kanssa sovittiin erilaisia toimintatapoja kasteasiaan puuttumiseksi. Yksi näistä toimintatavoista on ollut vuodesta 2012 lähtien kaksi kertaa vuodessa järjestettävä yhteinen kastepäivä.

Seuraava kastepäivä järjestetään Helsingissä ja Vantaalla sunnuntaina 7.5 ja Espoossa syksyllä 2017.

Kastepäivässä kynnys tuoda lapsi kasteelle on tehty mahdollisimman matalaksi. Seurakunta antaa perheiden käyttöön tilat kasteen järjestämistä varten ja tarjoaa kakkukahvit. Kyselyyn vastanneista kirkkoherroista sekä Kannelmäen seurakunnan kirkkoherra Sakari Enrold että Munkkiniemen kirkkoherra Leo Glad mainitsevat, että heidän seurakunnissaan järjestetään kastepäiviä.

Eeva Salonen kertoo, että kirkkoherrojen kanssa on sovittu myös, että heidän seurakunnistaan soitetaan niihin vauvaperheisiin, jotka eivät ole vielä varanneet aikaa kasteen suorittamista varten. Lähes kaikki kirkkoherrat tuovatkin esiin, että heidän seurakunnistaan otetaan tavalla tai toisella yhteyttä perheeseen, johon on hiljattain syntynyt lapsi. Juha Rintamäki kertoo:

– Lauttasaaressa soitetaan kaikkiin seurakunnan jäsenperheisiin lapsen saamisen jälkeen. Yhteydenotossa onnitellaan perheenlisäyksestä ja kysellään, miten voimme olla avuksi uuden elämän ihmeen syntymän jälkeen sekä sovitaan perheen kanssa kastejuhlan ajankohdasta.

Leo Glad on ollut alusta asti mukana jo yli kymmenen vuotta käynnissä olleessa Pienelle parasta –hankkeessa, joka rohkaisee vanhempia kastamaan lapsensa:

– Pienelle parasta -ajattelu lähtee lapsesta ja hänen perheensä tarpeista – asioita katsellaan tinkimättä lapsen ja perheen silmin. Hanke on ennen kaikkea tapa nähdä vanhat asiat uusin silmin, mutta sen myötä on myös syntynyt materiaalia. Lapsiin ja vanhempiin ollaan yhteydessä jo heti syntymän jälkeen kirjeellä, jolla pyritään eläytymään kaikkeen siihen kiireeseen, väsymykseen ja iloon ja myös rohkaisemaan vanhempia kastamaan lapsensa, lapsen itsensä tähden.

Pienelle parasta -hanke tukee kasteen saaneen lapsen kehitystä myös myöhemmissä elämänvaiheissa.