Sauli Niinistö haluaa presidenttiehdokkaana taakseen muitakin kuin kokoomuksen

 

Kuva: Matias Turkkila

Gallupsuosikki Sauli Niinistö ilmoitti tänään tiedotustilaisuudessa lähtevänsä kisaamaan presidenttiydestä.

Tiedotustilaisuudessa Niinistö teki pesäeroa puolueeseensa kokoomukseen.

– Olisi tietysti hienoa, jos kelpaan kokoomukselle. Mutta jos olen jonkun toisenkin ehdokas, niin mikäpä siinä, vihjasi Niinistö.

Niinistö halusi ilmoittaa osallistumisensa jo nyt, mitatakseen jo kesän aikana omien sanojensa mukaan todellisen kannatuksensa.

– Nyt on odoteltu pitkiä hallitusneuvotteluja ja olen tätä ilmoitusta senkin vuoksi siirtänyt. Nyt on lomat tulossa ja siksi halusin kertoa tämän nyt julki, Niinistö perusteli.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Niinistö toivoo sanojensa mukaan ”laajoilta kansalaispiireiltä kannatusta”.

Tiedotustilaisuudessa Niinistöltä kyseltiin monia asioita taloudesta ulkopolitiikkaan. Toimittajia kiinnosti etenkin Nato-kysymys. Niinistö on tunnettu Tarja Halosta paljon nato-myönteisempänä.

Tähän tuore ehdokas vastasi, että hän on jo aiemmin peräänkuuluttanut ”eurooppalaisempaa Natoa”.

– Ylipäätään koko nato-keskustelua tuntuu hallitsevan se, että nato kytketään sanapariksi nato-venäjä. Jotkut näkevät siinä ristiriidan, jotkut eivät. Minusta turvallisuuspoliittinen tilanne on nykyään paljon monitahoisempi.

Niinistö (s. 1948) toimi Paavo Lipposen I hallituksessa oikeusministerinä 1995–1996 ja myöhemmin Iiro Viinasen seuraajana valtiovarainministerinä 1996–1999.

Hän jatkoi valtiovarainministerinä Paavo Lipposen II hallituksessa 1999–2003 ja siirtyi sen jälkeen Euroopan investointipankin (EIB) varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Kansanedustajana hän on ollut 1987–2003 ja uudelleen vuosina 2007–2011, jolloin toimi myös Eduskunnan puhemiehenä.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleista Niinistö jättäytyi pois. Vuodesta 2009 hän on Suomen palloliiton puheenjohtaja.