Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Sari Essayah Radio Deille: ”Seisoisin kansalaisten rinnalla”

 

Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah ei näe istuvan presidentin toimineen aina, kuten hän olisi toivonut. Essayah kertoi Radio Dein vaalitentissä, missä hän toimisi toisin kuin Tarja Halonen.

Essayah kritisoi väistyvää arvojohtajaa hieman entisen pääministerin Matti Vanhasen syksyiseen tapaan: maltillisesti mutta suoraan.

– Hivenen olen kaivannut häneltä terävämpää otetta juuri näiden kotimaan kipupisteiden kohdalla. Erityisesti siinä vaiheessa, kun kansakunnalla oli tragedioita: kouluampumiset ja tsunamin jälkihoito.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

– Ne olivat sellaisia hetkiä, jolloin olisin toivonut, että presidentti olisi ollut enemmän kansalaisten rinnalla jakamassa sitä järkytystä ja surua. Tietysti nämä ovat aina tilanteita, jotka ovat persoonasta kiinni: millä tavalla ihminen sitten pystyy asettumaan toisen rinnalle.

Essayah nostaa myönteiseksi vertailukohdaksi viimekesäisen, koko maailmaa järkyttäneen tragedian jälkipyykin.

– Viime kesän Norjan ampumistragedian jälkeen näimme, kuinka hyvin teknokraattisena johtajana pidetty Jens Ståltenberg pystyi laittamaan itsensä suremaan omaisten keskelle ja sillä tavalla jakamaan norjalaisten surun suurta taakkaa. Ehkä tämäntyyppisissä asioissa toivoisin voivani olla aktiivisempi (kuin Halonen). Täytyy toivoa, ettei sen tarvisisi tapahtua minkään tragedian kautta.

Palestiinan kysymys

Toinen asiakokonaisuus, jossa nykyinen europarlamentaarikko eroaisi Halosesta, olisi suhtautuminen Israelin ja Palestiinan ongelmien ratkaisemiseen. Palestiina, joka havittelee itsenäisyyttä ja YK:n jäsenyyttä, sai lokakuun lopulla yllättäen YK:n yhden alajärjestön Unescon (kasvatus-, tiede- ja kulttuuri) jäsenyyden. Suomi äänesti Halosen johdolla jäsenyyden puolesta. Essayah, joka ymmärtää Yhdysvaltain vastavedon evätä Unescolta rahoituksensa, toimisi toisin.

– Kun se (YK:n jäsenyys) ei ole edennyt yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston kautta, niin sitten yksittäisissä jäsenjärjestöissä on ruvettu myöntämään Palestiinan viraomaisille asemaa. Varmaan näissä äänestyksissä olisin ohjannut toisella tavalla. Oli aika kummallinen veto lähteä hakemaan Unescon jäsenyyttä.

Essayah on skeptinen siinä, mihin Palestiinan valitsema tie johtaa – tai ei johda.

– Näen, että tämä yksipuolinen julistautumisen tie ei tule johtamaan rauhaan ja vakauteen alueella, vaan se voi päin vastoin kiristää tilannetta. Varmaan tässä minulla olisi selkeä linjaus siihen nähden, mikä näyttää nyt olevan.

Joissakin asioissa saisimme Sari Essayahissa myös samanlaisen naispresidentin kuin Halonen on ollut.

– Varmaan näitä ihmisoikeuskysymyksiä kaiken kaikkiaan nostaisin kaikilla vierailuilla aktiivisesti esille, kuten Halonenkin.

Voit kuunnella KD:n presidenttiehdokkaan Sari Essayahin vaalitentin kokonaisuudessaan Radio Deistä to 8.12. klo 9-10. Uusintana klo 13.

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)