”Rukous valmistaa sydämiä evankeliumille” – Suomalaisilla on vielä paljon annettavaa lähetystyölle

 

Maailmassa on vielä yli 7000 kansanryhmää, jota evankeliumi ei ole tavoittanut.

Lähetyksen historia on rukouksen historiaa. Rukouksella on myös meidän ajassamme iso merkitys lähetystyön etenemiselle. Rukous2025 nostaa rukouksen keskiöön vähiten tavoitetut kansanryhmät.

Rukous2025-kampanja kutsuu Suomen kristittyjä sitoutumaan rukoukseen viiden vuoden ajaksi niiden kansanryhmien puolesta, joissa Jeesusta ei vielä tunneta. Vuoden 2021 alusta alkoi kampanjan ensimmäinen kokonainen vuosi.

Rukous2025-kampanja lähti liikkeelle pienestä ryhmästä, jota motivoi rukoukseen näky lähetystehtävän loppuun saattamisesta. Raamatun mukaan Jumalan valtaistuimen edessä on kerran ihmisiä kaikista kansanryhmistä. Mutta maailmassa on vielä yli seitsemäntuhatta kansanryhmää, jolla on vain vähän tai ei lainkaan mahdollisuutta kuulla evankeliumin sanomaa Jeesuksesta.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Rukous valmistaa tien 

Yksi kampanjan alullepanijoista on Päivi Peittola.

– Meidän osuutemme ja vastuumme on rukoilla, että se mitä Jumala on luvannut voisi toteutua. Rukoilemalla voimme liittyä Jumalan pelastavaan työhön. Se on ensiarvoisen tärkeä ja vaikuttava osa lähetystyötä. Rukous valmistaa olosuhteita ja ihmissydämiä evankeliumille, Pelttola toteaa.

Kaikki lähti muutamien ystävien yhteisestä halusta rukoilla lähetystyön puolesta.

– Kutsuimme Yrjö ja Aino Rossin kanssa useana vuotena eri lähetysjärjestöjen edustajia koolle viikonlopuksi Salon Bergvikiin jakamaan rukousaiheitaan ja rukoilemaan yhdessä vähiten tavoitettujen kansanryhmien keskellä tehtävän työn puolesta. Toissa vuonna tiimiin liittyi myös Markku Laakso.

Vuoden 2020 aikana rukousnäky laajeni Bergvikin viikonlopusta viiden vuoden kampanjaksi. Mukaan kutsutaan kaikkia, jotka haluavat olla rukouksin mukana Jumalan pelastavassa työssä kansojen keskellä ja sitoutua pitkäjänteiseen rukoukseen.

– Jokainen rukoilija on erilainen ja saa rukoilla omaan tahtiinsa, omalla tavallaan ja niiden aiheiden puolesta, jotka sytyttävät rukousta, Päivi Peittola toteaa. – Tärkeintä on, että kampanjaan osallistuva pitää vähiten tavoitetut ja niiden keskellä tehtävän työn rukouksessaan vuoden 2025 loppuun asti.

– Rukouskampanjaan voi osallistua haluamallaan tavalla, kertoo Päivi Pelttola.

Kampanjaan voi liittyä rukous2025.fi -nettisivujen kautta. Mukaan ilmoittautuneille lähetetään rukouksen virikkeeksi sähköpostia noin kerran kuukaudessa. Kampanjan Facebook-sivulta saa lisää virikkeitä ja rukousaiheita. Rukouksen avuksi on tehty myös rukousvihko. Siihen on koottu strategisia rukousaiheita eri lähetysjärjestöiltä. Vihkon voi tilata ilmaiseksi Rukous2025-nettisivuilta.

Tavoitteena rukouksen kansanliike

Rukous2025-nettisivujen kautta voi halutessaan liittyä myös Zoomissa joka perjantai-ilta kokoontuvaan rukousryhmään. Ryhmän kokoontumisista vastaa Janissa Miettinen Kuopiosta.

– Kuopiossa rukous lähetystyön puolesta lähti liikkeelle Kairos-kurssista syksyllä 2019. Muutamat kurssin käyneet saivat silloin näyn kansallisesta lähetystyön rukousrenkaasta, joka kokoaa ihmisiä Suomen kristillisistä seurakunnista rukoilemaan saavuttamattomien kansanryhmien evankelioimisen puolesta. Aloitimme toimintamme rukoilemalla yhdessä kerran viikossa, Miettinen kertoo.

Matka maan laajuiseksi rukousryhmäksi kesti kuitenkin vuoden.

–  Jumala puhui sanansa kautta ja kertoi kutsuvansa itse rukoilijat mukaan. Rukoilimme Jumalan johdatusta asiassa. Rukouksiimme vastattiin syksyllä 2020, kun saimme tietää Rukous2025-kampanjasta. Otimme yhteyttä sen vastuunkantajiin ja joulukuussa 2020 Kansallinen lähetystyön rukousrengas ja Rukous2025-kampanja yhdistyivät.

Rukous2025-kampanja on lähtenyt hyvin liikkeelle. Siihen liittyy tasaista tahtia lisää rukoilijoita ja kampanjan tarjoama mahdollisuus rukouskummiuteen on sekin herättänyt kiinnostusta.

– Me suomalaiset liitymme tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan kansainväliseen rukouspäivään saavuttamattomien kansanryhmien puolesta. Kansainvälinen rukouspäivä pidetään helatorstaina 13.5. ja se toteutetaan yhteistyössä Suomen lähetysneuvoston ja Rukous2025:n kanssa, kertoo Päivi Pelttola.