Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Rkp:n puheenjohtaja Carl Haglund pelkää uutta jytkyä

 

KUUNTELE KLIPPI. Carl Haglundin painajainen olisi perussuomalaisten uusi jytky lokakuun kuntavaaleissa. Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajaksi kesällä valittu Haglund antoi Radio Dein vaalitentissä tylyn arvion oppositiopuolueen kyvystä tehdä kuntapolitiikkaa. – On vaativa tehtävä kantaa vastuuta ja tehdä ratkaisuja, ja tässä perussuomalaisilla ei ole mitään kokemusta eikä mitään ehdotuksia.

Torstaiaamuna Radio Dein kuntavaalitentissä esiintynyt Haglund osoitti haastattelun terävimmät napautukset perussuomalaisten suuntaan.

– He maalaavat aina hyvin värikkäästi yhteiskunnan ongelmia, ja syyttävät silloin muita puolueita, jotka ovat vastuuasemassa mutta eivät koskaan tuo näihin ongelmiin mitään ratkaisuvaihtoehtoja. Pidän tätä ikävänä piirteenä, mutta tämä piirre on tuonut heille jo yhden jytkyn ja pelkään, että se tuo vielä toisen.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Populistiseksi mielletyn EU-kritiikin ohella hallituksen pienpuoluetta risoo perussuomalaisten kansanedustajien värikkäät pakkoruotsikannanotot sekä kriittinen suhtautuminen maahanmuuttajiin.

– Viime vuosina sävy kielipoliittisessa keskustelussa on ollut aika ajoin vähän ikävää.

– Vähemmistönä olemme tottuneet siihen, että vähemmistöjen asemaa tulee Suomessa puolustaa, se on aina ollut meille perusarvo. Emme syrji ihmisiä heidän taustansa vuoksi.

”Maahanmuuttajakeskustelu yksipuolista”

Haglundin mukaan ruotsinkielinen Pohjanmaa tarjoaa malliesimerkin maahanmuuttajien onnistuneesta sopeutumisesta Suomeen.

– Se osoittaa, että hyvällä tahdolla ja oikealla asenteella maahanmuuttajia voidaan integroida. He ovat ottaneet vahvan aseman monella paikkakunnalla ja työllistyneet hyvin.

– Keskustelu, joka lähtee siitä, että maahanmuuttajien integrointi ei ole meillä onnistunut, on liian yksipuolista. Tulevaisuudessa meillä tulee olemaan työvoimapulaa ja siitä syystä meidän tulisi suhtautua avoimemmin myös muualta tulevien ihmisten mahdollisuuksiin työllistyä. Tässä on vielä paljon tekemistä.

”Rkp-vetoisissa kunnissa menee hyvin”

Lokakuun kuntavaaleissa rkp tekee uuden aluevaltauksen asettamalla kolme ehdokasta suomenkielisiin Lapin kuntiin, joissa puolue pyrkii profiloitumaan erityisesti saamelaisten asemaa ajavana liikkeenä. Kaikkiaan puolueella on oma ehdokas 49 kunnassa.

Puolueen potentiaalin vakuudeksi Haglund kehottaa katsomaan niiden kuntien tilannetta, joissa ruotsalaiset ovat enemmistöpuolueena.

– Rkp-vetoisissa kunnissa menee aika hyvin tänä päivänä. Työllisyystilanne on hyvä, maahanmuuttajien integrointi yhteiskuntaan on onnistunut erittäin hyvin, ympäristöasioissa ollaan edelläkävijöitä. Kuntapolitiikka on onnistunut hyvin niissä kunnissa, joissa rkp on keskeisessä asemassa.

Vaaliteemoikseen rkp nostaa uuden puheenjohtajansa suulla hyvinvointivaltion turvaamisen ja ihmisen.

– Tarvitsemme arvokeskustelun siitä, millä tavalla voimme turvata hyvinvointiyhteiskunnan myös tuleville sukupolville.

– Suvaitsevaisuus on meille hyvin tärkeä ja keskeinen termi. Samalla haluamme painottaa sitä, että jokaiselle ihmiselle on annettava yhdenvertaiset mahdollisuudet meidän hyvinvointisuomessamme taustasta riippumatta.

Radio Dei lähettää Carl Haglundin vaalitentin uusintana sunnuntaina 7.10. kello 20.30. Haastattelu on kuunneltavissa myös Radio Dein ohjelma-arkistossa.

Kuuntele, miten puheenjohtaja Carl Haglund määrittelee liberaalin ideologian ja kristinuskon suhteen puolueen arvomaailmassa ja mitä hän ajattelee uskonnonvapauden toteutumisesta Suomessa (toimittaja A-P Kaipiainen):

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)