Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen: ”Ei ole rikos siteerata Raamattua”

 

Professori Matti Tolvasen mukaan demokratian säilymisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että saamme olla mistä tahansa asiasta eri mieltä, kunhan tyyli pysyy asiallisena. Kuva: Itä-Suomen yliopisto

– On lain tarkoituksen ja oikeustajun vastaista, jos tästä rangaistaan, professori sanoo kommentoidessaan Päivi Räsäsen tapausta Uudelle Tielle.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen määräsi 4. marraskuuta poliisin aloittamaan esitutkinnan koskien Päivi Räsäsen vuonna 2004 julkaistua pamflettia ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”. Poliisi oli aiemmin päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta alleviivaa, että lain takaamaan uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus julkisesti lausua omat uskomuksensa eli kertoa julki, mikä on oikein tai väärin oman uskon mukaan.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

– Ei ole rikos siteerata Raamattua. Jos tämä kyseenalaistetaan, ollaan vaarallisilla raiteilla, Tolvanen kommentoi Uusi Tie -lehdelle.

Tolvasesta on huolestuttavaa ja selkeästi rikoslain mukaan rangaistavaa kiihottamista kansanryhmää kohtaan, jos esimerkiksi heitellään ”Kaikki afrikkalaiset ovat raiskaajia” -tyylisiä lausahduksia. Toisaalta viihdekulttuurissakin on aina laskettu ronskia leikkiä esimerkiksi saamelaisista ja romaneista. Tosin niihinkään ei hänestä pidä lainsäädännöllä välttämättä puuttua.

– Samalla olisi oltava tilaa keskustella ja asiallisesti kertoa oman uskon sisällöistä. Tässä on täysin luvallista vedota eri lähteisiin, kuten Raamatun sanaan. On lain tarkoituksen ja oikeustajun vastaista, jos tästä rangaistaan, Tolvanen sanoittaa.

Sananvapaus koskee jokaista vakaumuksesta riippumatta

Matti Tolvanen arvioi, että oikeusprosessi tullee antamaan kannanoton siihen, että mikä on halventavaksi katsotun aineiston ”saatavilla pitämistä” ja ”levittämistä”. Koko oikeusprosessi saattaa kestää kauan, jopa vuosia. Päivi Räsänen on johdonmukaisesti korostanut pysyvänsä sanomistensa takana, joten valtakunnansyyttäjä voi vedota siihen ja painottaa esillä pitämistä ja levittämistä harkitessaan syytteen nostamista esitutkinnan valmistuttua.

Tolvanen on lukenut itsekin pamfletin ja katsoo, ettei Räsäsen kirjasta ole tehty halventamistarkoituksessa.

– Oikeusprosessissa olisi huomioitava konteksti. Päivi Räsänen on huolissaan perhemoraalin murenemisesta. Kansanedustajana ja kirkon vaikuttajana hänellä on aito huoli perheistä. Kansanedustajilla on erityinen velvollisuus ottaa vaikeita kysymyksiä tarkasteluun, Tolvanen muotoilee.

Käytetäänkö rikoslakia väärin?

Professori Matti Tolvanen uskoo, että valtakunnansyyttäjän käynnistämä oikeusprosessi ehkäisee yhteiskunnallista keskustelua. Hänestä on huolestuttavaa, jos rikoslakia käytetään yhteiskunnan arvoja punnitsevan keskustelun hillitsemisen apuvälineenä. Hän toivoo, että yhteiskuntamme säästyisi mielipidevainolta, josta Räsäsen tapauksessa on merkkejä.

– Konkreettisesti tämä näkyy siinä, että jo nyt on olemassa sallitut ja kielletyt puheenaiheet. Demokratian säilymisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että saamme olla mistä tahansa asiasta eri mieltä, kunhan tyyli pysyy asiallisena, hän päättää.

Uusi Tie tavoitti myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ja kysyi häneltä muun muassa, millä tavalla hänen mukaansa Räsäsen pamfletissa halvennetaan homoseksuaaleja. Lue lisää Uuden Tien verkkosivuilta.

 
artikkelibanneri Uusi Tie