Raimo Mäkelä: ”Lähetystyöntekijä Ritva Olkkola-Pääkkösen muistelmat tallettavat ainutlaatuista kokemushistoriaa”

 

Elämäkertaansa kirjoittaessaan Ritva Olkkola-Pääkkösellä oli erityisesti mielessään nuoret aikuiset, jotka kyselevät omaa paikkaansa lähetystyössä. Kuva: Ilkka Kontturi

Lehtori Ritva Olkkola-Pääkkönen kirjoitti kirjan kasvutarinastaan lähetystyöntekijäksi. Kylväjän hallitusta pitkään johtanut Raimo Mäkelä näkee mittavassa elämäntyössä paljon opiksi otettavaa.

Kuusikymmentäluvulla opiskelijoiden parissa vaikutti pitelemätön hengellinen herätys, josta kypsyi näky kansojen tavoittamiseksi evankeliumilla.

Opetusneuvos, rovasti Olavi Peltola on muistellut julkisuudessa viidennen liikkeen alkuvaiheita: ”Vuonna 1967 Jumala antoi meille kolme nuorta, jotka olivat valmiit antamaan elämänsä lähetystyöhön ja astumaan tyhjän päälle. He olivat Liisa Kingma, Kimmo Juutilainen ja Ritva Olkkola-Pääkkönen. He olivat lähetysherätyksen tienraivaajia.”

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Vuonna 1964 opiskelijat perustivat Ylioppilaslähetyksen. Sitten syntyi Kansanlähetys, josta irtaantui vuonna 1974 Lähetysyhdistys Kylväjä. Olkkola-Pääkkönen siirtyi Kylväjään, jonka palveluksessa hän pysyi eläkkeelle jäämiseensä asti.

Aluksi arkistot järjestykseen

Tuoreessa teoksessaan Tieni Etiopiaan Ritva Olkkola-Pääkkönen kertoo lähetyskutsunsa ja viidesläisten järjestöjen synnystä, valmistautumisesta elämään Afrikassa sekä ensimmäisistä vuosistaan nais- ja lapsityössä Etiopiassa. Hän näki läheltä, millaisen kivun läpi Etiopian Mekane Yesus -kirkko kasvoi maailman suurimmaksi luterilaiseksi kirkoksi.

Kirjoitustyö alkoi oman arkiston järjestämisestä.

– Rukouskirjeistä olisi tullut hartauskirja, jätin ne pois.

Vaikka kirjan seikkaperäinen selostus päättyy vuoteen 1973, Olkkola-Pääkkösellä oli niin paljon kerrottavaa, ettei kaikki millään tuntunut mahtuvan yhden kirjan sivuille. Rajaaminen oli vaikeaa, mutta välttämätöntä. Hän empi myös moneen kertaan, kuinka henkilökohtaista kerronnan olisi viisasta olla.

Koronapandemia tarjosi yllättäen kirjoittamisaikaa, kun monet menot putosivat pois kalenterista.

Kun Olkkola-Pääkkösen ystävä ja kielen ammattilainen Sinikka Kuorikoski lupautui editoimaan tekstiä ja muutkin ystävät kannustivat, eteenpäin oli mentävä.

– Jumalan antama terveyskin tuntui velvoittavalta. Puolisoni Pertti huolehti ruoka-ajoista kutsumalla valmiiseen pöytään.

Rohkaisua uusille lähetystyöntekijöille

Kirjoittaessaan Ritva Olkkola-Pääkkösellä oli erityisesti mielessään nuoret aikuiset, jotka kyselevät omaa paikkaansa lähetystyössä. Hän ajatteli myös niitä, joiden on ollut vaikeaa ymmärtää hänen valitsemaansa elämäntapaa.

– Lähetyselämän rikkaus hakee vertaistaan. Kirjoitin myös lähetystyöntekijöiden omaisille ja ystäville, että he rohkaistuisivat tärkeässä roolissaan.

Kirja oli myös Olkkola-Pääkkösen kiitos lähettäjille ja lähetysjärjestöille, jotka tekivät kutsumuksen toteuttamisen mahdolliseksi.

Hän haluaa rohkaista tuumasta toimeen kaikkia lähetystyöntekijöitä, jotka pohtivat omien elämänvaiheidensa tallettamista kirjalliseen muotoon.

– Jokainen tarina on ainutlaatuinen. Lähetystyöntekijä on osa lähetyshistoriaa, ja lähetyshistoria on osa kirkkohistoriaa. Toiset lukevat, toiset tutkivat ja toiset tekevät historiaa. Kaikkia tarvitaan. Kirjoittaminen auttaa myös selkeyttämään omia muistoja.

Olkkola-Pääkkönen päätyi julkaisemaan kirjan omakustanteena. Tämä on hänen mielestään mainio mahdollisuus saada kirja lukijoille, vaikka markkinointi jääkin oman aktiivisuuden ja lähipiirin varaan.

Katse omaa elämää laajemmalle

Kylväjän hallituksen puheenjohtajana 20 vuotta toiminut tietokirjailija ja teologian tohtori Raimo Mäkelä tarttui kirjaan kiinnostuneena. Ylioppilaslähetyksen synty ja monet muut teoksen kuvaamat tapahtumat ovat myös hänen historiaansa. Yksityiskohtien suuri määrä oli hänelle tervetullutta.

Ritva Olkkola-Pääkkönen Etiopiassa. Kuva: Ritva Olkkola-Pääkkösen kuva-arkisto.

– Monessa kohdassa ajattelin, että näinhän se todellakin meni.

– Ritva on kuvaamiensa asioiden kokemusasiantuntija. Hän antaa ensi käden tietoa suurista ja mullistavistakin asioista, kuten Kylväjän synnystä. Hän on elänyt sen kaiken keskellä, ja tapahtumat ovat olleet hänelle eksistentiaalisia.

Mäkelä pitää Olkkola-Pääkkösen kyvystä kuvata tapahtumia subjektiivisesti samalla ymmärtäen, mikä on niiden laaja, oman elämän perspektiivin ylittävä merkitys.

– On arvokasta, että kokemusaineistoa saadaan talteen tutkimusta ja oppimista varten.

Mäkelä arvostaa myös sitä, että kirja tutustuttaa suomalaisia Etiopiaan ja etiopialaisiin sekä Norjan lähetyshistoriaan. Norjan luterilainen lähetysliitto (NLM) saattoi olla vahvimpina aikoinaan luterilaisen maailman suurin lähetysjärjestö. Vaikka norjalaisia on vähemmän kuin suomalaisia, tällä yhdellä järjestöllä oli ulkomaantyössä 500 lähetystyöntekijää.

– Ritva rakensi siltaa Norjaan ja välitti sieltä vaikutteita Suomeen.

Muistokiviä Jordanvirrassa

Mäkelän mielestä Olkkola-Pääkkösen elämässä on paljon esikuvallista ja opiksi otettavaa.

– Kaikki mitä hän kertoo, on kulkenut hänen persoonansa lävitse, mutta hän ei tuo itseään etualalle. Hän kirjoittaa henkilökohtaisesti, mutta katsoo itseään suurempaan, Raimo Mäkelä kiittää.

Kirjan alkusanat vievät lukijan Joosuan kirjan tapahtumiin. Israelilaisten piti noutaa Jordanvirrasta kaksitoista kiveä. Joosua vei ne virran siihen kohtaan, josta israelilaiset olivat ylittäneet virran kuivin jaloin. Kivien tarkoitus oli muistuttaa tulevia sukupolvia Herran armoteosta.

”Muistoni eivät ole kiviä, mutta toivon, että ne kertovat Herran suurista teoista minua kohtaan todistukseksi Hänestä, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti”, Olkkola-Pääkkönen kirjoittaa.

– Toivon myös, että kirjani vakuuttaa Raamatun luotettavuutta. Sen avautuminen eri kulttuureissa kasvaneille on ihme. Raamatun sana on voimallinen vaikuttaja sekä yksilön että kansakunnan elämässä. Mikään toinen kirja ei pysty kilpailemaan sen kanssa. Raamattu on muuttanut maailmamme, siitä luopuminen muuttaa myös.