Raamattujen salakuljettaja johdatti rajavartijan uskoon – Podcast

 

Raamattujen ja kristillisen kirjallisuuden salakuljettaminen on ollut osa Open Doorsin työtä aivan alusta saakka. Saamme yhä nähdä Jumalan käyttävän tätä väylää ihmisten kohtaamiseen.

 

Open Doorsin työn alkuaikoina järjestön perustaja Veli Andreas salakuljetti kasvavan tiiminsä kanssa Raamattuja rautaesiripun taakse ansaiten kunnioitetun tittelin ”Sanan salakuljettaja”. Nyt, yli 60 vuotta myöhemmin, Raamattuja salakuljetetaan yhä maihin, joissa kristittyjen on vaikeaa saada käsiinsä Jumalan Sanaa. Joskus salakuljettajat pääsevät maahan ilman suurempia ongelmia ja saavat Raamatut vietyä paikallisille kristityille. Aina rajavartioiden silmiltä ei kuitenkaan voi välttyä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Rajalla pysäytyksellä oli tarkoitus

John* oli salakuljettamassa Raamattuja Lähi-idässä sijaitsevaan maahan, kun hänet illalla puoli kymmeneltä pysäytettiin rajalla. Hänen käskettiin avata laukkunsa. Siellä oli erityisiä ”lahjoja”, jotka John tahtoi antaa paikallisille kiittääkseen heitä vieraanvaraisuudesta. Johnia kuulusteltiin poliisiasemalla useita tunteja, ja kaikki 50 kirjaa takavarikoitiin. ”Kaikkiaan seitsemän tullivirkailijaa ja paikallista poliisia kuulusteli minua. Joskus kaksi heistä tuli selliin esittämään kysymyksiä, ja kerran minua kuulusteli viisi henkilöä.”

John vakuutti, ettei ollut myymässä kirjoja, vaan antamassa ne lahjoina. Virkamiesten mielestä kirjoja oli liikaa henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Kolmelta aamulla John kysyi sellejä valvovalta virkamieheltä, milloin saisi mennä hotellilleen. Hänet olikin päätetty lähettää kotiin heti ensimmäisellä mahdollisella lennolla. Matka vaikutti siis epäonnistuneen, mutta Jumalalla oli muita suunnitelmia. John jatkoi keskustelua virkamiehen kanssa ja kuuli tämän isän olevan vakavasti sairas. John tarjoutui rukoilemaan isän puolesta. Virkamies suostui.

”Kerroin virkamiehelle todistukseni ja kuvailin, kuinka tärkeä Jeesus minulle on. Otin taskustani pienen Uuden testamentin, jonka loppuun on painettu pelastussuunnitelma-teksti.” Kun hän oli lukenut tekstin virkamiehelle, tämä otti Jeesuksen vastaan.

Kuultuaan Johnin olevan sellissä ainoastaan kirjojen tähden, virkamies palautti ne hänelle ja vei hänet   aamulla lentokoneeseen. Jumala oli Johnin kanssa koko ajan, matkalaukkujen avaamisesta kotiinpaluuseen saakka. ”Näin Jumalan kädenjäljen kaikessa mitä tapahtui. Jumala päätti muuttaa kaiken tuon yhden sielun tähden. Olin vain tarkkailija. Kiitos Isälle, kiitos Jeesukselle.”

Raamatut onnistuneesti perille

Ryhmä eurooppalaisia onnistui viemään Raamattuja perille saakka: heillä oli arabiankielisiä Raamattuja matkalaukku puolillaan. Heidän lentonsa oli myöhässä, mutta he pääsivät lopulta majapaikkaansa. ”Seuraavana päivänä soitimme kontaktillemme, Herra M:lle, jonka nimeä emme voi kertoa. Pian hän tuli noutamaan meidät, ja menimme arvokkaine ’lahjoinemme’ hänen kirkkoonsa, jossa Raamattujen luovutus tapahtuisi. Rukoilimme M:n kanssa ennen Raamattujen luovutusta. Ryhmä koki tuon yhteisen ajan liikuttavana ja rikastuttavana.”

Vaikka salakuljettajien ryhmä ei osannut paikallista kieltä, he osallistuivat jumalanpalvelukseen, jossa oli noin 80 kristittyä. Mukana oli myös lapsia.

Colin, Open Doorsin työntekijä, joka valvoo osaa salakuljetusmatkoista, sanoo: ”Kiitän Jumalaa siitä, että suurin osa Raamattujen salakuljetusretkistämme sujuu hyvin. Usein matkoihin osallistuneet kertovat todistuksia siitä, kuinka Jumala suojeli heidän kantamaansa erityistä lastia.”

Kirjallisuus on erityisen tervetullutta Lähi-itään. ”Raamattujen, kristillisten kirjojen ja opetuslapseusmateriaalin omistaminen on elintärkeää kasvavalle seurakunnalle, jossa on uusia uskovia”, Colin kertoo. Nimettömänä pysyttelevä seurakunnan johtaja vahvistaa Colinin sanat, kertoen kuinka kiitollisia seurakunnat ovat saadessaan kristillistä kirjallisuutta. ”Muutama vuosi sitten seurakuntamme kärsi kirjallisuuden vähyydestä, erityisesti evankeliumeja tarvittiin uusille uskoville. Nyt meillä on niitä tarpeeksi arabiaksi ja ranskaksi. Kiitos, että autatte meitä.”

Toinen seurakunnan johtaja on erityisen kiitollinen äänikirjoina saatavasta materiaalista, sillä monet uskovat, erityisesti vanhukset, eivät osaa lukea tai kirjoittaa. ”Kiitos kaikille teille, jotka osallistutte Raamattujen ja muiden hengellisten kirjojen jakamiseen.”

*Nimi muutettu

Kiitos, että olet ollut mukana viemässä Sanaa sitä tarvitseville. Rukoile lähtevien tiimien puolesta, että he saisivat matkustaa turvallisesti, ja Jumalan Sana saisi tavoittaa sitä kaipaavat ihmiset

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta.

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen