Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Presidentti Halonen valitsi presidentti Ahtisaaren ideoiman kampanjan voittajan

 
kädet peukuttavat

Anteeksiannon emoji

Presidentti Tarja Halonen pyytäisi somessa anteeksi emojilla, jonka taustalla on punainen sydän ja sen edessä kaksi kättä, jotka nostavat peukalonsa pystyyn. Kirkon Forgivemoji-kampanja sai alkunsa presidentti Martti Ahtisaaren ideasta.

Tarja Halonen huipensi kirkon alulle paneman Forgivemoji-kampanjan poimimalla kampanjan keräämien yleisöehdotusten joukosta emojin, joka kuvastaa presidentin mielentä parhaiten anteeksiantamista. Halonen näkee, että hänen poimimassaan emojissa korostuvat anteeksiantamisen positiivinen tunnepuoli ja rauhaa rakentava vaikutus.

– Olen seurannut huolestuneena keskustelukulttuurin polarisoitumista sekä Suomessa että maailmalla. Haluaisin nähdä etenkin digitaalisissa kanavissa käytävissä keskusteluissa nykyistä enemmän malttia, empatiaa ja kykyä myöntää omat virheensä. Emojit ovat nykyisin erottamaton osa ihmisten välistä viestintää ja siksi tarvitaan emoji, joka sanoo: annan sinulle anteeksi, Halonen kertoo.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanja ammentaa inspiraationsa presidentti Martti Ahtisaaren perustamalta Crisis Management Initiative -konfliktinratkaisujärjestöltä.

– Emojit ovat nykyaikainen muoto käydä vuoropuhelua ja anteeksiantaminen on tärkeää liittää mukaan, perusteli CMI:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Elina Lehtinen presidentti Ahtisaaren kehittelemää ideaa elokuussa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesosen mukaan Tarja Halonen oli oikea henkilö valitsemaan voittajaehdotuksen.

– Anteeksiantamisen emojin on tarkoitus rakentaa siltoja ihmisten välillä, juuri niin kuin Halonen on tehnyt sekä presidenttikausillaan että myöhemmässä toiminnassaan, Pesonen sanoo.

Emoji käyttöön 2021?

Kirkon viestinnän mukaan kampanja on herättänyt suurta huomiota kansainvälisessä mediassa. Kirkon viestinnän tiedotteen mukaan kampanjasta raportoivat muiden muassa BBC, The Guardian ja australialainen ABC. Sosiaalisessa mediassa kampanjan kerrotaan tavoittaneen kansainvälisesti yli kaksi miljoonaa ihmistä.

– Suomella on vahva maine sekä kansainvälisenä rauhanrakentajana että tietotekniikan edelläkävijänä. Forgivemoji-kampanja yhdisti hienosti nämä kaksi suomalaista vahvuutta. Toivon, että mukanaoloni kampanjassa edesauttaa anteeksiantamisen emojin päätymistä osaksi virallista emojivalikoimaa, presidentti Halonen sanoo.

Seuraavaksi Forgivemoji-kampanja laatii Unicoden vaatimukset täyttävän virallisen emojihakemuksen. Kriteerejä uudelle emojille ovat muiden muassa tarpeellisuus eli poikkeavuus nykyvalikoimasta, käytön odotettu laajuus ja tulkinnan selkeys.

Hakemuksen perusteella Unicode päättää, otetaanko anteeksiantamisen emoji osaksi emojivalikoimaa, jota organisaatio päivittää kerran vuodessa. Jos emoji pääsee osaksi Unicoden valikoimaa, eri laitevalmistajat ja palveluiden tarjoajat muokkaavat siitä omat versionsa, jotka ovat yleisessä käytössä aikaisintaan syksyllä 2021.