Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

”Pohjois-Korealla suurempi armeija kuin Venäjällä”

 

Seoul USA -järjestö lähettää Sanaa Pohjois-Koreaan myös vaatteiden sisäkankaisiin painettuna. Kuvakaappaus Seoul USA:n esittelyvideolta

Seoul USA -järjestön johtaja Eric Foley varustaa Pohjois-Korean kristittyjä maanmiestensä saavuttamiseen. Hänen mielestään ruoka-apu ylläpitää maan hallintoa.

Amerikkalainen Eric Foley ja hänen eteläkorealainen vaimonsa Hyun Sook Foley varustavat tuhansia Itä-Aasiassa asuvia pohjoiskorealaisia opetuslapseuteen ja ilosanoman levittämiseen. Avioparin perustaman Seoul USA -järjestön pääperiaatteena on, että pohjoiskorealaiset ovat itse operatiivisen toiminnan keskiössä, koska he ovat oman kansansa asiantuntijoita.

– Pohjois-Koreassa on niin ainutlaatuinen ideologia, ettei sitä voi ymmärtää, ellei ole asunut siellä. Juche-aate on yhdistelmä kommunismia, kungfutselaisuutta ja kristinuskoa. Kristinuskosta kopioitu yhden jumalan palvonta kohdistuu edesmenneeseen Kim Il-sungiin. Hän on Pohjois-Korean ikuinen presidentti, joka johtaa maata haudan takaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Kun pohjoiskorealaiselle kertoo evankeliumin ensimmäistä kertaa, reaktiona on usein kysymys: ”Miksi kopioitte meitä?” Juche-aatteessa on jopa kolminaisuus sekä kymmentä käskyä muistuttavat ”kymmenen periaatetta”, Foley kertoo.

Pohjois-Korean työväenpuolueen levittämän aatteen suurin uhka on todellinen kristinusko. Siksi evankeliumille on maassa käytännössä nollatoleranssi, vaikka pääkaupungissa joitakin kirkkoja onkin.

– Pohjois-Korea ei pelkää taloudellisia tai sotilaallisia uhkia. Siellä on suurempi armeija kuin Venäjällä ja enemmän erikoisjoukkoja kuin Yhdysvalloilla. Maan johto pelkää evankeliumia, koska sen leviämisellä on paitsi hengellisiä myös poliittisia seurauksia, Foley valottaa.

– Kristinusko on ainut, joka voi osoittaa uskomusjärjestelmän valheellisuuden sekä antaa pohjoiskorealaisille sellaisen identiteetin, että he pystyvät muuttamaan maan.

Kuumailmapalloja ja fakseja

Jatkuvasta tarkkailusta huolimatta Seoul USA on onnistunut toteuttamaan lukuisia evankeliointikampanjoita.

– Olemme muun muassa salakuljettaneet Raamattuja ilmapalloilla ja lähettäneet kristillisiä radio-ohjelmia taajuusvälejä vaihdellen. Joitakin vuosia sitten toteutimme evankeliointikampanjan faksilaitteiden avulla. Pohjoiskorealaiset kristityt keräsivät maansa julkisia faksinumeroita, joihin lähetimme raamatunlauseita maan yhteistyökumppaneilta ostamistamme faksinumeroista. Hallitus ei voinut tehdä asialle mitään, koska ei halunnut vaarantaa suhteitaan.

– Huvittavinta tässä on se, että myöhemmin Pohjois-Korean hallitus käytti samaa taktiikkaa halutessaan vaikuttaa eteläkorealaisiin. The Wall Street Journal -lehden toimittaja sai asiaa tutkiessaan selville, että alkuperäinen idea oli tullut Pohjois-Korean maanalaiselta seurakunnalta.

Seoul USA -järjestön mistään kampanjasta ei puhuta julkisesti ennen kuin se on toteutettu. Jälkikäteen operaatioista kuitenkin kerrotaan avoimesti Seoul USA:n nettisivuilla.

– Tällaisen uhan alla on kaksi mahdollisuutta selvitä: tehdä jotain hyvin pientä tai jotain hyvin suurta. Me olemme valinneet jälkimmäisen. Meidän täytyy kuitenkin jatkuvasti olla Raamatun ohjeen mukaisesti viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.

”Ruoka-apu ylläpitää hallintoa”

Eric Foley pitää tärkeänä, että länsimaalaiset kristityt kuuntelevat Pohjois-Korean kansaa halutessaan auttaa heitä.

– Monet länsimaalaiset ovat kauhistuneet kuullessaan maan huonoista oloista ja nälästä. Nälänhätä ei kuitenkaan johdu siitä, etteikö maassa olisi tarpeeksi ruokaa. Hallitus on vain päättänyt, että kolme miljoonaa ihmistä riittää pyörittämään maata; loput ovat tarpeettomia. Kun Pohjois-Koreaan lähetetään ruoka-avustusta, se ei päädy nälkää näkeville vaan jaetaan palkkiona uskollisuudesta työväenpuolueelle, Foley väittää.

Hänen mukaansa ruoka-avustukset ja turismi eivät siis auta kärsiviä pohjoiskorealaisia vaan ainoastaan vahvistavat hallituksen asemaa.

– Paras tapa auttaa on tukea Pohjois-Korean maanalaista seurakuntaa. Pohjoiskorealaisia kristittyjä on jo noin 100 000 niin Pohjois-Koreassa kuin naapurivaltioissa Kiinassa, Venäjällä, Etelä-Koreassa ja Mongoliassa. He ovat avainasemassa auttamis- ja evankeliointityön kehittämisessä. He ovat lisäksi yhteydessä Pohjois-Koreassa asuviin sukulaisiinsa ja levittävät myös siten evankeliumia.

Seoul USA:n näky on, että eräänä päivänä Pohjois-Korean seurakunta levittää hengellistä uudistusta muualle Aasiaan ja läntiseen kristikuntaan.

– Pohjois-Korean uskovia ei tarvitse sääliä. Kun heille sanoo rukoilevansa heidän puolestaan, he yllättyvät. He kokevat, että heidän tulee rukoilla länsimaalaisten kristittyjen puolesta, jotta nämä pysyisivät uskollisina evankeliumille. Kehotankin usein ihmisiä rukoilemaan pohjoiskorealaisten kanssa, ei heidän puolestaan.

Elina Rautio