Pikaluistelija Mika Poutala lopettamispäätöksestään: Aikaa perheelle ja puhekeikkoja seurakuntiin

Unelmien tavoittelussa Poutala näkee ensimmäisellä askeleella sanoinkuvaamattoman merkityksen. Vierivä kivi ei sammaloidu. – Kun ihminen saa vauhdin päälle, häntä on todella vaikea pysäyttää tai lannistaa. KUVA: Mika Poutalan arkisto

Pikaluistelija Mika Poutala lopettaa kuusitoista vuotta kestäneen huippu-urheilijan uransa. – Elämässä on tällä hetkellä, tärkeämpiä asioita, mihin aion käyttää aikaani. Se oli oikeastaan yksinkertainen päätös, Poutala kertoi maanantaina.

Talviolympialaisissa Peyongchangissa Poutala oli 500 metrillä neljäs jääden vain kolme sekunnin sadasosaa pronssimitalista.

– Perhe on paljon joutunut talven aikana ollut yksin, ja nyt yritetään mahdollisimman paljon pyhittää aikaa perheelle. Nyt on lisäksi tiedossa puhekeikkoja yrityksissä ja seurakunnissa, ja täytyy sanoa, että se on nyt jotain, mitä haluan tehdä urheilu-uran jälkeen, Mika Poutala kommentoi päätöksensä taustoja Radio Deille.

Elämä artikkeli, kestotilaustarjous

Maanantaina Poutala julkaisi YouTubessa videon, jossa hän kertoi lopettamispäätöksestään.

– Aloitin pikaluistelun seitsemänvuotiaana vain joitain kuukausia sen jälkeen, kun isäni oli kuollut syöpään. Aluksi pikaluistelu oli sitä, että se oli hauskaa harrastamista ja sieltä sai kavereita. Sen jälkeen kun isäni kuoli, jollain tavalla pikkaisen masennuin, kertaa Poutala vaiheitaan videolla ja kertoo luistelun auttaneen häntä lapsena tarraamaan uudelleen elämän syrjästä kiinni.

”Elämässä on niin paljon enemmän  isompia asioita kuin kilpaurheilu.”

Vuonna 2006 pienen pojan unelma toteutui, kun Mika Poutala pääsi olympialaisiin.

– Vuosi noiden olympialaisten jälkeen tein isoja muutoksia. Asetin tavoitteeksi voittaa olympiakultaa Vancouverissa 2010. Piti tehdä kolme isoa muutosta. Ensimmäinen asia oli ruokavalio, mikä oli todella kuralla.

– Nukkuminen oli todella epäsäännöllistä ja huonolaatuista. Pienillä muutoksilla unen laatu parani ihan älyttömästi ja siitä tuli paljon säännöllisempää, mikä auttoi voimaan paremmin ja oli parempi energia treeneissä ja yleisvointi.

Kolmas suuri muutos koski ajatusmaailmaa.

– Minun piti oikeasti alkaa uskoa siihen, että pystyn voittamaan olympiakultaa.

Vuoden 2010 Vancouverin olympialaisissa Poutala oli elämänsä kunnossa. Ainoastaan toisen luistelun viimeisen kaarteen virhe, pieni horjahdus, maksoi olympiavoiton miehelle, joka oli ollut kisoissa ensimmäisen 500 metrin lähdön nopein luistelija.

Mitali jäi neljän sadasosasekunnin päähän. Nykyään kulta jaetaan yhden lähdön perusteella kahden asemesta.

Toinen urheilu-uran jättipettymys tuli eteen m Peyongchangissa, jossa Poutala koki olevan toisen kerran uransa aikana elämänsä kunnossa. Radalla Poutala tunsi tehneensä elämänsä luistelun. Hänen oli lähdes mahdotonta uskoa, kun maaliin päästyään hän näki tulostaululla nimensä perässä luvun neljä sijoitusta kuvaavassa tulossarakkeessa.

–  Se oli järkyttävän suuri pettymys, mulla tällä kerralla se ei murskannut minua. Kilpailumenestykset eivät enää määritelleet sitä, kuka minä syvimmiltäni olet.

–  Tajusin, että elämässä on niin paljon enemmän  isompia asioita kuin kilpaurheilu.

Kristittynä urheilijana tunnetuksi tullut Poutala kokee olevansa yhä huippukunnossa. Lopetuspäätöksen taustalla ovat muut syyt kuin urheilulliset tulokset.

–   Tässä on monia asioita, mitkä vaikuttavat, mutta yksi isoimmista asioista on ehdottomasti se, että haluan viettää enemmän aikaa perheeni kanssa. En ole enää valmis uhraamaan perhe-elämääni, vaimoni elämää ja lasteni elämään vain minun halujeni ja minun unelmieni toteuttamiseen.

– Haluan olla nyt palvelemassa ja auttamassa heitä heidän unelmissaan. En halua olla enää pois niin paljon poissa kotoa. Elämässä on tällä hetkellä, tärkeämpiä asioita mihin aion käyttää aikaani.

Mika Poutala on vieraana Radio Dein suorassa Herätys!-aamulähetyksessä tiistaina 15.4. aamukahdeksan jälkeen.

Katso video, jossa Mika Poutala kertoo lopettamispäätöksensä taustoja ja avaa tulevaisuuden suunnitelmiaan [Youtube}: