Päivi Räsänen: ”Raamattuun uskovat kristityt joutuvat elämään kaapissa, kun muut tulevat sieltä ulos”

 

Päivi Räsänen Hengellisillä syventymispäivillä Suomen Raamattuopistolla. Kuva: Petri Vähäsarja.

– Koskaan en olisi uskonut tällaisiin seuraamuksiin, mutta luotan siihen, että tämä on Jumalan kädessä, Päivi Räsänen kommentoi kuuluisan twiittinsä aiheuttamaa tutkintarumbaa.

Kansanedustaja Päivi Räsänen puhui Hengellisillä syventymispäivillä 22.8. aiheesta ”Viranomaisten käsissä”. Ennen puhetta Seurakuntalainen-sivuston päätoimittaja Sari Savela haastatteli Räsästä lyhyesti. Savela kysyi Räsäseltä muun muassa, onko häntä vuosien varrella uhkailtu. Räsänen kertoi olleensa 26 vuotta eduskunnassa ja että monenlaista vihapostia on tullut.

– En ole kuitenkaan pelännyt. Ikävimmät asiat ovat kohdistuneet perheeseeni. Suren sitä, kun on ollut kotiin kohdistuvia uhkauksia ja fyysisiä kotiin tulemisia, Räsänen kertoi.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Olen kokenut vahvasti, että tämä on Jumalan kädessä. Olen kokenut sitä ihmettä, miten rukoukset fyysisesti kantavat joissain tilanteissa. Pitkissä poliisikuulusteluissa olen saanut riemuita siitä, että saan olla tässä todistamassa Jumalan sanaa.

– Poliisien kanssa on käyty Raamattua läpi, Räsänen kertasi.

Puheessaan hän palasi suuren sanan- ja uskonnonvapauskeskustelun aloittaneeseen twiittiinsä vuodelta 2019. Kyseessä oli valokuva Roomalaiskirjeen 1. luvun jakeista 24-27, joissa muun muassa kuvaillaan homoseksuaalisuuden harjoittamista häpeällisenä himona. Twiitistä alkaneen poliisitutkinnan myötä aloitettiin tutkinnat myös Luther-säätiön pamfletissa vuonna 2004 julkaistusta Räsäsen tekstistä, parista tv-ohjelmasta ja yhdestä blogista. Lopputuloksena oli se, että Räsäneen odottaa tällä hetkellä oikeudenkäyntiä kolmesta rikoksesta epäiltynä. Rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

– Kaikkien syytteiden kohdalla kiistän syyllistyneeni mihinkään lainvastaiseen, mutta Twitter-päivitykseen kohdistuva syyte on erityisen ongelmallinen, sillä siinä syyte kohdistuu yksinomaan uskonnonvapauden ydinalueeseen – Raamatun sisällön laillisuuden arviointiin, Räsänen sanoi.

– Raastupa ei ole oikea paikka raamatuntulkinnalle, hän jatkoi.

Räsänen kiisti myös syyttäjälaitoksen luonnehdinnan, jonka mukaan Räsänen pitäisi homoseksuaaleja alempiarvoisina muihin ihmisiin nähden.

– Tällaista en ole missään yhteydessä sanonut, ja tällaiset väittämät ovat vastoin vakaumustani. Kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuviksi, ja heillä on yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet.

– Kohdassa, johon syyttäjä viittaa, puhuttiin siitä, miten Jumala alussa loi ihmisen. Jumala ei alun perin luonut ihmistä homoseksuaaliksi. Hän loi heteroseksuaalin. Hän loi miehen ja naisen ja tarkoitti avioliiton näiden kahden välille.

Moderni kirjarovio?

Mahdollinen tuomio kiihottamisrikoksesta on enintään kaksi vuotta vankeutta. Räsäsen mielestä vielä suurempi ongelma on hänen tapauksessaan kuitenkin vaatimus sensuurista. Jos esimerkiksi Räsänen määrättäisiin poistamaan sosiaalisen median päivityksensä ja hänen kirjoituksilleen langetettaisiin julkaisukielto.

– Tuomio avaisi modernin kirjarovion uhkan. Ongelmana on, että jo pelkästään tämä prosessi aiheuttaa itsesensuuria Raamattuun uskovien kristittyjen keskuudessa.

– Olen saanut useita viestejä kristityiltä, jotka joutuvat elämään vakaumuksensa kanssa kaapissa, kun muut tulevat sieltä ulos.

– Uskonnonvapauden merkittävin rajoite onkin meissä kristityissä itsessämme. Uskonnonvapauden tila kapenee, jos emme sitä käytä. Tässä tarvitsemme keskinäistä rohkaisua ja esikuvia avoimesta sitoutumisesta Jumalan sanan opetuksiin, Räsänen sanoi.

Hän kertasi, että uskonnonvapaus on periaatteessa vahvasti turvattu sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten että perustuslakimme pohjalta. Esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella ihmisellä on vapaus uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen.

– Sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat perus- ja ihmisoikeuksia, mutta niiden toteutuminen ei ole itsestään selvää, ellei niitä puolusteta ja käytetä, Räsänen totesi.

Hän kertoi alun perin kirjoittaneensa vuoden 2019 twiittinsä, koska hänellä oli ”syvä huoli” kirkosta, joka ”Pride-linjauksellaan rapauttaa luottamusta Jumalan sanaan”. Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli tuolloin yksi seksuaalivähemmistöjen Pride-tapahtuman virallisista yhteistyökumppaneista.

Räsäsen saamat syytteet ovat herättäneet huomiota myös ulkomailla. Hän kertoi, että 10 amerikkalaista ihmisoikeusasiantuntijaa ja professoria on kirjoittanut avoimen kirjeen, jossa he vaativat Yhdysvaltain hallintoa ryhtymään sanktioihin Suomessa uskonnonvapautta rajoittavia viranomaisia kohtaan.

– Erityisesti tapaus näyttää herättävän huomiota juuri Yhdysvalloissa, jossa sananvapaus on korkea prioriteetti ja toisaalta Itä-Euroopassa, jossa ateistisen kommunismin ajan kristittyjen poliisikuulustelut ovat tuoreessa muistissa, Räsänen kertoi.

– Unkari, Puola ja Ukraina ovat laajassa mediakentässä tästä uutisoineet.

”Armo ei ole synnin suvaitsemista”

Räsäsen mukaan kristittyjen olisi nyt syytä luottaa koko Raamattuun Jumalan sanana.

– Jumalan käskyjen korkeaa rimaa ei tarvitse selittää matalammaksi. Armo ei ole synnin suvaitsemista vaan todellisten syntien anteeksi saamista.

– Luther kuvaa, millä asenteella meidän tulee Jumalan sanaan suhtautua: ”Yksi ainoa sana Jumalalta tekee minut rohkeammaksi ja voimakkaammaksi kuin mitä he ovat kaikkine voimineen, miekkoineen ja aseineen”, Räsänen siteerasi.

– Mitä enemmän vaikenemme Raamatun opetuksesta kipeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin, sitä voimakkaampi on torjunta.

– Meidän tehtävämme on pysyä kiinni Jeesuksessa ja hänen sanassaan niin kuin oksat viinipuussa. Silloin hän vaikuttaa kauttamme tahtomallaan tavalla, Räsänen kuvaili.

Suomen Raamattuopiston Hengelliset syventymispäivät järjestettiin 16.-22.8. 2021 teemalla Käänny oikeaan.