Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Ooppera Johannes Kastajasta Nivalaan

 

Veistos Johannes Kastajasta Museo Nacional de Bogotassa

Nivalassa nähtiin tänä kesänä kaivosmiesten elämästä kertova rockland -ooppera.

Ensi vuodeksi järjestäjät lupailevat Johannes Kastajan syntymästä kertovaa kirkko-oopperaa.

– Alustavissa suunnitelmissa on pieni kirkko-ooppera, jossa on neljä solistia, kertoi Esa Ruuttunen Keskipohjanmaa24.fi:lle.

Ensi kesänä Jokilaaksojen Musiikkisäätiön aikeissa on tehdä tätä vuotta pienimuotoisempi kirkko-oopperan.

– Jyrki Linjaman säveltämän ooppera on nimeltään Johannes Kastajan syntymä. Kyseessä on eräänlainen matkalaukkuooppera, taiteellinen johtaja Esa Ruuttunen kertoo.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Ruuttunen kuvailee Kp24.fi:n haastattelussa sävelteosta moderniksi, vaativaksi ja erittäin kauniiksi. Tekstiltään Luukkaan jouluevankeliumiin perustuvan oopperan ohjaaja on Jussi Tapola.

Rooleina ovat Jeesuksen äiti Maria, pappi Sakarias ja hänen vaimonsa Elisabet sekä enkeli Gabriel.

Kantaesityksessään Johannes Kastajan syntymä sai vuosi sitten Itävallassa hyvän vastaanoton.

Keskipohjanmaa24:n juttu