Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Niilo Räsänen: Raamatun selkeys on nykyihmisen ongelma

 

Niilo Räsänen. KUVA: Pia Tiusanen

Kansanlähetysopiston rehtorin, TT Niilo Räsäsen mukaan uskon puolustaminen on yhä enemmän ajankohtaista.

– Näyttää siltä, että apologialle eli uskon puolustamiselle on nykyisin entistä enemmän tarvetta. Ihmiset odottavat uskon perusteluja ja vastauksia, Räsänen sanoo.

Räsäsen mukaan tilanne Suomessa on outo, koska luterilaista kirkkoa on pidetty sanan kirkkona, ja siksi uskon perusteleminen tulisi olla sille ominaista. Apologiaa harrastetaan kuitenkin nykyään enemmän reformoidun teologian kuin luterilaisuuden piirissä.

– Olemme erikoisessa tilanteessa, kun luterilaisuudessa yleisesti ollaan luopumassa Jumalan sanasta. Esitetään, että Jumala puhuttelee kaikella muulla tavalla, muttei verbaalisesti Raamatussa, Räsänen sanoo.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

Räsäsen mukaan moni haluaa tehdä Raamatusta hämärän kirjan, vaikka se on erittäin selkeä.

– Tämä syytös oli tuttu keskiajalla. Katolinen kirkko piti Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan, mutta totesi sen epäselväksi ja hämäräksi, ja siksi tarvittiin oikea tulkitsija eli opetusvirka ja paavi sitä selittämään. Uskonpuhdistus oli Raamatun auktoriteetista samaa mieltä, mutta piti kirjaa selkeänä. Tämä selkeys taitaa olla meille tänä päivänä se varsinainen ongelma, Räsänen huomauttaa.

Räsänen muistuttaa, ettei Raamattua voi tulkita miten tahansa. Uskonpuhdistuksen periaatteita oli, että Raamattua tulee selittää Raamatulla. On nähtävä mihin yhteyteen liittyvät esimerkiksi ne Mooseksen kirjan kohdat, joissa puhutaan kuoleman rangaistuksen aiheuttavista teoista.

– On erotettava, mikä kuuluu Vanhaan liittoon ja mikä taas Uuteen liittoon.

Niilo Räsänen toivottaa ihmisiä tervetulleeksi Kansanlähetysopistolla 20-22.5 järjestettävään Apologiaforum -tapahtumaan. Seminaarissa on luvassa ajankohtaisten aiheiden käsittelyä Raamatun valossa. Yhtenä teemana ovat muun muassa polttavat mies- ja naiskysymykset.

– Aran aiheen valitseminen ohjelmaan päätettiin ennen julkisuudessa käytyä homokohua, Räsänen huomauttaa.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie