Näyttelijä Laura Malmivaara: ”Nuorena tungin Jumala-todellisuuden maton alle”

 
– Usko ei elä menneessä, se elää tässä hetkessä. Siihen mahtuu koko universumi, sanoo näyttelijä, valokuvaaja ja esikoiskirjailija Laura Malmivaara. Kuva: Otava / Jouni Haarala

– Usko ei elä menneessä, se elää tässä hetkessä. Siihen mahtuu koko universumi, sanoo näyttelijä, valokuvaaja ja esikoiskirjailija Laura Malmivaara. Kuva: Otava / Jouni Haarala

Nuorena Laura Malmivaara häpesi körttiläisiä juuriaan. Nyt – 48-vuotiaana – hän odottaa lasta ja haluaa kaivaa esiin maton alle hautaamansa Jumala-todellisuuden. Ja puhua vaikenemisesta.

Laura Malmivaara on syntynyt sukuun, jossa pappeus on kulkenut sukupolvesta toiseen.

Helsinkiläisen näyttelijän ja valokuvaajan isoisän isoisä oli lapualainen kirkkoherra ja virsirunoilija Wilhelmi Malmivaara, joka sanantyönsä lisäksi vaikutti kansanedustajana sekä Kokoomuksessa että 1910- ja 1920-luvuilla voimallisesti suuriruhtinaskunnan itsenäisyyttä ajaneessa Suomalaisessa puolueessa.

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

Pohjanmaalta Malmivaaran körttisuvun pappeja levittäytyi uusien sukupolvien voimin eri puolille Suomea.

– Äidin ja isän suvut olivat Hämeessä, mutta minä asuin lapsuuteni vanhempieni kanssa Kajaanissa. Isä oli innokas Amerikan ihailija, Laura Malmivaara hymyilee.

Teologisessa tiedekunnassa opiskellut näyttelijä julkaisi syksyllä ensimmäinen kirjansa. Vaiti (Otava) on autofiktiivinen teos, joka asettuu kirjoittajan omien kokemusten ja sepitteellisen romaanin välimaastoon. Kertojaminänä on näyttelijä, jonka ex-aviomies joutuu kohun keskelle kyseenalaisten työmetodiensa takia.

Kirjan tarina on tosipohjainen. Keväällä 2018 kahdeksan nimekästä naisnäyttelijää kyseenalaisti julkisuudessa Malmivaaran ex-aviomiehen Aku Louhimiehen ohjausmetodit. Kohua ruodittiin lehdissä ja televisiossa.

– Yllättävän vähän minua on häirinnyt se, että ihmiset tulkitsevat Vaiti-kirjan tarinan minun tarinakseni. On ollut tietyllä tavalla helpottavaakin paljastua niin epävarmaksi ja ristiriitaiseksi minäkertojaksi, joka kirjassa oleva nainen on. Halusin rikkoa itsestäni kuvaa sujuvana ja täydellisenä.

”Äidin tehtävä on hieno tässä maailmassa ja elämässä, aivan olennainen.”

Kirjan päähenkilön sisällä kuohuu, mutta hän pysyy sitkeästi vaiti. Kohu koskettaa ystäviä, kollegoita ja herkässä iässä olevia lapsia. Viimein kertoja pakenee iholle osunutta kohua vanhempiensa luo. Tarkoituksena on viettää rauhallinen kesä mökillä.

­­– Välillä kaipaan kainuulaista tykkylunta, Vuokatinvaaraa, metrin hankea jalkojen alla ja karua päättymätöntä metsää, Malmivaara huokaa harmaanvalkoisessa joulukuisessa Helsingissä.

Avioero johti itsetutkiskeluun

Malmivaaran esikoisteoksen keskeisimpiä hahmoja eivät ole papit eivätkä miehet. Suurin painoarvo annetaan naisille.

– Vaiti-kirjan äiti on aika lailla oma äitini, hänkin kulki ilman sukkia kesät talvet.

Laura Malmivaara kuvailee äitiään erikoisyksilöksi, ”hienoksi ja omalaatuiseksi äidiksi”.

– Äitini on jo yli seitsemänkymmentä. Kun hänen ruokapöytäänsä pääsee istumaan, niin siellä tulee paljon elämänviisautta, halusi tai ei. Kirjan myötä olen alkanut ymmärtää sen arvon.

Vaiti-kirjan äitihahmo ei tyrkytä viisauksiaan, mutta nousee tiukan paikan tullen päättäväisesti esiin.  Äiti tuo kaoottisuuden keskelle sukupolvien yli ulottuvaa ymmärrystä ja viisautta – myös rakkautta.

– En olisi pystynyt suodattamaan kokemuksiani noin tiiviiseen muotoon ilman että olen käynyt läpi matkaa itseeni jo pitkään. Avioeron jälkeen, ennen neljääkymppiä, alkoi tietynlainen itsetutkiskelu.  Viimeiset kymmenen vuotta ovatkin sitten olleet jatkuvaa itsetutkiskelua.

Alkusysäyksen kirjoittamiselle antoi vuosia kalvanut ulkopuolisuuden tunne. Yllättäen Malmivaara kertoo tunteneensa sitä erityisesti naisten keskellä.

– Oli tunne, että minun täytyy löytää enemmän lempeyttä ja ymmärrystä. Lähtökohta oli oikeastaan aika itsekäs. Päätin, etten halua katkeroitua.

Näyttelijä kertoo tunnemaailmansa olleen hetkittäin musta ja kärkevä.

– Sain itseni kiinni inhottavista ajatuksista, joita sitten aika paljon laitoin kirjaankin – sellaisia kohtuuttoman rumia ja harhaisia itsesyytöksiä. Halusin päästä niistä eroon.

Laura Malmivaara kertoo oman äitinsä korostaneen äitiyttä aina erityslaatuisena ja siunattuna tehtävänä.

– Niin vanhanaikaiselta kuin se kuulostaakin, omaan äitiyteen tulisi keskittyä erityisellä tavalla – minkään ei tulisi antaa horjuttaa sitä. Äidin tehtävä on hieno tässä maailmassa ja elämässä, aivan olennainen, väheksymättä isiä ja miehen roolia ja kategorisoimatta sukupuolia. Äitiys on muutakin kuin sukupuolta – se on todella iso tehtävä.

Nyt Laura Malmivaara odottaa kolmatta lastaan, 48-vuotiaana.

– Se on todellinen ihme. En ajatellut sen olevan enää mahdollista. Vanhin tyttäreni on juuri aikuistumisen kynnyksellä. Uutta elämää syntyy tilalle.

Odottava äiti on pysynyt raskausaikana levollisena.

– Tuntuu rauhallisesta, koska enää ei ole painetta rakentaa elämää niin kuin alle kolmekymppisenä oli. Nyt lähestyn viittäkymmentä ja kanssani on kasvamassa kaksi nuorta naista, jotka kokevat viimeisen iltatähden kanssani. Se tuntuu erilaiselta ja hienolta.

”Usko tuo enemmän ymmärrystä kuin että se rajoittaisi tai kategorisoisi.”

Vaiti-kirjassa päähenkilön ympärillä oleva naisten ketju saa tämän hylkäämään harhaiset kuvitelmansa siitä, että häntä ympäröivät naiset olisivat vihollisia.

– Kolmen sukupoven naiset toimivat tukipilareina toisilleen.

Laura Malmivaaran elämään tukea tuovat tukea myös uusi kuvataiteilijana työskentelevä elämänkumppani ja uusperheen arki.

– Sen keskellä ollessa ei välttämättä edes ymmärrä, kuinka paljon tukea itseasiassa saakaan. Meillä on ollut aina tiivis perhe. Kun kirjotin tarinaa, yllätyin, että kirja kertoi omasta elämästäni enemmän kuin olin kuvitellutkaan. Oivalsin, että minullahan on aivan mahtavat tukiverkot ympärilläni.

Vaiti-kirjan kuvaus naisten ketjusta turvaverkkona kumpuaa Malmivaaran omasta elämästä.

– Äitini on aina auttanut minua valtavasti – ja nyt minulla on upeat kasvavat nuoret naiset tyttärinä. Hekin opettavat minua koko ajan.

Omat juuret avautuivat uudelleen

Perustavanlaatuisin turvaverkko on riippumaton suvusta, puolisosta tai äidistä. Sen merkityksen Laura Malmivaara kertoo oivaltaneensa oikeastaan vasta viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.

– Oma herännäistaustani on jollain tavalla noussut pintaan viime vuosien, ehkä vuosikymmenen, aikana. Kai se on luonnollista, että ihmisen vanhetessa katse ja armollisuus myös omia juuriaan kohtaan lisääntyy.

– Kapina hälvenee ja alkaa ymmärtää, että maailma on aina aikansa kuva, näyttelijä-valokuvaaja toteaa.

Toisin kuin nuoruudessa, tänä päivänä Laura Malmivaara kokee herännäisyyden luontevaksi ja itselleen sopivaksi kristillisyydeksi, jonka sisällä on paljon liikkumavaraa.

– Minun on ollut hyvä olla uusissa körttipiireissä, joissa on saanut vapaasti ajatella ja epäillä, niin kuin herännäisyyteen kuuluu. On ollut aina tilaa kyseenalaistaa tai olla puhumatta Jumalasta, mutta silti olla sen asian äärellä.

Vaiti-kirjan päähenkilöä puhuminen iholle tulevista tai liian herkistä henkilökohtaista aiheista ahdistaa. Uskonto mielletään usein Suomessa sellaiseksi. Nuorempana leimautuminen uskovaiseksi pelotti näyttelijää.

– Jollain tavalla sitä tässä vanhetessa on alkanut ajatella, että mitä niistä määritelmistä. Kyse on omasta suhteesta omaan sisäiseen todellisuuteen, armoon ja lohtuun, minkä saa. Se on kaikkein olennaisinta.

”Olen saanut luovuttaa etsimisestä ja tajuta, että kaikki on tässä – meidän Jumalassamme.”

­Nuorena Malmivaara kertoo ”tunkeneensa Jumala-todellisuuden maton alle”. Siihen liittyi paitsi pelko leimautumisesta uskovaiseksi myös tarve löytää elämässään oma suunta.

– Luulen, että se liittyi oman identiteetin rakentamiseen. Koko meidän suvun pappistausta ja tietty jähmeys, mikä uskonnon ympärillä oli, tuntui kahlitsevalta ja ahtaalta. Tämän ikäisenä tajuaa, että eihän se ahdasta olekaan. Usko tuo enemmän ymmärrystä kuin että se rajoittaisi tai kategorisoisi.

Viidenkympin lähestyessä Laura Malmivaara sanoo osaavansa jo antaa arvoa sille, että on saanut kasvaa körttisuvun henkisen perinnön hengellisessä turvaverkossa.

– Olen kuitenkin aina yrittänyt pysyä hyvin avonaisena henkiselle etsinnälle, hakenut ja löytänyt vastauksia eri puolilta, mutta lopulta omimmalta on tuntunut kristillinen perintö ja kulttuuri. Omaan luterilaiseen kirkkoomme on ollut helpottavaa asettua. Olen saanut luovuttaa etsimisestä ja tajuta, että kaikki on tässä – meidän Jumalassamme.

Kuuntele Laura Malmivaaran jouluhaastattelu Radio Dein Herätys-aamulähetyksessä [Radio Dei]