Moni kristillisen kirjan kustantaja jätti Helsingin kirjamessut väliin

Kuvituskuva Helsingin Kirjamessuilta 2016.

Helsingin Kirjamessut on Suomen suurin kirjallisuustapahtuma, joka kerää vuosittain noin 80 000 kävijää. Silti kristilliset kustantajat osallistuvat varsin harvalukuisesti messuille.

Helsingin Kirjamessut päättyivät sunnuntaina 31.10.2016. Messujen kävijämäärä kasvoi hieman edellisvuodesta. Neljän päivän aikana Kirjamessuilla ja samanaikaisilla Ruoka ja Viini -messuilla vieraili 80 102 ihmistä. Kirjamessujen tiedottajan mukaan messujen kävijämäärä on vakiintunut 80 000 kävijän tuntumaan. Viime vuonna kävijöitä oli piirun verran alle.

Kristillisistä kustantajista messuille osallistuivat Kirjapaja Oy, Suomen Lähetysseura, Perussanoma Oy ja Suomen Pipliaseura. Suomen Vapaakirkon omistama Päivä Osakeyhtiö on monena vuonna ollut mukana, mutta jätti tänä vuonna messut väliin.

– Tärkein syy Päivän poisjäämiseen oli toinen päällekkäinen tapahtuma. GLS (Global Leadership Summit) osui tänä vuonna kirjamessujen kanssa samaan ajankohtaan, Päivä Osakeyhtiön markkinointipäällikkö Harri Grönqvist kertoo.

– Toiseksi messujen kustannukset nousevat joka vuosi. Kustantaja ei välttämättä hyödy messuista. Kova kilpailu syö normaali myyntiä. Melko tuoreitakin kirjoja myydään messuilla kahden euron hintaan.

Helluntailiikkeen kustannustalo Aikamedia Oy ei ole moneen vuoteen osallistunut Helsingin Kirjamessuille.

Aikamedian myyntipäällikkö Sauli Mannisen mukaan Aikamedia on osallistunut Helsingin Kirjamessuille joitakin kertoja takavuosina. Viime vuosina messuille panostamista ei ole katsottu enää taloudellisesti järkeväksi.

– Aiemminkaan messujen myynti ei kattanut kokonaan messukuluja, mutta kun myynti vuosi vuodelta pieneni, päätimme jäädä kokonaan pois. Meidän kirjojen kohderyhmää ei tavoita parhaalla mahdollisella tavalla Helsingin kirjamessuilla, Sauli Manninen toteaa.

Kristilliset kustantajat ry:hyn kuuluu 13 kustantajaa.