Maattomuus ei ole enää batwojen väistämätön kohtalo

 

Burundi on yksi maailman köyhimmistä maista. Siellä asuva batwa-vähemmistö kärsii äärimmäisestä köyhyydestä. Jean Bosco on batwojen joukossa harvinaisuus: hänellä on yliopistotutkinto.

”Koen olevani suunnattoman onnekas. Haluan kertoa oman tarinani, koska se on tarina toivosta ja rohkeudesta. Olen Ntirandekura Jean Bosco. Kuulun batwa-kansanryhmään. Synnyin vehreässä Ruremba-nimisessä kylässä, joka sijaitsee Burundin pohjoisosassa. Olen kuudesta sisaruksesta kolmanneksi vanhin. Perheeseeni kuuluvat myös äiti ja isä.

Ollessani pieni Rurembassa asui 40 perhettä, joista jokaisessa oli paljon lapsia. He oppivat jo pieninä sopeutumaan siihen, että elämä on hyvin niukkaa. Tulonlähteenä perheillä oli, ja on edelleen, saviruukkujen myynnistä saatavat tulot. Jotkut onnekkaat perheet viljelivät lisäksi maata.

Sansa vuosisop neliö

Ehkäpä tiedätkin, että batwojen elämä on haastavaa. Heille on ihan tavallista kohdata päiviä, jolloin heillä ei ole mitään syömistä. Vettä on myös saatavilla niin niukasti, että he pääsevät vain harvoin peseytymään. Batwat asuvat yleensä ruohosta tehdyissä majoissa. Voit vain kuvitella, miten kylmä ja kostea sellainen koti on. Majojen sisällä on pelkkä lattia ja tulisija, ei sänkyä, patjaa, huopaa tai mitään muutakaan. Tällainen elämä sairastuttaa lapset.  Batwa-lapset sairastavatkin paljon. Ne ovat aivan tavallisia lastentauteja, kuten flunssaa, mutta koska lapset ovat jo valmiiksi heikkoja huonon ravinnon vuoksi, nämä taudit voivat johtaa kuolemaan. Terveydenhuoltoa ei ole tarjolla tai se on kallista ja liian kaukana kylistämme.

Voitteko kuvitella, että näiden sadan lapsen joukosta minä olin ainoa, joka lopulta kävi peruskoulun loppuun?

Ollessani alakouluikäinen meidän pienelle kylällemme rakennettiin koulu. Rakentamisessa oli mukana ulkomainen järjestö. Meitä batwa-lapsia tuettiin taloudellisesti, jotta pääsisimme kouluun. Minun luokallani oli sata lasta. Halusin oppia lukemaan ja kirjoittamaan – ajattelin, että se riittäisi tavoitteeksi. Voitteko kuvitella, että näiden sadan lapsen joukosta minä olin ainoa, joka lopulta kävi peruskoulun loppuun? Muiden lasten koulu loppui ulkomailta tulleen tuen tyrehtyessä: lasten vanhemmat eivät pystyneet maksamaan koulumaksuja tai lapsia tarvittiin töihin pelloille.

Vanhempani tekivät valtavan uhrauksen vuokseni. He muuttivat takaisin ruohomajaan, jotta saisin käytyä kouluni loppuun.

Saatat ihmetellä, miten minä sitten pystyin jatkamaan koulunkäyntiä. Muistan elävästi päivän, jolloin olin kävelemässä kyläni lähellä ja näin batwa-miehen, joka ajoi autoa! Kuulin , että hän oli saanut hyvän työpaikan. En ollut uskoa silmiäni ja vielä vähemmän korviani– olin ajatellut, että meidät batwat on tuomittu elämään köyhyydessä ja kurjuudessa eikä meidän kannata tavoitella mitään suurempaa. Sitten yhtäkkiä silmieni edessä oli batwa, joka oli saanut koulutuksen, työn ja auton!

Sain tästä kokemuksesta valtavasti lisää motivaatiota ja jatkoin sinnikkäästi koulunkäyntiä. Välillä jouduin kuitenkin olemaan ilman ruokaa eikä kodissamme ollut mitään läksyjenlukupaikkaa saati lukemiseen tarvittavaa valoa. Kaikki sisarukseni lopettivat koulunsa kesken. Batwa-mies, jonka olin nähnyt ajavan autoa, kiersi kylässämme puhumassa koulunkäynnin tärkeydestä. Hän myös kannusti vanhempiani huolehtimaan siitä, että saisin käydä koulun loppuun. Olin lahjakas oppilas, mikä ilahdutti vanhempiani. Eräänä päivänä isäni kertoi myyneensä kotimme peltikaton voidakseen maksaa koulumaksuni. Vanhempani tekivät valtavan uhrauksen vuokseni. He muuttivat takaisin ruohomajaan, jotta saisin käytyä kouluni loppuun. Olen kiitollinen heille siitä, että he uskoivat mahdollisuuksiini, vaikka yleinen käsitys yhteisössämme oli silloin, ettei lasten kouluttaminen ole järkevää. Nyt olen yksi niistä harvoista batwoista, joilla on yliopistotutkinto.

Olen päässyt pitkälle elämässäni. Siinä on auttanut se, että minulla on ollut aina joku, joka on uskonut mahdollisuuksiini. Nyt on minun vuoroni tukea omaa yhteisöäni. Olen tällä hetkellä työharjoittelussa ja vapaaehtoisena Fidan ja Burundin helluntaikirkon yhteisöhankkeessa.

Suuri haaste meillä batwoilla on edelleen ruoan vähyys, sillä nälkäiset lapset eivät opi. Batwat tarvitsevat viljelysmaata. Lisäksi lasten vanhemmat tarvitsevat tietoa koulunkäynnin tärkeydestä ja lapset tarvitsevat kannustusta koulunkäyntiin ja läksyjentekoon. Unelmani on se, että näkisin  yhteisöni siskojen ja veljien menestyvän opinnoissaan, saavan ammatin ja  paremman elämän. Tämän unelman toteutuminen on mahdollista, mutta sitkeää yhteistyötä sen saavuttaminen vaatii.”

Fidan maaohjelma edistää batwojen oikeuksia Burundissa. Fidalla ja sen kirkkokumppani CEPBU:lla on ollut yhteisöhanke kymmenessä batwakylässä vuodesta 2018 alkaen. Hankkeen kautta noin 600 perheen toimeentulo on parantunut ja 250 lasta on päässyt kylien lähelle rakennettuihin kouluihin. Kummien tuella lapsille on voitu tarjota koulupuvut ja -tarvikkeita. Kouluihin on otettu opiskelemaan myös valtaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin kuuluvia lapsia. Väestöryhmien väliset ennakkoluulot ovatkin vähentyneet näissä kouluissa. Perheille opetetaan vihannesviljelmän perustamista ja kestäviä viljelysmenetelmiä, joiden avulla he pystyvät sopeutumaan ilmastonmuutoksen aiheuttamaan kuivuuteen ja ennakoimattomiin säätilan muutoksiin. Heille myös lahjoitetaan siemeniä ja kotieläimiä. Batwojen parissa toimii lisäksi säästöryhmiä, joista he voivat saada mikrolainoja.

 

 

 
Fida artikkeli