Maailmanlaaja evankelikaalinen opiskelijaliike laajenee

 

Noin 200 maailmanlaajan evankelikaalisen opiskelijaliikkeen johtavaa työntekijää on kokoontunut Malesiaan etsimään keinoja yhä useampien opiskelijoiden tavoittamiseksi evankeliumilla ja heidän sitouttamisekseen Jeesuksen opetuslapsiksi.

 

Tällä hetkellä evankelikaalisen opiskelijaliikkeen toiminnassa on mukana viikoittain noin 500 000 opiskelijaa eri puolilla maailmaa. Tavoitteena on, että vuonna 2020 opiskelijoita olisi mukana miljoona.
Evankelikaalinen opiskelijaliike IFES (International Fellowship of Evangelical Students) toimii 153 maassa. Maailmassa on alle 20 maata, jossa on yliopisto mutta ei IFESin opiskelijatyötä. Järjestö laajentaa työtään parhaillaan useisiin Aasian maihin, joissa on hyvin vähän kristillistä toimintaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

IFESin suomalainen jäsenjärjestö on Suomen Opiskelija- ja koululaislähetys, jonka pääsihteeri Jussi Miettinen osallistuu konferenssiin. Hänen mukaansa kansainvälinen verkottuminen antaa raitista perspektiiviä suomalaisiin kristillisiin kuvioihin.
— Puute ja painostus, jota monet veljet ja sisaret kokevat, saa jotkut kotimaiset keskustelut tuntumaan pikkumaisilta. Toisaalta on hienoa kuulla, miten opiskelijoita tulee uskoon joka puolella maailmaa, esimerkiksi Pohjois-Afrikassa. Maailmanlaaja perhe rohkaisee minua tekemään työtä omalla paikallani. OPKO haluaa olla osa kansainvälistä liikettä, joka tavoittaa opiskelijoita ja nuoria evankeliumilla, opettaa heille Raamattua ja tukee heitä elämään kokonaisvaltaista opetuslapsen elämää.

Malesian järjestön pääsihteeri Annette Arulrajah muistutti konferenssin tervetulopuheessaan keskiviikkona, että työ opiskelijoiden parissa on muutoksen tekemistä. Muutosta painotti myös IFESin kansainvälinen johtaja, tsadilainen Daniel Bourdanné: ”On hyvä ajatella asioita ja on hyvä puhua niistä. Mutta parasta on se, että alkaa tapahtua.”

Kirjoittaja on jutussa esiintyvän Jussi Miettisen puoliso.