Luther-Divari hyökkäyksen kohteena Helsingissä

 

Näyteikkuna jälleen korjattuna. Yrittäjä Hannu Halonen aikoo jatkossakin pitää valikoimissaan raamatullista avioliittonäkemystä puoltavaa kirjallisuutta. Kuva: Luther-Divarin arkisto

Rautaputken kanssa riehunut hyökkääjä ilmoitti vastustavansa perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajia.

Helsinkiläinen antikvariaatti, Luther-Divari & Kristillinen kirjakauppa, joutui joulukuussa väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Rautaputkella varustautuneen hyökkääjän mukaan isku oli kosto siitä, että yritys oli tehnyt Helsingin kirjamessuilla yhteistyötä perinteistä avioliittonäkemystä kannattavan Aito avioliitto ry:n kanssa sekä pitänyt myymälän ikkunassa esillä näkemystä puolustavaa kirjallisuutta.

Poliisi tavoitti tekijän seuraavana päivänä, ja tapaus on käräjäoikeuden käsittelyssä ensi perjantaina.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Hyökkäys alkoi 5. joulukuuta iltapäivällä, kun noin 25-vuotias mies astui myymälään pesäpallomailan kokoisen rautaputken kanssa.

– Mies sanoi, että tämä on paikka, josta levitetään vihapuhetta ja että hän vastustaa sitä. Sitten hän alkoi riehua silmittömästi ja rikkoa myymälän irtaimistoa, Luther-Divarin omistaja Hannu Halonen kertoo.

Yksin myymälässä ollut Halonen meni syrjemmälle ja kehotti miestä rauhoittumaan. Kun Halonen otti puhelimen käteensä ja alkoi soittaa poliisille, hyökkääjä lähti ja rikkoi mennessään tuulikaapin ikkunan ja näyteikkunan.

Pari päivää aiemmin mies oli soittanut Haloselle ja herjannut tätä puhelimessa sekä lähettänyt uhkaavan tekstiviestin.

– Pidätyksen aikana hän oli antanut poliisille ymmärtää, että kaikki liittyi Aito avioliitto ry:n läsnäoloon osastollamme kirjamessuilla. Lisäksi hän oli perustellut toimintaansa jollakin tavalla uskonnolla.

”Antikvariaatti tulee maksamaan kalliisti”

Luther-Divari ja Aito avioliitto -yhdistys olivat lokakuun lopussa hetken aikaa julkisen kohun keskellä, kun ensin mainittu oli ottanut yhdistyksen mukaan näyttelyosastolleen ilman Helsingin kirjamessujen järjestäjien lupaa.

Jälkeenpäin on selvinnyt, että hyökkäyksen tehnyt mies oli kohun aikana julkaissut sosiaalisessa mediassa useita uhkaavia viestejä, jotka kohdistuivat Aito Avioliitto -yhdistykseen, sen tiedotussihteeri Pasi Turuseen sekä Luther-Divariin. Eräässä kommentissa hyökkääjä oli muun muassa todennut, että antikvariaatti tulee maksamaan kalliisti yhteistyöstään yhdistyksen kanssa. Joku toinen kirjoittaja oli spekuloinut Luther-Divarin näyttelyosaston tuleen sytyttämisellä.

Halonen myöntää tehneensä virheen siinä, ettei tullut varmistaneeksi messujärjestäjiltä, voiko näytteilleasettaja ottaa osastolleen muita toimijoita. Silti hän ihmettelee, ettei mikään taho kiinnittänyt huomiota netissä vellovaan vihapuheeseen.

Erityisesti hän näkee vastuuta medialla, joka kyllä kauhisteli Aito avioliitto ry:n läsnäoloa kirjamessuilla mutta ohitti vihakirjoittelun.

– Etenkin Ylen uutisointi mielestäni suorastaan yllytti vihamielisyyteen. Koko myöhempää hyökkäystä ei välttämättä olisi tapahtunut, jos kirjoitteluun ja uhkailuihin olisi puututtu jo silloin.

Mieluista myytävää

Luther-Divarilla on myymälä Helsingin lisäksi Vetelissä. Hannu Halonen aikoo jatkaa perinteistä avioliittonäkemystä puolustavan kirjallisuuden myyntiä ja esilläpitoa.

– Pidän entistä tärkeämpänä, että tästä aiheesta puhutaan, kun maallistunut yhteiskunta haluaa siitä vaieta. Avioliittokirjat ovat olleet itselleni mieluisinta myytävää heti evankeliointikirjojen jälkeen.

– Silti jokainen voi miettiä, miltä tällainen hyökkäys tuntuu. Uhkakuvat historian kirjarovioista ihmisuhreineen eivät kuulu suomalaiseen oikeusvaltioon ja sivistysyhteiskuntaan. Poliisille ilmoitin, että pidän tärkeänä, että tekijän mielentilaa selvitetään. Lisäksi edellytän, että hänelle määrätään väliaikainen lähestymiskielto kauppaani. Yhteydenotot ennen hyökkäystä osoittavat, että kyse ei ole hetken mielijohteesta. Siksi suhtaudun uhkaan vakavasti jatkossakin.