Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Lavalle heitetty risti seisautti Bob Dylanin

 

– Kaikki tarvitsevat sankareita ja tämä musiikki on omistettu omalle sankarilleni

Heinäkuussa Pori Jazziin esiintymään saapuva Bob Dylan kertoo Jumalan kutsuneen häntä puoleensa lavalle heitetyn hopeisen ristin muodossa. Artistin nykyisessä kiertueohjelmistossa kuullaan gospelia.

Radio Dei lähettää Tuukka Rantasen toimittaman Bob Dylan -sarjan musiikkihistorian legendaarisimpiin artisteihin lukeutuvan tähden Suomen-vierailun kunniaksi.

Bob Dylan, oikealta nimeltään Robert Allen Zimmerman, syntyi Yhdysvalloissa 24.toukokuuta vuonna 1941 juutalaisperheeseen. Hänen isovanhempansa olivat juutalaissiirtolaisia Liettuasta, Venäjältä ja Ukrainasta.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Bob Dylanin musiikkitausta koostui jo varhain monesta eri musiikin tyylilajista, joita olivat folk, country, rock ja gospel.  Alun perin Bob Dylan tunnetaan musiikillisesti kantaaottavana protestilaulajana, mutta jo 1960-luvulla hänen laulunsa käsittelivät monin tavoin myös Jumalan olemassa oloa.

Vakavoituminen onnettomuuden myötä

Erityinen vakavoituminen Bob Dylanin elämässä tapahtui vuonna 1966, kun hän kaatui moottoripyörällä, ja oli vähällä menettää henkensä onnettomuudessa. Kolari tapahtui kesken kiertuetta, joka piti keskeyttää.

Samalla Dylanin levynjulkaisuun tuli kahden vuoden tauko. Mies tahtoi keskittyä perhe-elämään ja Raamatun tutkiskeluun. Moraalikysymysten pohdinnan seurauksena alkoi kuitenkin syntyä myös uusia lauluja, ja New morning  – albumi ilmestyi vuonna 1970.

Bob Dylan palasi estradeille, mutta vuonna 1977 hänen avioliittonsa kariutui ja alkoi huoltajuuskiista. Kaikki viisi perheen lasta jäivät äitinsä huomaan, ja Dylan huomasi olevansa yksin.

Merkillinen sattumus

Vastoinkäymisten keskellä Bob Dylan lähti elämänsä isoimmalle kiertueelleen. Vaikka menestystä tuli, yksinäisyys kaihersi.

Ennätyspitkän ja raskaan kiertueen San Diegon keikkamatkalla tapahtui jotain merkittävää. Joku yleisöstä heitti lavalle hopeisen ristin, jonka Bob Dylan vastoin tapojaan keräsi talteen.

 – En osaa selittää, miksi keräsin talteen juuri hopeisen ristin, vaikka en yleensä poimi mukaani lavalle heitettyjä esineitä, Dylan on myöhemmin muistellut tapahtumaa.

San Diegon konsertin jälkeen Dylan tunsi olonsa poikkeuksellisen rauhattomaksi. – Tarvitsen jotain erilaista ja uutta, hän muistaa miettineensä, kun löysi poimimansa ristin taskustaan illalla hotellihuoneessaan.

Dylan on kertonut hetken olleen hänelle käänteentekevä ja kokeneensa saavansa rististä toivoa ja voimaa, jota hän tuona yksinäisenä hetkenä kaipasi.

Uskoa ja menestystä

Vuonna 1979 ilmestyi Slow train coming -albumi. Samaa nimeä kantavalla konserttikiertueella kappaleitten esittämisjärjestys oli muuttunut. Vanhoja hittejä oli poistettu listalta, ja uusia kantaaottavia oli tullut tilalle. Uudet laulut kertoivat uskosta ja Jumalasta.

Levy Saved, joka ilmestyi vuonna 1980, jatkoi samaa kaavaa. Kun Bob Dylan konsertoi San Diegossa uudelleen, hän halusi kiittää tuntematonta ihailijaansa saamastaan hopeisesta rististä ja sen merkityksestä hänelle.

Kiertue-elämään oli tullut uutena piirteenä se, että ennen konserttia kaikki bändin jäsenet rukoilivat yhdessä. Ja keikan aikana musisoinnin lisäksi Bob Dylan tahtoi saarnata uskostaan yleisölle. Slow train coming– albumistaan Dylan sai grammy -palkinnon tunnustuksena tekemästään musiikista.

Juutalaisesta kristityksi

Bob Dylan sanoo tunteneensa uskoontulon fyysisenä kokemuksena. Radio Dein ohjelmasarjassa tähti kertoo tapahtumasta, jossa hän koki Jeesuksen laskevan kätensä hänen päänsä päälle. Mies vapisi ja luhistui, mutta Jeesus nosti hänet ylös maasta.

– Jumala on aina kutsunut minua, mutten vain tiennyt että se oli Hän. Vain Jumala tiesi, koska minä vastaisin Hänen kutsuunsa, koska kaikella on tarkoituksensa ja aikansa.

Henkilökohtaisen herätyksen jälkeen Bob Dylan tahtoi mennä kasteelle, ja kääntyä juutalaisesta kristityksi.

Rock-lehdistö ja muusikkokollegat ihmettelivät muuttunutta suuntaa. Bob Dylanin keikkaohjelmistoa ja levytyksiä kritisoitiin mediassa. John Lennon teki jopa pilkkalaulun Serve yourself Bob Dylanin alkuperäisesityksestä You´ve got to serve somebody. ”Kuka oletkin, mitä teetkin, sinun on valittava palveletko paholaista vai Herraa”, laulaa Dylan alkuperäiskappaleessaan.

Sankarin sankari

Nykyisin Bob Dylan tekee noin sata keikkaa vuodessa. Hän on näytellyt myös useassa elokuvassa. Vuonna 2006 artisti heittäytyi radiojuontajaksi nettiradioon.

Uran ohella Dylanin vaellus kristittynä jatkuu. Se lienee yhtä rosoista kuin hänen äänensä. Dylanin epäonneksi hänen toinenkin avioliittonsa päättyi eroon.

Nykyinen kiertueohjelmisto koostuu lukuisista gospelsävytteisistä lauluista. Esimerkiksi kappale Gonna change my way of thinking on saanut uudet lyriikat. Bob Dylan on myöntänyt uusien sanojen viittaavan Jumalaan:

– Kaikki tarvitsevat sankareita ja tämä musiikki on omistettu omalle sankarilleni.

Bob Dylan -special Radio Deissä maanantaisin klo 14.15. Sarjan osat uusitaan Dylanin Suomen-konsertin aattona keskiviikkona 16. heinäkuuta klo 19.00-20.15.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)