Laulaja Eija Merilä luopui menestyksekkäästä urastaan kuullessaan uskon kutsun. Hän jätti estradit ja löysi uuden elämän suunnan Jeesuksen seuraajana. Nyt hän kertoo matkastaan, rauhasta sekä rukouksestaan Suomen ja Israelin puolesta.
Kivijärvellä syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Eija Merilä (nyk. Kymäläinen, o.s. Muhonen) aloitti laulamisen jo varhain. Esiintymisen hän aloitti 15-vuotiaana paikallisten orkesterien solistina. Hänen kaunis ja sielukas äänensä herätti myös levyherrojen huomion, ja Eija solmi levytyssopimuksen Scandian kanssa.
Vuonna 1971 Eija sai laulettavakseen superhitin ”Luvannut en ruusutarhaa”, joka räjäytti suosion kattoon. Ura oli yhä nousukiidossa, kunnes vuonna 1974 Eija muutti puolisonsa Eino Kymäläisen mukana Iraniin, missä tämä työskenteli YK:n siviili-ilmailujärjestössä. Uudessa ja vieraassa ympäristössä suomalaisen uskovaisen perheen rinnalla Eijan elämä sai uuden suunnan. Hän alkoi lukea Raamattua – ja vähitellen sydämessä syttyi usko.
– Iranissa Jumala alkoi puhua sydämelleni ja Raamatun sana tuli eläväksi. Aluksi ajattelin jatkavani laulajan ammattia, mutta pian ymmärsin, ettei kukaan voi palvella kahta herraa.
Vuoden 1976 juhannuksena Eija nousi Kellokosken lavalle viimeisen kerran. Laulun päättyessä, keskiyön hiljaisuudessa, hän ilmoitti yleisölle:
– On tullut jäähyväisten aika. Kun annoin elämäni Jeesukselle Kristukselle, annoin hänelle samalla lauluääneni.
Tuhansien ihmisten joukkoon laskeutui hiljaisuus. Monet itkivät. Hetken hämmennyksen jälkeen lava täyttyi raikuvista aplodeista.
– Siinä hetkessä tiesin tehneeni oikein. Ajaessani sen aamuyön tunteina kotiin tunsin sydämessäni rauhan, jota sanat eivät tavoita.
Myös puoliso Eino tuli uskoon pian Eijan jälkeen, ja myöhemmin Eijan äiti löysi elävän uskon.
Eijan mukaan Jumalan sana on kantanut häntä kaikkien kuluneiden viiden vuosikymmenen ajan.
– Raamatun tutkiminen, lukeminen ja sen sanoman sisäistäminen ovat aina olleet keskeinen osa elämääni. Raamatussa myös kehotetaan: ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä.” Se on ohjannut ratkaisuani. Vaikka lauluni eivät olleet sisällöltään vääriä, ymmärsin, että esiintyminen sopimattomassa ympäristössä voisi antaa harhaanjohtavan kuvan Jeesuksesta, jota halusin seurata.
Estradeilta evankeliumin teille
Kun Eija katsoo elämäänsä taaksepäin, hänen katseessaan on rauhaa ja äänessä kiitollisuutta.
– Kun mietin kulunutta elämääni, en voi kuin hämmästellä, miten monin tavoin Jumala on johdattanut minua. Hän on avannut ovia kaukaisimmissakin maailmankolkissa, ja olen saanut kunnian laulaa kuudessa maanosassa, vieden evankeliumin sanomaa eteenpäin.
Kaikkialla hänet on otettu vastaan lämpimästi, ja sydämen laulut ovat löytäneet tiensä kuulijoiden sisimpään.
– Vaikka elämäni on nyt rauhoittunut, on hyvä, että on paljon muistoja, joihin voi palata. Ne muistuttavat Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta.
”Rukoilen, että herätys vielä syttyisi Suomeen”
1970-luvulla Eija sai olla keskellä voimakasta hengellistä herätystä, jossa Pyhän Hengen vaikutus oli lähes käsin kosketeltavissa. Kokoukset täyttyivät ihmisistä, jotka tulivat uskoon, parantuivat ja löysivät elämälleen uuden suunnan.
– Oli hienoa saada kokea nämä Suomen herätyksen ajat, jolloin niin monet ihmiset löysivät uskon – joukossa monia ystäviäni ja tuttuja.
Tärkeäksi työtoveriksi nousi Niilo Yli-Vainio, jonka kanssa Eija kiersi kokouksia niin Suomessa kuin ulkomailla. Yhteistyöstä tuli vuosien mittainen siunaus.
– Niilolla oli vahva näky Jumalan työstä Suomessa. Hän oli minulle suuri esirukoilija ja rohkaisija.
Eija kertoo liikuttuneena siitä, että hän sai nähdä senkin, kuinka jotkut viihdemaailmasta tutut entiset kollegat ottivat häneen yhteyttä ennen kuin siirtyivät ajasta iäisyyteen.
– Se on ollut suurta armoa. On tuntunut hyvältä huomata, että uskoani ei ole pidetty erikoisuutena, vaan ihmiset ovat rohkaistuneet lähestymään minua. Tällaista on Jumalan rakkaus – se vetää ihmisiä puoleensa, hiljaa ja lempeästi.
Tällaista on Jumalan rakkaus – se vetää ihmisiä puoleensa, hiljaa ja lempeästi.
Eija kantaa Suomea edelleen rukouksissaan ja kokee huolta maamme hengellisestä tilasta.
– Risti ja syntien sovitus ovat jääneet monessa opetuksessa sivuun. Mutta ilman niitä ei ole pelastusta.
Silti hän uskoo, että uusi herätys on mahdollinen.
– Se ei synny kampanjoista, vaan murtuneista sydämistä ja rukouksesta. Me emme voi hallita herätystä, mutta voimme kuitenkin valmistaa sydämemme sitä varten. Siksi rukoilen yhä, että Suomessa vielä kuultaisiin evankeliumi kirkkaana. Että ihmiset löytäisivät ristille yksin armosta, ei ansioista.
Totuus ei saa vaieta
Viime aikoina Eija on seurannut erityisesti Lähi-idän kehitystä. Vaikka evankeliumin sanoma on vienyt häntä eri maanosiin, niin Israel on pysynyt hänen sydämensä erityiskohteena.
– Minulta kysytään usein sitä, miksi juutalaisia vihataan niin paljon. Uskon, että tämän vihan juuret ovat kapinaa Jumalaa vastaan. Juutalaiset ovat Raamatun kansa, ja heidän tuhoamisensa merkitsisi samalla Jumalan ilmoituksen torjumista.
Eijan mukaan kyse ei ole vain politiikasta, vaan syvästä hengellisestä taistelusta. Hän näkee toivoa siinä, että yhä useampi juutalainen Israelissa tunnustaa Jeshuan Messiaakseen.
– Monissa Raamatun kirjoissa (esimerkiksi Sakarjan kirja 12:10), puhutaan selvästi siitä, että Israel tulee pelastumaan.
Eija seuraa aktiivisesti raamatunopettaja Amir Tsarfatin opetuksia ja kokee, että valtamedia, kuten Helsingin Sanomat, esittää Israelin usein yksipuolisesti vain kielteisessä valossa.
– Tällainen uutisointi ei palvele totuutta vaan antaa äänen viholliselle. Kristittyjen näkökulma jää usein kokonaan pois.
Erityisesti vuoden 2023 lokakuun 7. päivän Hamasin hyökkäys järkytti Eijaa syvästi.
– Se oli raakaa joukkomurhaa, raiskauksia ja lasten tappamista – ei mitään sellaista, mitä Israel tekee. Ja nyt nämä kauheudet pyritään painamaan unohduksiin.
Eijan luottamus valtamediaan on horjunut, ja siksi hän etsii uutisia etupäässä kansainvälisistä kristillisistä lähteistä.
– Seuraan uutisia esimerkiksi Australiasta, Yhdysvalloista ja Intiasta. Suomesta nostan esiin Pasi Turusen ja Susanna Kokkosen, jotka käsittelevät näitä tärkeitä aiheita rauhallisesti ja asiantuntevasti.
Hän kokee, että historiaa ymmärtämällä voisi nähdä nykytilanteen selkeämmin.
– Liian usein luotetaan kritiikittömästi lähteisiin, joiden taustalla on propagandaa tai suoranaista harhaanjohtamista. Konfliktien juuret ulottuvat vuoteen 1948 ja Israelin perustamiseen. Tätä taustaa ei saisi unohtaa.
Eijan omat kokemukset Iranista 1970-luvulla ovat jättäneet häneen pysyvän jäljen.
– Elin silloin islamilaisessa kulttuurissa ja näin, kuinka eri tavoin tavallinen kansa ajattelee verrattuna hallintoon. Ihmiset kaipaavat vapautta, eivät vihaa. Sen ymmärtäminen on tärkeää.
Aika palata takaisin Jumalan luo
Vuosien tauon jälkeen Eija katsoi tämänvuotiset Euroviisut – ja pysähtyi. Musiikki jäi sivuun katseen kiinnittyessä syvempään: ihmisyyden kaipuuseen, sekavuuteen ja eksyneisyyteen.
– Maailma tarjoaa viihdettä, mutta ei paranna sielua. Todellinen rauha löytyy vain ja ainoastaan Kristuksesta – siksi haluan loppuun asti puhua Hänestä.
Eija puhuu vakaasti, mutta lempeästi, nähden kuinka hengellinen tyhjiö on täyttynyt arvoilla, jotka vievät kauemmas Jumalasta.
– Kun hengellisyys työnnetään syrjään ja ihmisen syvä yhteys Jumalaan katoaa, tilalle astuu väistämättä jotain muuta – eikä se aina johda hyvään.
Hänen sydämensä rukous kuuluu hiljaa, mutta selkeästi:
– Meillä on vain yksi pysyvä turva, joka on Jeesus Kristus. Hän ei muutu, vaikka maailma muuttuu.
Kivijärven rauhassa
Eija solmi avioliiton lentokoneinsinööri Eino ”Eikka” Kymäläisen kanssa vuonna 1967. Hän jäi toissa kesänä leskeksi, kun rakas puoliso menehtyi syöpään. Heidän yhteinen elämänpolkunsa kesti yli puoli vuosisataa – täynnä jaettuja hetkiä, kasvua ja keskinäistä tukea.
– Pitkä yhteinen taival jättää syvän jäljen. Vaikka ympärillä on rakkaita lapsia ja lapsenlapsia, niin leskeyden hiljaisuus on omanlaisensa. Elämä tuntuu välillä kovin yksinäiseltä, Eija sanoo hiljaa.
Surun keskellä Eija on löytänyt lohtua paluusta juurilleen. Floridan vuosien jälkeen hän on asettunut takaisin Kivijärvelle, synnyinseuduilleen, jossa luonnon rauha ja kauneus kantavat.
– Florida oli pitkään tärkeä osa elämääni, mutta nyt ikääntyessä viihdyn yhä paremmin Kivijärven rauhassa. Kun katson järvelle kesäiltana, sydän lepää. Se on lahja, josta jaksan kiittää joka päivä, Eija kuvailee lempeästi.
Vaikka Eijalle satelee yhä kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin laulamaan, on hänen täytynyt viime aikoina kieltäytyä niistä terveydellisistä syistä.
– Jos Taivaan Isä antaa voimia, voi olla, että jossain vaiheessa lähden vielä liikkeelle. En kuitenkaan kaipaa enää suurille lavoille. Nyt on hiljaisemman kiitoksen aika, Eija sanoo levollisesti.
