Lähetysjuhlat järjestetään ensimmäistä kertaa Kirkkopäivien yhteydessä

 

Kuva Vihdin Lähetysjuhlilta 2016. Kuva Jarmo Kulonen

Suomen Lähetysseura järjestää Valtakunnalliset Lähetysjuhlat ensi kesänä Turussa 19.–21. toukokuuta yhdessä Kirkkopäivien kanssa. Ne ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden sekä reformaation merkkivuoden ohjelmaa.

Lähetysjuhlat on edelleen lähetyksen ystävien tuttu kohtaamispaikka kaikenlaisen muun ohjelman keskellä. Lähetysjuhlien ohjelmista pääosa sijoittuu konferenssikeskus Logomoon ja Turun Konserttitaloon.

Lähetysjuhlilla muun muassa kuullaan, miksi kirkko kasvaa Afrikassa, miten Namibiassa saavutettiin rauha ja millaista rauhantyötä Lähetysseura tekee nyt Syyriassa. Katselmuksessa Lähetysseuran työstä eri maissa ovat esillä kotouttamiskeskus Marhaban Ranskassa, omankielisen Raamatun merkitys vähemmistökansalle Pohjois-Thaimaassa sekä lasten turvakoti Viipurissa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Lähetysjuhlien kohokohtiin kuuluu myös Turun konserttitalossa lauantaina Lähetysseuran 50-vuotista musiikki- ja taidetyötä juhlistava Toivon tie -kavalkadi, jossa on mukana useita musiikkiryhmiä sekä solisteja.

Lähetysjuhlien ohjelmassa on mukana myös vieraita ulkomailta. Namibiasta saapuvat ministeri Zephania Kameeta (Minister of Poverty Eradication and Social Welfare) ja piispa Veikko Munyika. Tansaniasta tulee johtava piispa Fredrick Shoo sekä Viipurista Dikonin turvakodin johtaja Viktoria Shutova. Mukana on myös tällä hetkellä Jyväskylässä maisteriksi opiskeleva etiopialainen Tesfaye Nigusu, joka on entinen Dessien aids-orpo-ohjelman kummilapsi ja joka on sittemmin työskennellyt ohjelmakoordinaattorina Lähetysseuran vammaishankkeessa.

Suomen Lähetysseuran Valtakunnallisten Lähetysjuhlien viettäminen käynnistyi Lähetysseuran perustamisen 1859 jälkeen. Vuosittain juhlia on järjestetty vuodesta 1901.  Aluksi ne pidettiin  Helsingissä.