Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Lähetysjohtaja Tuovinen: Ihmeet eivät ole evankeliumin sisältöä vaan seurausta

 

Mika Tuovinen kertoi Polttopisteessä-puheessaan muun muassa Kansanlähetyksen kotimaan- ja ulkomaantyöstä. Kuva: Jenniina Nummela

Mika Tuovinen otti Kansanlähetyspäivien ajankohtaispuheessaan kantaa muun muassa karismaattisuuteen.

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen piti Kansanlähetyspäivillä lauantai-iltapäivänä perinteisen Polttopisteessä-puheen, jossa hän kertoi Kansanlähetyksen työstä ja linjasta. Hän myös käsitteli ajankohtaisia teologisia haasteita, joista hän mainitsi karismaattisuuden ja avioliiton.

– Uskomme, että Pyhä Henki jakaa armolahjoja sitä varten, että ne auttavat Jumalan valtakunnan kasvua. Meidän tulee rukoilla niitä itsellemme ja toisillemme, Tuovinen aloitti.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

– Kansanlähetyksessä karismaattisuus on osa luonnollista kristityn yhteisön elämää, hän jatkoi.

Tuovinen huomautti, että Jumalan lahjoja voidaan käyttää myös väärin.

– Esimerkiksi sellainen opetus menee harhaan, jossa väitetään, että evankeliumin julistaminen Jeesuksesta ilman sitä seuraavia ihmeitä on vajaata evankeliumin julistamista. Raamatun määritelmän mukaan evankeliumi on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, hänen ristinkuolemasta meidän syntiemme sovitukseksi sekä siitä, miten hän nousi kolmantena päivänä kuolleista.

– Ihmeitä tapahtuu, mutta ne eivät ole evankeliumin sisältöä vaan seurausta, Tuovinen linjasi.

Hän myös varoitti julistuksesta, jossa saarnaaja julistaa suuria mutta täyttymättömiä lupauksia ja erityiskokemuksia uskoville.

– Epäkristillistä ovat sellaiset karismaattisuuden ilmentymät, joissa julistaja syyllistää ja taakoittaa kuulijoita tekemään suuria hengen tekoja, kuten sairaiden parantamista, kuolleiden herättämistä ja muita voimallisia tekoja, joita kuitenkaan hän ei itse eivätkä muutkaan pysty tekemään. Paavali sanoo: ”Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja.” Mutta jotkut tekevät.

Tuovisen mukaan karismaattisuuteen liittyvä toinen suuri vaara on, ettei rukoilla Pyhän Hengen täyteyttä ja anneta tilaa Hengen lahjoille.

– Mutta karismaattisuus edellyttää vahvaa ristinteologista perustaa.

”Tarvitsemme pidemmän kesän”

Mika Tuovinen myös esitti liikkeen kannan avioliittoon. Kansanlähetys opettaa ja tunnustaa miehen ja naisen välistä avioliittoa, siinäkin tapauksessa, jos kirkko tekisi asiasta toisenlaisen päätöksen.

Tuovinen myös nauratti juhlaväkeä puhumalla Ryttylän täysistä kesäleireistä:

– Tarvitsemme kahta asiaa, jotta voisimme järjestää kaikille halukkaille leirejä ja ottaa enemmän lapsia ja nuoria mukaan: Tarvitsemme pidemmän kesän ja enemmän majoitustilaa.

Kansanlähetyspäiviä vietetään Ryttylässä 1.–3. heinäkuuta.

 
artikkelibanneri Uusi Tie