Kylväjän kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg: Ei tarvitse lähteä rajojen ulkopuolelle, jotta voi jakaa evankeliumia

 

Hanna Lindberg on työskennellyt lähetystyöntekijänä Israelissa ennen pestiään Kylväjän kotimaan työn johtajana. Kuva: Riitta Luume

Lähetyksen kesäpäivillä pohditaan lähetystyön olemusta. Israelissa lähetystyöntekijänä työskennellyt lähetysjärjestö Kylväjän kotimaan työn johtaja Hanna Lindberg huomauttaa, että lähetystyön tekeminen ei välttämättä edellytä matkustamista.

– Lähteminen kuuluu vahvasti kristittyjen lähetystehtävään ja se laittaa meidät liikkeelle. Lähtemisen olemusta pohdiskellaan ensi viikon tapahtumassa. Yleisesti on totuttu lähtemään kauas lähetystyöhön, mutta Suomessa on viime vuosien aikana kuitenkin huomattu, ettei tarvitse välttämättä lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle, jotta voi kohdata ihmisiä ja jakaa evankeliumia heidän kanssaan, kuvailee Kylväjän kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg.

Kylväjä ja Suomen Raamattuopisto järjestävät yhteistyössä Lähetyksen kesäpäivät -tapahtuman 15.-17. kesäkuuta Kauniaisissa. ”Lähde lähemmäs” -otsikoiduilla päivillä kuullaan ajankohtaisia kuulumisia lähetyskentiltä. Ohjelmassa on myös Raamatun opetusta, rukousta, musiikkia ja yhteistä tekemistä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Myös me kristityt tarvitsemme tällaista yhteen tulemista. Nykyaikana erityisesti tuntuu, että on hyvä kehotus lähteä lähemmäs myös toisia ihmisiä, kokemaan uskovien kristittyjen yhteyttä. Totta kai kun tullaan seurakuntana koolle, niin haluamme lähteä myös lähemmäs Jumalaa ja antaa Jumalan tulla lähelle meitä. Monella tavalla saamme olla päivien aikana liikkeellä ja lähteä, päästä lähemmäs, toteaa Lindberg.

Ohjelmassa näkyvät tänä vuonna vahvasti Kylväjän islamilaiset työalueet. Kaukaa lähelle tulleet on huomioitu darinkielisellä tulkkauksella lauantain raamattuopetusten aikana. Kesäpäivien ulkomaisena vieraana on islamilaisessa maailmassa toimiva paikallinen kristitty, joka avaa muslimien kohtaamisen mahdollisuuksia ja haasteita.

Lisätietoja Lähetyksen kesäpäivistä löytyy Kylväjän sivuilta.

 
Kylvaja artikkelibanneri