Kristuksessa Nala ei enää ole somali tai nainen vaan yksi perheenjäsenistä

 

22-vuotias Nala Yusuf on somali, yksi yhdeksästä sisaruksesta. Sodan repimässä Somaliassa islam on ainoa sallittu uskonto ja käytännössä kaikki somalit ovat muslimeja.

Nalan kotona Somaliassa perheen vanhin poika vaali perheen uskonnollisia arvoja. Hän vaati täydellistä kuuliaisuutta Koraanille ja haditheille, jotka ovat muistiin kirjattua islamin suullista perimätietoa. Hän suhtautui tiukasti naisten ja miesten rooleihin. Hänen mielestään miehillä pitää olla paljon etuoikeuksia ja naisten taas pitää olla valmiita uhrauksiin elämässä ja hyväksyä nöyrästi kaikki kohdalleen tulevat kärsimykset. Naisena Nalaa ei pidetty juuri minkään arvoisena.

”Veljeni hakkasi minua ilman syytä ja oli ilkeä; hitaasti mutta varmasti hän teki minusta uskonnottoman.” Nala kertoo olleensa hyvin onneton. Hänestä tuli fatalisti. ”Koraanin mukaan on sama, teetkö hyvää vai pahaa; lopputulos on määrätty ennalta. Niinpä ajattelin: miksi en eläisi vapaasti ja tekisi mitä tahdon? Sitten myöhemmin tekisin vain pyhiinvaelluksen Mekkaan päästäkseni paratiisiin.”

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Lukutaito ja internet avasivat uusia maailmoja

Nala olisi halunnut opiskella, mutta veljensä vallan alaisuudessa nainen sai opiskella ainoastaan Koraania. Neuvokas Nala alkoi kaikessa hiljaisuudessa selvittää, miten opiskelu voisi onnistua. Hän säästi kaikki taskurahansa ja maksoi niillä lukutaitokursseja, joihin osallistui salaa. Asia ei kuitenkaan pysynyt kauaa salassa. ”Veljeni sai sen selville ja rankaisi minua ankarasti.”

Nala oli kuitenkin sitkeä ja alkoi jopa etsiä työtä. Kaikki töistä saadut rahat hän säästi koulua varten. Tuo aikakausi muutti hänen elämänsä lopullisesti.

Nala säästi töistä saamiaan rahoja voidakseen oppia lukemaan ja opiskella.

”Minulla oli tapana mennä huoneeseeni ja surffata internetissä. Eräänä päivänä kuulin ulkomailla asuvien somalien todistavan Jeesuksesta. Ajattelin, että nämä ihmiset ovat todella kaukana Allahista! Vielä enemmän hämmästyin, kun he eivät paastonneet ja rukoilleet samalla tavoin kuin me.”

Nala kiinnostui ja alkoi syventyä asiaan. ”Etsin lisää videoita ja löysin muitakin, jotka puhuivat Jumalan Sanaa. Löysin puhelinnumeroita ja videolinkkejä. Otin yhteyttä Facebookin kautta ja pyysin kertomaan Kristuksesta. Eräs tyttö, Hani*, opasti minua.”

”Satukirjasta” tuli elämän kantava voima

”Ollessani yhteydessä Haniin tunsin aina syyllisyyttä ja pelkoa. Poistin hänen tilinsä ja kaikki viestinsä,  mutta palasin takaisin aina seuraavana päivänä.” Hani kehotti Nalaa lataamaan Raamatun ja lukemaan sitä. ”Pidin Raamattua satukirjana enkä ymmärtänyt sitä. Mutta kun aloin lukea ensimmäistä Mooseksen kirjaa, en voinut lopettaa. Sain vastauksia niin moniin kysymyksiin. Ensi kertaa elämässäni sydämeeni laskeutui rauha.”

Nala tapasi muita salaa uskovia, ja lopulta hänet kastettiin. Hän oli jonkin aikaa uusien ystäviensä luona, teki työtä ja opiskeli Raamattua. Perhe ei tiennyt mitään! Tai niin hän luuli. Suku oli kuitenkin alkanut epäillä häntä; hänen epäiltiin aikovan ryhtyä prostituoiduksi.

Raamatun lukeminen toi Nalalle vastauksia kysymyksiin ja sisäisen rauhan.

”Eräänä iltana kello kymmeneltä kotoa soitettiin, mutta olin jo nukkumassa enkä vastannut, vaan soitin takaisin vasta myöhemmin seuraavana päivänä. Isä oli yrittänyt tavoittaa minua useasti ja hän kertoi, että äitini oli kuolemaisillaan.”

Nalan äidillä oli ollut jo pitkään  terveysongelmia, eikä Nalalla ollut mitään syytä epäillä viestiä. Hän kiirehti kotiin vain todetakseen, että kyseessä oli juoni.

”En osannut epäillä isäni valehtelevan. Mutta kun pääsin kotiin, perheen miehet olivat odottamassa minua. He hakkasivat minut, ottivat puhelimeni pois ja panivat minut lukkojen taakse. He sanoivat kuulleensa, että olen turmeltunut. Kertaakaan he eivät käyttäneet sanaa kristitty.”

”Parantajat” ja painostus eivät murtaneet Nalaa

Tapahtuneesta alkoi tiukka prosessi, jonka tarkoitus oli saada Nala palaamaan islamiin.

”Minut vietiin paikkaan, jossa yritettiin parantaa luopioita ja psykopaatteja. Erilaisilla rituaaleilla yritettiin korjata sitä, mikä minussa oli ’väärää’. Minua hakattiin ja pidettiin lukkojen takana. Joskus päätäni vasten painettiin lamppu ja luettiin yhä uudelleen ja uudelleen Koraania. Neljänä yönä peräkkäin imaamit käärivät papereita torviksi ja huusivat Koraanin sanoja korviini. Minuun kokeiltiin myös erilaisia keitoksia.”

Kuuden päivän kuluttua tilanne helpotti hiukan. Nala kävi päivisin uskonnonopetuksessa ja vietti yönsä kotona.  Häntä pidettiin kuitenkin edelleen tarkasti silmällä.

”Perhe painosti minua jatkuvasti avaamaan puhelimeni, jotta he saisivat selville ystäväni. Kieltäydyin. Tiesin, että siitä koituisi heille vahinkoa. Nähdessään miten vaikeaa minulla oli, sisareni kehotti minua teeskentelemään muslimia mutta rukoilemaankin Jeesusta sydämessäni. Tein niin. Heräsin aikaisin  rukoilemaan, mutta puhuinkin rukouksessa Jeesukselle. Se auttoi. Perheeni uskoi, että olin paranemassa ja helpotti elämääni. Olin silti edelleen aivan onneton. Sisareni osoitti jälleen myötätuntoa. Hän antoi minulle puhelimeni, jolla sain yhteyden ystäviini ja kerroin heille, mitä oli tapahtunut. He löysivät minulle turvallisen pakopaikan.”

Mutta ennen kuin Nala onnistui pakenemaan, perhe teki yllättäen radikaalin ratkaisun:  Hänet annettiin vaimoksi sheikille, jolla oli ennestään jo kaksi vaimoa!

”Minulle sanottiin, ettei minulla ole valinnanvaraa ja että mies kohtelisi minua hyvin. Eräänä päivänä ennen häitä sisareni vei minut moskeijaan tavanomaista uskonnonopetusta varten, ja silloin karkasin. Piileskelin kristittyjen ystävien luona, ja viikon kuluttua pakenin maasta heidän avullaan. Tulin tänne mukanani vain vaatteet. Olin täysin lopussa. Itkin ja minulla oli jatkuvaa päänsärkyä. Kaikki johtui stressistä.” Myös Nalan usko järkkyi. ”Kysyin Jumalalta: Miksi vihaat minua? Oletko unohtanut minut? Mutta sitten Jumala muistutti, että Hän oli auttanut minua pakenemaan.”

Uusi elämä Kristuksen perheessä

Nala menetti koko entisen elämänsä: kodin, perheen ja yhteisön, mutta se kaikki toi hänet lähemmäksi Jumalaa ja Jumalan perhettä. Kristuksen luo tullessaan hänestä tuli Kristuksen perheen jäsen. Siinä perheessä ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista, vaan me kaikki olemme yhtä Jeesuksessa Kristuksessa, kuten Galatalaiskirjeessä (Gal. 3:26-28) sanotaan.

Nalan matka kohti toiveikasta, hedelmällistä elämää vainosta huolimatta on kuitenkin vasta alussa. Kuljettavana on vielä pitkä taival.

 

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta Somaliassa.

Katso video

 

 

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen