Kristillisillä kirjoilla riittää lukijoita

 

Kustannus Oy Uusi Tien kirjakerhon myyntipöytä viime kesän Kansanlähetyspäivillä. KUVA: Philippe Gueissaz

Vuosittaista Kristillisen kirjan viikkoa vietetään 11.–17. huhtikuuta. Teemana on Puhuuko Jumala? Kampanjan takana on Kristilliset kustantajat ry. Kustantamoista kerrotaan, että kristillisille kirjoille on edelleen runsaasti kysyntää.

– Kristillinen kirja voi hyvin, kunhan osataan tuottaa mielenkiintoinen kirja. Pieni kielialueemme ja runsas kustantajien joukko pitää kustantamisen haastavana. Omassa tuotannossamme on vähemmän käännöskirjallisuutta, kertoo toimitusjohtaja Raimo Raukko Kustannus Oy Uudesta Tiestä.

Raukko uskoo, että lähitulevaisuudessa tilausta voisi olla esimerkiksi onnistuneesti kirjoitetuille ja mielenkiintoisille elämäkerroille.

Sielunhoidolliset kirjat kiinnostavat

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

– Jo pitkään ja monelta suunnalta on toivottu nimenomaan Raamattuun pitäytyvää perinteistä kristillistä sanomaa, kertoo Perussanoma Oy:n kustannuspäällikkö Tom Holmén.

Perussanoman myyntipäällikkö Sami Malmsten kertoo, että myös hartauskirjoilla on erittäin hyvä menekki.

-Sielunhoidollisia asioita käsittelevät kirjat käyvät mukavasti kaupaksi, ja Raamattua selittävälle kirjallisuudelle on jatkuvasti kysyntää.

Holmén tiivistää Perussanoma Oy:n erikoisalaksi Raamattuun pitäytyvän kristillinen perussanoman eri alojen etevimpien kirjoittajien ja asiantuntijoiden esittelemänä. Aikeissa on myös e-kirjojen kustantaminen.

Kotimaista kirjallisuutta tarvitaan

– Haluamme herättää kristillistä uskoa ja kasvua, ja ohjata tuotteillamme kristillisen seurakunnan yhteyteen. Evankelioimiskirjat ovat tärkeä osa tuotantoamme, Päivä Osakeyhtiön toimitusjohtaja Merja Pitkänen kertoo.

Päivä vaalii kristittyjen yhteyttä kirjavalikoimassaan: sen listoilla on kirjailijoita monista kirkoista ja tunnustuskunnista.

-Usein kymmenen myydyimmän nimikkeen joukossa on hieman yli puolet suomalaisia kirjoja ja loput käännöskirjoja. Monesti kärkeen nousevat lahjakirjat, ajankohtaiset teemat ja kestoteemat, kuten rukous, Pyhä Henki, hengellinen kasvu, itsetuntemus ja sielunhoito, Pitkänen valottaa.

-Tarvitsemme omasta kulttuurista ja kielestä nousevaa juurevaa kirjallisuutta. Käännöskirjallisuus täydentää, tuo lisämaustetta, auttaa avartumaan kulttuuriperinteistä riippumatta näkemään koko Kristuksen ruumiin elämää.

Hengelliselle pohdinnalle tilausta

Kirjapaja kirjakustantamon tavoitteena on monipuolisen kirjallisuuden julkaiseminen.

– Toivomme, että kirkon moniäänisyys kuuluu kirjallisuudessamme, johtaja Anne-Maria Lantta sanoo.

Hän kertoo, että Kirjapajan hartaus- ja rukouskirjat ovat kysyttyjä, mutta yhtä lailla suosittuja ovat laajasti hengelliseen pohdintaan johdattavat teokset.

-Suomalaiset tuttujen, nimekkäiden kirjailijoiden kirjat ovat arvossaan ja tavoittavat suomalaisen lukijan mielenmaiseman ja uskonelämän portin.

– Hengelliset kysymykset askarruttavat muutakin joukkoa kuin aktiivista kirkkokansaa. Siksi kaikki teokset, joissa uskonkysymyksiä tarkastellaan monipuolisesti ja avarasti, tulevat kasvattamaan suosiotaan, Lantta ennakoi.

Kristilliset kirjat ry:llä on yhteensä 18 jäsenkustantamoa.