Kristillinen radio-ohjelma kiinnostaa Turkissa

 
naiset Istanbulissa

Suurin osa Turkissa kuultavan Toivoa naisille -ohjelman palautteesta tulee muslimeilta. Kuuntelijat pyytävät jatkuvasti, että ohjelmaa lähetettäisiin useammin kuin kerran viikossa. Kuva: Tiina Virtanen.

– Meitä rohkaisee etenkin se, että muslimit kysyvät Jeesuksesta Kristuksesta, kertoo Toivoa naisille -radio-ohjelman työntekijä Turkista.

Suurin osa ohjelman saamasta palautteesta tulee muslimeilta ja eniten 19-30-vuotiailta. He kysyvät usein arjen asioista, mutta myös kristinuskon perusteet kiinnostavat.

Radio-ohjelman salaisessa Facebook-ryhmässä on lähes 300 jäsentä. Rukousryhmät kasvavat. Työntekijät kertovat vierailevansa kuuntelijoiden luona.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Kerran viikossa lähetettävän Toivoa naisille -ohjelman tuottaa ja lähettää Medialähetys Sanansaattajien (Sansan) yhteistyökumppani TWR. Suomalaiset tukevat taloudellisesti ohjelmien tekemistä ja lähettämistä. Ohjelma on kuultavissa FM-radiossa ja internetissä.

Puolen tunnin ohjelmassa on käytännöllinen osuus, joka voi liittyä vaikkapa terveyteen, perhe-elämään tai ystävyyssuhteisiin. Toinen osuus keskittyy siihen, että kuulijat voisivat löytää uskon ja toivon.

Tilanne yhä kireämpi

Turkin Toivoa naisille/Hanna-työn työntekijät haluavat pysyä nimettöminä turvallisuussyistä. He kertovat, että tilanne Turkissa on edelleen kiristynyt sen jälkeen, kun maan johtaja sai viime huhtikuussa lisää valtaoikeuksia.

Poikkeustila jatkuu. Hallinto perustelee sitä sillä, että näin voidaan kitkeä viime vuoden heinäkuun vallankaappausyrityksen rippeet pois. Tilanne vaikuttaa kuitenkin kaikkien elämään.

– Nuorten tilanne on huolestuttava. He eivät näe toivoa, työntekijä sanoo.

Maahan on avattu satoja islaminuskoa tukevia kouluja. Tavallisia kouluja on suljettu.

– Heikoin tilanne on kuitenkin Syyrian pakolaisilla. Etenkin naiset ja lapset elävät hyvin puutteellisissa olosuhteissa.

Liisa Heinänen

 
Sansa artikkeliban.12.2.- MJa