Kolmen yliopistoteologin vastine kirkolliskokousedustajien aloitteeseen avioliittokäsityksen laajentamisesta: Aloite tulkitsee luterilaista teologiaa virheellisesti

Häät Turkansaaren kirkossa 24.7.2015 Oulussa. Kuva: Sanna Krook/Kirkon kuvapankki.

Viisitoista kirkolliskokousedustajaa jätti 19.2. kirkolliskokoukselle aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Teologissa perusteluissa käytetään niin sanottua uskon ja rakkauden erottelun menetelmää.

Teologisissa perusteluissa käytetty menetelmä tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa naispappeutta koskevissa ratkaisuissa.

Kahdessa Ilkon kurssikeskuksessa pidetyssä seminaarissa (1980, 1982) silloiset kirkon johtajat ja yliopistoteologit tulivat johtopäätökseen: Apostolinen virka on jumalallinen asetus ja kuuluu siten ”uskon koriin” eli oppiin. Mutta viran sukupuoli on kulttuurisidonnainen ehdonvallan (adiafora) kysymys, joka kuuluu ”rakkauden koriin” eli etiikkaan. Rakkauden kori on joustava, sen korkeimpana periaatteena on Kultaiseen sääntöön pohjaava vapaa harkinta: kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, jos olisit heidän asemassaan.

Nyt jätetty aloite noudattaa logiikkaa, joka sijoittaa luterilaisen avioliittokäsityksen kokonaan rakkauden koriin eli etiikan piiriin. Yhtäältä aloitteessa todetaan, että katolinen ja ortodoksinen kirkko näkevät avioliiton uskon korissa ”Jumalan asettamana miehen ja naisen liittona”. Tämän jälkeen aloite jatkaa: ”Toisenlaiseen ratkaisuun voidaan päätyä tulkitsemalla avioliitto Lutherin tapaan maalliseksi järjestykseksi. Avioliitto on näin ymmärrettynä rakkauden alaan kuuluva asia”.

Vaikka Lutherin kantaa kuvataan usein näin, lähteiden valossa tulkinta osoittautuu virheelliseksi. Sekä Lutherin teologiassa että laajemmin luterilaisessa teologiassa avioliitto nähdään samanaikaisesti sekä uskon että rakkauden alueeseen kuuluvana todellisuutena.

Vaikka avioliitto ei ole sakramentti, sillä on myös luterilaisuuden mukaan jumalallinen asetus, se on ”pyhä instituutio”. Avioliitto perustuu kristilliseen luomisoppiin ja ihmiskäsitykseen, siksi se on osa uskonoppia. Tässä kohden luterilainen luomisteologia ei ole niin kaukana historiallisten kirkkojen kannasta kuin aloite olettaa.

Mutta samalla avioliitto on myös maallinen yhteiskunnallinen järjestys, joka sellaisena on kulttuuriin sidottu, muutoksenalainen ja avoin eettisille uudelleenarvioille, kuten aloite oikein toteaa. Avioliiton teologinen perusta ja sen yhteiskunnallinen toteutus ovat samanaikaisia, toisistaan erottamattomia. Tämä tekee avioliittoteologiasta erityisen hankalaa ja haastavaa.

Haluamme kiinnittää huomiota kirkolliskokoukselle annetun esityksen käyttämiin teologisiin perusteluihin. Aikoinaan pappisviran avaamiseen naisille tarvittiin sekä uskon koria että rakkauden koria koskevat perustelut. Vastaavasti, mikäli avioliittokäsitys halutaan perustella luterilaisen teologian välinein, on välttämätöntä ottaa huomioon kumpikin alue.

Juhani Forsberg

TT, ekumeniikan dos. (emer.)

Antti Raunio

systemaattisen teologian professori

Itä-Suomen yliopisto

Miikka Ruokanen

dogmatiikan professori

Helsingin yliopisto