Kirkon ympäristökasvatuspalkinto myönnettiin Malmin nuorisotyönohjaaja Heidi Granströmille

 

Kuvakaappaus Heidi Granströmin haastattelusta.

Malmin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heidi Granström sai Kirkkohallituksen vuoden 2020 ympäristökasvatuspalkinnon.

Kirkon ympäristökasvatuspalkinto nostaa esiin osallisuuden merkitystä ja kirkon kasvatuksen kiinnittymistä eri-ikäisten arkiseen toimintaan.

”Kiitollisin, mutta nöyrin mielin otan palkinnon vastaan, koska ajattelen, että olen kirkon piirissä vain yksi monista työntekijöistä, joka omalla työllään pyrkii edistämään nuorten luontosuhdetta ja pitämään esillä vastuuta luomakunnan hyvinvoinnista”, Heidi Granström kommentoi saamaansa palkintoa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Heidi Granström on tehnyt laaja-alaisesti ympäristökasvatustyötä Malmin seurakunnassa 12 vuoden ajan, osana seurakunnan nuorisotyötä. Granström korostaa ympäristökasvatuksessa nuorten toimijuutta. Työssään hän on yhdessä nuorten kanssa rakentanut tapoja, joilla nuoret voivat tehdä konkreettisia tekoja ympäristön hyväksi. Granströmin innostamana nuoret ovat esimerkiksi osallistuneet ilmastomarssille, tehneet kestokääreitä kierrätyskankaasta sekä osallistuneet Pohjois-Saksan maakirkon mahdollistamaan, nuorten järjestämään ilmastokonferenssiin.

Nuorten ajatusten ja toiveiden kuuleminen on tärkeää

Granströmin mukaan on tärkeää kuulostella nuorten toiveita ja ajatuksia ja innostaa heitä mukaan vaikuttamistoimintaan. On myös tärkeää tarjota mahdollisuuksia luontokokemuksille ja miettiä, mikä on milloinkin ajankohtaista ja tarpeellista. ”Viime aikoina on esimerkiksi puhuttu paljon hyönteiskadosta. Tämän vuoksi innostettiin viime keväänä lapsia ja nuoria hyönteishotellien tekoon.”

Granström on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä Helsingin seurakuntayhtymän sekä koko kirkon ympäristökasvatustyötä. Hän on mukana pilotoimassa ja suunnittelemassa vihreiden isosten toimintaa sekä Vihreät riparit 2.0 -materiaalia.

Granström on huomannut, että ympäristö- ja ilmastokysymykset ovat vahvasti esillä. ”Viime vuosina nuorten ympäristö- ja ilmastohuoli on kasvanut, tai ainakin tullut näkyvämmäksi. Ympäristöahdistus ei sinällään ole uusi ilmiö – itselläkin sitä oli 90-luvulla. Näitä huolia on tärkeää kuulla, ja etsiä yhdessä keinoja kestävämmän elämän rakentamiseen”, hän sanoo.

Kirkon ympäristökasvatuspalkinto on perustettu vuonna 2014. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Palkinnon tarkoituksena on nostaa esiin innovatiivisia ja tuloksellisia ympäristökasvatustekoja ja -käytäntöjä kirkon kentällä sekä kannustaa seurakuntia ja muita kirkollisia toimijoita aktiivisiksi ympäristökasvattajiksi. Palkinnon voi saada yksittäinen seurakunta, sen piirissä toimiva ryhmä tai muu kirkollinen toimija tai yksityishenkilö. Ehdotuksia palkinnon saajaksi kerätään avoimella haulla.

Kirkon viestintä