Kirkon vaikuttajat erimielisiä herätysliikkeiden merkityksestä

 

Tutkija Sari Roman-Lagerspetz ja professori Miikka Ruokanen edustavat erilaisia kirkon ääniä.

KUUNTELE KLIPPI: Professori Miikka Ruokanen on päättänyt, ettei hän seuraa hiljaa vierestä hankkeita, joissa kirkon herätysliikkeitä ollaan kovilla otteilla ajamassa ulos kirkosta.
– Herätyskristittyjä ei saa savustaa ulos kirkosta. Kirkko tarvitsee kaikkia herätysliikkeitään, sanoo Ruokanen.
Tutkija Sari Roman-Lagerspetz on toista mieltä. – Kirkko on muuttunut liberaalimpaan ja suvaitsevaisempaan suuntaan, ja se on hyvä. En kaipaa herätysliikkeitä, jotka eivät tätä kehitystä hyväksy.

Professori Miikka Ruokasen mukaan ennusmerkit ovat selvät. Jos herätyskristityt lähtevät kirkosta, Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle käy kuin Ruotsissa ja Saksassa. Ruotsissa enää runsas kolmannes käy rippikoulun. Saksassa on laajoja kaupungistuneita alueita, joissa enää joka kuudes saksalainen on kirkon jäsen.

Ruokasen mukaan kirkon suhde lähetystyöhön on monella tapaa kirkon elinvoimaisuuden indikaattori. Tästä syystä hän on seurannut kauhulla viime aikojen kirkkohallitusten päätöksiä, joissa kirkon lähetysjärjestöiltä on leikattu kirkon tukea teologisiin kiistakysymyksiin vedoten.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

– Kirkko on ulkoistanut lähetystyön seitsemälle viralliselle lähetysjärjestölle, kirkonhan pitäisi tehdä lähetystyötä ollakseen kristillinen kirkko. Näin ollen kirkon pitää johdonmukaisesti ja jatkuvasti sitoutua tukemaan kaikkia virallisia lähetysjärjestöjä, Ruokanen vetoaa.

– Kun kirkolliskokous viime marraskuussa teki päätöksen, että kirkossa voidaan rukoilla rekisteröityjen parisuhteiden puolesta, niin silloin korostettiin sitä, että tämä on ehdottomasti vapaaehtoista toimintaa eikä ketään voida siihen velvoittaa. Silloin tätä argumenttia ei saa tuoda näihin keskusteluihin pakko-ajatuksena.

”Kampanja herätysliikkeiden kosto”

Politiikan tutkija ja liberaalin kirkon puolestapuhuja Sari Roman-Lagerspez ei allekirjoita professori Ruokasen argumentteja. Hänen mukaansa nyt käydään taistelua kirkon linjasta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, joiden täytyy toteutua myös kirkon sisällä.

– Olen miettinyt, haluavatko herätysliikkeet kostaa kirkolle sen, että kirkko on muuttunut liberaalimpaan suuntaan. Älä alistu! -kampanja vaikutti hankkeelta, jossa konservatiivit yrittivät saada liberaaleja ihmisiä eroamaan kirkosta, Roman-Lagerspetz täräyttää.

Miikka Ruokanen ja Sari Roman-Lagerspez ovat väitelleet ahkerasti lehtien mielipideosastoilla ja kolumnipalstoilla. He eivät ole kuitenkaan koskaan kohdanneet toisiaan kasvotusten. Nyt kohtaaminen toteutuu, kun kaksi erilaista kirkon äänitorvea kohtaa toisensa suorassa keskusteluohjelmassa Radio Deissä torstaina 16. kesäkuuta.

– Tuleeko Miikka Ruokanenkin paikalle? Mahtavaa! Odotan keskustelua innolla, huudahti Roman-Lagerspez kuultuaan Radio Dein Ajankohtaistunnin järjestämästä kohtaamisesta.

Tutkija Sari Roman-Lagerspez ja professori Miikka Ruokanen Radio Dein Ajankohtaistunnin suorassa lähetyksessä torstaina 16.6. klo 9-10. Uusinta klo 13-14 ja yöllä 01-02.

Kuuntele, mitkä Miikka Ruokasen keskeisimmät teesit kirkon ja herätysliikkeiden välisten suhteiden turvaamisessa:

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)