Sanomalehti Pohjalaisen ja Kotimaa-lehden entinen päätoimittaja, professori Jaakko Elenius on kuollut. Elenius menehtyi pitkäaikaisen sairauden seurauksena maanantaina Helsingissä. Hän oli kuollessaan 70-vuotias.
Jaakko Elenius (1939 – 2010) menehtyi maanantaina helsinkiläisessä sairaalassa pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE nettisivullaan.
– Äärimmäisille kokemuksille on ominaista hätäännys ja sekavuus. Siksi jokaisen kannattaisi ajatella ajoissa päiviensä loppua, jotta saisi viisaan sydämen. Kuolemisen taitoon kuuluu, että ihminen tietää sen paikan, missä voi jättää kaikki tekonsa ja koko elämänsä Korkeampaan käteen, totesi Elenius sairauden keskellä Sana-lehden haastattelussa noin vuosi sitten.
– Sairaan rukouselämä saattaa olla köyhää. Kun ei muuta pysty ja jaksa, rukous voi olla pelkkää silmien nostamista ja Kristukseen katsomista. Omien sanojen käytyä vähiin on hyvä jättäytyä kirkon vanhojen rukousten siiville.
Syntyjään ylihärmäläinen Elenius oli päätoimittajana Pohjalaisessa vuosina 1991-1996 ja Kotimaa-lehdessä vuosina 1996-2005.
Ylihärmässä syntynyt Elenius toimi aktiivisesti Herättäjä-yhdistyksessä ja työskenteli tutkijana Helsingin ylipistossa. Jaakko Elenius oli ehdokkaana vuoden 1998 arkkipiispan vaalissa. Tasavalla presidentti myönsi hänelle professorin arvonimen.