Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kirkkohallituksen Kari Latvus Radio Deissä: ”Kirkko ei anna turvapaikkapäätöksiä”

 

Kirkkohallituksen yhteiskunnallisen työn asiantuntija Kari Latvus ja perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo kohtasivat Radio Dein Viikon debatissa, jossa oli teemana kirkko ja turvapaikanhakijat.

Kari Latvus näkee, että kirkko voi tarjota apua ja väliaikaista suojaa myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle, mutta se ei myönnä turvapaikkoja.

Radio Dein Viikon debatissa sanailtiin keskiviikkona Kai Kortelaisen johdolla siitä, pitäisikö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon auttaa turvapaikanhakijoita ja tulisiko avun koskea myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä. Debatisteina olivat perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo ja kirkkohallituksen yhteiskunnallisen työn asiantuntija Kari Latvus.

Arkkipiispa Kari Mäkinen antoi 26.3. MTV3:n Uutisekstran haastattelussa lausunnon siitä, miten kirkko suhtautuu kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin turvapaikanhakijoihin.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

– Silloin kun ihminen on sellaisessa tilanteessa, että hän hakee turvaa, niin kirkon ovet eivät ole kiinni. Tähän on varauduttu ja tästä on keskusteltu. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset otetaan vakavasti. Me emme piilottele ihmisiä, mutta emme myöskään aja ihmisiä pois, arkkipiispa lausui.

Kari Latvus tuo esiin blogissaan, että MTV3 tulkitsi huolimattomasti arkkipiispan lausuntoa siten, että siinä puhuttaisiin uuden turvapaikan antamisesta kirkosta.

MTV3 uutisoi (29.3.), että arkkipiispa Mäkisen kannanoton jälkeen kirkosta eroamiset ovat lisääntyneet: Eroakirkosta-palvelun mukaan viime päivinä on eronnut 950 jäsentä. MTV3:n verkkogallupissa 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kirkon ei tulisi suojella sellaisia turvapaikanhakijoita, joille viranomaiset eivät ole myöntäneet turvapaikkaa.

Keskustelu sai siivet alleen sosiaalisessa mediassa, kun perussuomalaiset julkaisivat Facebookissa tiistaina 29.3. kuvan, jossa oli teksti taustakuvana lentokone: ”Arkkipiispa Mäkinen antaisi ilman perustetta maahan saapuville turvapaikan. Me antaisimme heille käytäväpaikan”.

Kirkkohallituksen asiantuntija: ”Ihmistä pitää katsoa silmiin ja kohdata hänen tilanteensa”

Kirkkohallituksen Kari Latvus asettui Radio Deissä tukemaan arkkipiispa Mäkisen lausuntoa.

– Arkkipiispa on sanonut sen, mikä on yksinkertaisesti aidosti totta kristinuskon näkökulmasta. Ihmistä pitää katsoa silmiin, nähdä yksittäinen ihminen ja kohdata hänen tilanteensa.

Kirkko voi Kari Latvuksen mielestä tarjota väliaikaista tukea ja suojaa myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle. Kirkkohallituksen yhteiskunnallisen työn asiantuntija kuitenkin korosti, ettei kirkko anna mitään viranomaisista poikkeavia turvapaikkapäätöksiä.

– Ei kirkko tule antamaan turvapaikkapäätöksiä, mutta joissain kohdin se voi myöntää turvan, tukea ihmistä, joka on siinä [turvapaikka]prosessissa, Latvus linjasi.

Simon Elo toi esiin, ettei hän voi hyväksyä ajatusta siitä, että yksittäiset seurakunnat piilottelisivat tiloissaan kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Tällaista on hänen mukaansa aikaisemmin tapahtunut.

– Arkkipiispan ja kirkon johdon täytyy olla tarkkoja lausunnoissaan julkisuudessa, että antavat oikean kuvan: tiettyyn rajaan asti voidaan auttaa, mutta viranomaisten yli ei kävellä, Elo lausui.

Myöskään Kari Latvus ei hyväksy turvapaikanhakijoiden piilottelua. Hän pohti Radio Deissä,  että ehkä on ollut kyse erityisen hankalista tilanteista, jolloin seurakunnan taholta on koettu, että on tapahtumassa vääryys.

Vuoden 2007 Kirkkopäivillä julkaistu Kirkko turvapaikanhakijaksi -ohjeistus tarjoaa kirkkohallituksen yhteiskunnallisen työn asiantuntijan mukaan selkeät mallit turvapaikanhakijoiden kohtaamiseen. Joissakin tilanteissa kirkko voisi hänen mielestään tarjota kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille lainopillista apua, konsultaatiota sekä majoitus- tai ruokapalveluapua helpottaakseen ihmisten arjessa selviytymistä.

Perussuomalaisten kansanedustaja toi esiin, että kirkko on ”kantanut tärkeän kortensa kekoon” auttamalla turvapaikanhakijoita esimerkiksi majoittamalla heitä seurakunnan tiloihin. Hänen mielestään kirkon ei kuitenkaan tulisi tarjota apuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille ihmisille.

Simon Elo: ”Kirkon tulisi ottaa vahvemmin kantaa terrorismia vastaan”

Simon Elo on sitä mieltä, että kirkon tulisi ottaa vahvemmin kantaa terrorismia vastaan. Lisäksi sen pitäisi tukea Lähi-Idän vainottuja kristittyjä, joiden määrän on ennustettu putoavan puoleen vuoteen 2020 mennessä.

Perussuomalaisten kansanedustaja pitää sinisilmäisenä sitä, että kirkko puhuu vain hädänalaisista, muttei lainkaan siitä, että jotkut haluavat hyväksikäyttää suomalaista järjestelmää.

– [Kirkon mielestä] on vain hädänalaisia, joita pitää auttaa. Siitä ovat kaikki poliittisetkin puolueet samaa mieltä, mutta poliittiset puolueet joutuvat käsittelemään myös sen, että meillä pitää olla määritelmä sille, kuka on oikeasti hädänalainen ja kuka ei. Kirkko ei ole puheissaan tuonut esille, että jotkut haluavat hyväksikäyttää meidän järjestelmää.

Kari Latvus puolestaan näkee, että kaikki Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat hädänalaisia riippumatta siitä, täyttävätkö he ne kriteerit, joiden perusteella turvapaikka myönnetään.

Turvapaikkadebatti kuullaan Radio Deissä uusintana sunnuntaina 10.4. kello 20. Debatti on kuunneltavissa myös Radio Dein ohjelma-arkistossa www.radiodei.fi/viikondebatti. Keskustelu aiheesta jatkuu torstaina Radio Dein Ajankohtaistunnilla.