Kirkko goes kahvila Isossa-Britanniassa

 

Britit käyvät säännöllisesti kahviloissa

Muualla kuin kirkkorakennuksissa kokoontuvat seurakunnat ovat kasvava trendi Isossa-Britanniassa. Sen sijaan maan perinteisistä kirkoista väkimäärät hupenevat.

Vaikka viimeisimmässä väestönlaskennassa yli seitsemän kymmenestä britistä ilmoitti olevansa kristittyjä, maan kristillisten seurakuntien tulevaisuus ei tilastojen mukaan kovin valoisalta näytä.

Sen sijaan BBC News kertoi äskettäin Llandudnoon Pohjois-Walesiin kuusi vuotta sitten perustetusta evankeelisesta seurakunnasta nimeltä i61. Se kokoontui ensin pubissa, mutta tilojen jäätyä pian pieniksi siirtyi paikalliseen elokuvateatteriin, jossa se pitää tilaisuuksia joka sunnuntai-iltapäivä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

i61:n perustaja Steve Houghton puolustaa epäsovinnaisia pitopaikkoja sillä, että nykyinen sukupolvi vierastaa kirkkoja.

– Ihmiset eivät enää tiedä minne mennä, kun heillä on hengellisiä kysymyksiä. Me tarjoamme modernin, vaihtoehtoisen Jumalan kohtaamispaikan, jossa ihmiset tuntevat olonsa mukavaksi ja kotoisaksi.

Oudosta miljööstä ja korostamastaan riippumattomuudesta huolimatta i61:n viesti on perinteisen kristillinen ja se on Walesin evankelisen liiton EAW:n jäsen.


Cafechurch-verkosto leviää

i61 on vain yksi esimerkki. The Fresh Expression on Englannin kirkon sisällä toimiva liike, joka etsii alinomaa uusia toimintatapoja ja -paikkoja. Toimintaan osallistuu kuukausittain noin 30 tuhatta ihmistä.

Varsinaiseksi vetonaulaksi ovat osoittautuneet kahviloissa järjestetyt hengelliset tilaisuudet. Ainakin puolet maan aikuisväestöstä käy säännöllisesti kahviloissa, ja monille kristityillekin niistä on tullut kohtaamispaikkoja työn ja kodin välillä.

– Jo ensimmäiset tilaisuudet viisi vuotta sitten olivat niin suosittuja, että perustimme pian kokonaisen Cafechurch-verkoston, idean isä, baptistipastori Cid Latty kertoo.

Cafechurch Network ilmoittaa intenetsivustollaan pitävänsä eri puolilla Isoa-Britanniaa ainakin 60 kahvilakirkkoa.

Kristilliset porukat on brittiyrittäjien parissa otettu avosylin vastaan.

– Sunnuntait ovat hiljaisia päiviä joka tapauksessa, Llandudnon Cineworldin toimitusjohtaja Paul Williams perustelee BBC:lle ja huomauttaa, että myös Lontoossa ja Manchesterissa on leffateattereita, joissa kokoontuu kristillisiä ryhmiä.

Myös monet pubit eri puolilla saarivaltiota sallivat ylistyskokoukset tiloissaan, ja useampi kahvilaketju on avannut ovensa Cafechurch-toiminnalle.

– Hyöty on molemminpuolinen. Kahvilat auttavat meitä osaksi yhteisöä, ja monille kauppakadulla tai -keskuksessa sijaitseva Cafechurch on ensimmäinen askel kohti kirkkoa, Cid Latty sanoo.