Ajatuksessa, että me olemme armon varassa ja maan matosia, on Kari Hotakaisen mielestä paljon hyvää, mutta siihen liittyy myös ristiriitoja.
Liian pitkälle vietynä siitä tulee alakuloista ja tympeää: Ei nyt tehdä tästä mitään numeroa…
– Nuoruudessani se synkkyys ja masokistinen syntisen maanmatosen asenne värittyi ikäväksi ja tainnuttavaksi. Rippikouluikäisille ei ole hyväksi kuulla paasausta helvetistä. Negatiivisesta elämänasenteesta ja synnissä kieriskelystä tehtiin taiteenlaji, Hotakainen tilittää.
Synninsaarnaamiseen keskittyneen seurakunnan ja uskonnonopettajan sekä 1960- ja 70-luvuilla ”järkyttävän julman” koululaitoksen yhdistelmää Hotakainen luonnehtii miinusmerkkiseksi koulutukseksi elämään.
Sittemmin kirjailija on kohdannut verrattomasti valoisampaa kristillisyyttä ja armollisia pappeja, mutta sieluun jäi silti synkänmusta jälki.
– Me koostumme ja meidät valmistetaan monilta osin niistä aineksista, joita saamme sisäämme lapsina ja nuorina. Sitten alkaa pitkä kypsytysvaihe, mutta leivässä on aina juurensa. Jos kasvatus on ollut koko ajan miinusmerkkistä, eivät sen jättämät jäljet katoa vähällä.
Lue lisää uusimmasta Sana-lehdestä
