Kansanlähetys kehittää rakennettaan

 

Kuvassa vasemmalta Mika Tuovinen, Salla Kurppa-Silva, Teijo Peltola ja Jukka Repo. Kuva: Harri Turunen

Kansanlähetyksen liittohallitus on tehnyt järjestön organisaatioon muutoksia. Taustalla on tavoite talouden tasapainottamisesta ja toiminnan tehostamisesta.

Ensimmäinen uudistus koskee osastorakennetta. Aiemmin kotimaisen ja ulkomaisen työn osasto on ollut yksi yksikkö. Nyt se jaetaan kahteen osastoon ja lähetysjohtajan toimisto lakkautetaan. Samalla perustetaan kaksi uutta osastoa, eli viestintäosasto ja hallinto-osasto. Uudistus astuu voimaan 1.7. Muutos ei koske Kansanlähetysopistoa.

Toinen uudistus liittyy osastojen johtajien toimenkuviin. Lähetysjohtajan työssä hallinnollinen osuus vähenee ja teologisen osuus kasvaa.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

– Tämä tarkoittaa sitä, että lähetysjohtaja toimii enemmän kirkossa ja kansanlähetyspiireissä, Mika Tuovinen selitti tiedotustilaisuudessa viime torstaina.

Kotimaisen ja ulkomaisen työn johtajan työmäärä on ollut suuri. Siksi nyt molemmille töille tulee oma johtajansa. Kotimaantyö jakaantuu piirien työn tukemiseen, nuorten maailmaan sekä valtakunnalliseen julistustyöhön.

Hallinto-osaston uusi johtaja on Kansanlähetyksen apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola. Hän jatkaa myös ulkomaantyön osaston johtajana. Kumpaakin osastoa Peltola johtaa osa-aikaisesti. Peltolan vastuulta poistuu kotimainen työ, jonka johtoon siirtyy pastori Jukka Repo, osa-aikaisesti. Repo jatkaa myös lähetystyön aluekoordinaattorina.

Viestintäosastoon keskitetään se työ, mitä on aiemmin tehty viestinnän, kumppanuussuhteiden hoitamisen ja varainhankinnan alueella.

Viestintäjohtajan pestiin astuu Salla Kurppa-Silva, joka on toiminut Kansalähetyksen varainhankinnan koordinaattorina.

– Viime vuonna varainhankintamme on noussut, ja hänen johdollaan me kaikki olemme tehneet hyvää työtä, Tuovinen kertoi.

Johtoryhmässä ovat osastojen johtajat. Kansanopiston rehtori Niilo Räsänen on mukana kokoonpanossa, kun käsitellään Kansanopiston asioita.

– Visiomme on valtava: Raamattu rakkaaksi – Evankeliumi kaikille. Rakenteen ja työnkuvien tulee palvella tätä tehtävää, lähetysjohtaja Mika Tuovinen valaisi.

Kun tiedostustilaisuudessa kysyttiin, kuka vastaa ja tekee kansanlähetysliikkeen sisältöä, Tuovinen totesi, että lähetysjohtaja, hän itse.

– Lähetysjohtaja voi pohtia sisältöasioita ja Kansanlähetyksen linjaa. Tämä uudistus vapauttaa enemmän siihen.

 
artikkelibanneri Uusi Tie