Kaivokselle palanneet mainarit kiittivät Jumalaa

 

Vanhin kaivosmies Mario Gomez riemuitsee paluutaan maan uumenista

Keskiviikkona maan uumenista pelastetut chileläiset kaivostyöläiset palasivat sunnuntaina San Josen kaivokselle jumalanpalvelukseen. 63-vuotiaan mainari Maria Gomezin pyynnöstä ”Lähettäkää meille 33 Raamattua” on tullut jo legendaarinen lause.

Kaivosmies Jose Henrique tiivisti useiden kohtalotovereidensa tunteet palatessaan kaivosturman näyttämölle sunnuntaina. Henrique lausui kansainvälisille uutistoimistoille, että ”on onnea olla vapaana. Sen lisäksi iloitsen siitä, että sain palata tänne kiittämään Jumalaa,” sanoi Henrique viitaten pyhäpäivän kiitosjumalanpalvelukseen.

Kaivosmiesten pikainen paluu onnettomuuspaikalle kertoo paitsi heidän henkisestä lujuudestaan, myös siitä, että miehet tahtoivat lausua kiitoksen hengissä pysymisestään pelastushenkilöstön lisäksi Jumalalle.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kaivoksen luona järjestetty jumalanpalvelus oli 33 mainarille järjestetty yksityistilaisuus. Teltasta kuultiin tilaisuuden aikana mm. rukousta, virsien laulua, taputusta ja Chilen kansallishymni.

Jose Henriquesta tuli maailmankuulu kaivosmiesten ”hengellinen johtaja”. Mainareiden oltua loukossa 17 päivää heihin saatiin ensi yhteys, ja Henrique lausui usein toistetut sanansa: ”Lähettäkää meille 33 Raamattua”. Loukkun jääneiden omaiset oleskelivat turmapaikalla lähes kaksi kuukautta odottaen läheisiään. Monet heistä rukoilivat enemmän tai vähemmän, jotkut jopa melkein vuorokauden ympäri.