Ihmisiä ja ilmiöitä: Ovet auki Israelin evakoille – Maailma seuraa ja kommentoi tilannetta Gazassa, Israelissa omaa surua hoidetaan auttamalla maan sisäisiä pakolaisia

Juutalaisviha nostaa päätään Ruotsissa

 

Juutalaisviha on lisääntynyt Euroopassa. Ruotsalainen aatehistorioitsija Henrik Bachner väitti Malmössä pidetyssä seminaarissa, että vanhat juutalaisvihan merkit nostavat päätään myös Ruotsissa.

– On hiuksianostattavaa, että meillä (Ruotsissa) synagogissa täytyy olla vartijoita, Willy Silberstein sanoi Dagen-lehden mukaan.

Silberstein on entinen toimittaja ja Ruotsin antisemitismin vastaisen komitean puheenjohtaja. Hän muistutti, ettei antisemitismi ole yksistään muslimien ongelma, vaan sitä esiintyy myös ateistien ja kristittyjen parissa.

Karas-Sana Neliöb. 4.-10.12. MJa

Eteläruotsalaisessa Malmössä on tänä talvena keskusteltu kiivaasti antisemitismistä, koska useat juutalaiset ovat muuttaneet pois levottomuuksien ja uhkailujen takia. Poliisille on tehty ilmoituksia yli sadasta tapauksesta, joissa hakaristejä on töhritty talon seiniin ja juutalaissyntyisiä on uhkailtu.

Maaliskuun alussa pidetyn seminaarin oli kutsunut koolle kristillisdemokraattien europarlamentaarikko Alf Svensson, joka varoitti välinpitämättömyydestä juutalaisvihan levitessä. Hänen mukaansa tarvitaan ”herätyskokouksia”, joissa muistutetaan jokaisen ihmisen loukkaamattomasta arvosta.