Juhani Tamminen valmensi kirkossa: ”Puhu kaverista hyvää selän takana”

 

– Asenne alussa ratkaisee lopputuloksen, Juhani ”Tami” Tamminen ohjeisti Spiritissä Mikaelinkirkossa. KUVA: SUSANNA SARIMAA

Spirit 2017 -tapahtuma kokosi helatorstaina Turun Mikaelinkirkkoon jumalanpalvelusyhteisöjä ja yhteisöllisestä seurakuntaelämästä kiinnostuneita. Tapahtumaan oli kutsuttu tunnettu jääkiekkovalmentaja ja -asiantuntija Juhani ”Tami” Tamminen.

Juhani Tamminen kertoi, mitä taitoja intohimoiseen elämään tarvitaan. Yksi niistä on hyvä kunto. Ei vain fyysinen, vaan myös henkinen ja moraalinen.

– Kun tulette yhteisiin tilaisuuksiin, tehtävä on energisoida toinen toista, hän rohkaisi.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Jos taas moraalinen kunto on kohdillaan, silloin luottamus pelaa. Esimerkiksi seurakuntalaiset voivat luottaa johtajiinsa ja toisinpäin.

– Naiset tietävät, ettei voi olla vain puoliksi raskaana, Tamminen vertasi ja nauratti kuulijoitaan.

– Joko on luotettava tai ei ole.

Mikä on roolisi?

Jokaisella on joukkueessa yhtä tärkeä panos, mutta roolit ovat erilaisia.

– Et voi nauttia, jos et tiedä, miksi tänne tulet, Tamminen viittasi seurakunnan kokoontumiseen.

Joukkuepeliin myös kuuluu, että on oltava valmis tinkimään omastaan yhteiseksi eduksi.

– Ole valmis uhrauksiin ja itsekuriin.

Yhteyden voimalla vastustetaan ulkoista painetta

Intohimoisen elämän ytimessä ovat unelmat. Jokainen henkilökohtaisesti, kuten myös yhteisö, tarvitsee tavoitteita ja unelmia. Juhani Tammisen unelma lapsesta asti oli tulla ammattikiekkoilijaksi, ja se toteutui.

– Unelmat ovat innostuksen ja vision polttoainetta. Asettakaa niitä toimintaan, ja se kasvaa.

Mutta mistä unelman löytää? Usein silloin, kun kokeilee asioita ja miettii, mikä itseä kiinnostaa, Tamminen opasti.

Unelmien lisäksi joukkueet tarvitsevat yhteishenkeä. Yksi avain sen saavuttamiseen on puhua hyvää kaverista hänen selän takanaan.

– Jos et kykene siihen, toiseksi paras vaihtoehto on ”keep your mouth shut”. Se on ranskaa ja tarkoittaa kannusta kaveria, Tamminen heitti.

– Ulkoisen paineen vastavoima on sisäinen kiinteys, hän jatkoi.

Poikittaista mailaa vastoinkäymisille

Meidän tulee Juhani Tammisen mukaan myös oppia antamaan poikittaista mailaa vastoinkäymisille.

– Aamulla kun heräät, odota vastoinkäymisiä, mutta älä pelkää niitä.

Voittaja ei koskaan luovuta, luovuttaja ei koskaan voita, hän muistutti.

Lopuksi Tamminen kehotti tekemään kaiken niin hyvin kuin pystyy.

– Sitoutukaa erinomaisuuteen, valmentaja kannusti.

Juhani Tammisen ohessa Spirit-tapahtumassa puhui yhteisöjen pappeja ja muita työntekijöitä. Musiikista ja ylistyksestä vastasivat Jippu sekä Sakari Heikkilä ja Verkosto kollektiivi. Pecha kucha -menetelmällä kuultiin myös erilaisista kokeiluista yhteisöllisen seurakuntakulttuurin rakentamiseksi Suomessa.

Spirit pidettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Sen järjestivät Hengen uudistus kirkossamme ry, Tampereen Uusi verso -yhteisö, Lempäälän Majakka-yhteisö, Mikaelinseurakunta sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie