Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Juha Ahvio: ”Liberaaliteologia ja konservatiivinen teologia ovat kaksi eri uskontoa”

 

Juha Ahvio. Kuva: Heli Voipio

Kuopion tuleva piispa Jari Jolkkonen totesi maaliskuun alussa Joensuun seurakuntien Kirkkotie-lehdessä, että ”jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on aikansa elänyt”.

Teologian tohtori Juha Ahvio on havainnut, että kyseistä jakoa ei pidetä yleisestikään enää ”asianmukaisena” kirkollisessa keskustelussa.

Ahvion itsensä mukaan liberaalien ja konservatiivien välinen jakolinja on kuitenkin edelleen todellisuutta kuvaava.

Siihen, ettei haluta määritellä konservatiiveiksi ja liberaaleiksi sisältyy Ahvion mukaan väite, jonka mukaan ei ole olemassa mitään ”klassista kristinuskoa”, jota voitaisiin pitää arviointiperusteena sille, mitä kristinusko todella on.

– Tällöin kristinusko on aina vain sitä, mitä kulloisenkin aikakauden ihmiset sen sanovat olevan. Mutta juuri tällaisen olettaminen on liberaaliteologista sanan täydessä merkityksessä.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

– Väite siitä, että konservatiivisuus ja liberaaliteologisuus olisivat menettäneet käsitteellisen merkityksensä, on täysin liberaaliteologinen ja sitoutuneen asenteellinen, Ahvio lataa Patmos Lähetyssäätiön blogissaan.

– ”Liberaali” tulee latinan sanasta liber, vapaa.”Konservatiivi” tulee latinan teonsanasta conservare, säilyttää. Kirkollis-teologisessa asiayhteydessään näillä termeillä on selkeät ja käyttökelpoiset sisältönsä, Ahvio jatkaa.

Ahvion mukaan liberaaliteologia on modernin teologian isän Friedrich Schleiermacherin (1768-1834) päivistä alkaen ollut ”oppia ihmisestä”.

– Selvää onkin, että jos Raamattua ei pidetä Jumalan sanallisena ilmoituksena, jäljelle jää vain ihminen itse kokemuksineen. Liberaaliteologia haluaa avata mielet vapaiksi myös sille mahdollisuudelle, että Raamattu ei olisikaan Jumalan ilmoitus, jonka perustalle voidaan rakentaa kestävä ja ohjeellinen uskonoppi ja kristillinen elämäntapa.

– Itse asiassa liberaaliteologia katsoo varsin varmasti tietävänsä, että Raamattu ei ole tällainen perustus. Arvoitukseksi on aina jäänyt, millä liberaaliteologia kykenee tällaisen tiedollisen varmuutensa oikeuttamaan.

Ahvio kirjoittaa, että ”liberaaliteologit uskovat omaan tiedolliseen varmuuteensa niin vankasti, että eivät salli minkäänlaista vapaamielistä suhtautumista tähän perususkomukseensa”.

– Konservatiivinen teologia haluaa säilyttää vanhakirkollisen ja uskonpuhdistuksen terävöittämän uskonopin, koska tämä perinne nojaa Raamattuun Jumalan Sanana. Konservatiivi uskoo edelleen, että on olemassa kolmiyhteinen Jumala, joka on ilmoittanut tahtonsa sekä Poikansa Jeesuksen Kristuksen historiallisessa ihmiseksi tulemisessa että totuudenmukaisessa kirjallisessa Sanassa, Raamatussa, Ahvio kuvaa.

Ahvion mukaan ”konservatiivi vastaa edelleen käärmeen ”Onko Jumala todellakin sanonut?” -kysymykseen myönteisesti: kyllä, Jumala on puhunut Pojassaan Kristuksessa ja Raamatussa”.

– Liberaali sen sijaan horjuu ja aprikoi, että ei Jumala ehkä olekaan sanonut ja on oikeastaan varma siitä, että Jumala ei ole puhunut eikä sanallisesti ilmoittanut tahtoaan ihmisen ymmärrettävästi.

Ahvio väittää jopa, että liberaaliteologia ja konservatiivinen teologia ovat ”kaksi eri uskontoa”.

– Konservatiivinen kristinusko ilmenee monenlaisissa muodoissa kuten evankelikaalisena protestantismina, traditionalistisena roomalaiskatolisuutena ja ortodoksisena kristillisyytenä silti kuitenkin ytimensä säilyttäen historiallisena kristillisyytenä. Liberaaliteologia sen sijaan poikkeaa ratkaisevasti näistä kaikista.

– Liberaalit käyttävät perinteistä teologista kieltä ja käsitteitä, mutta antavat niille kokonaan uuden sisällön. Konservatiivit käyttävät perinteistä teologista kieltä ja käsitteitä näiden historiallisen sisällön eli klassisen kristinuskon mukaisella tavalla, Ahvio tiivistää.

Lue ahvion blogi kokonaan

Lue myös Jolkkosen lausunnot aiheesta

 
Artikkelibanneri perussanoma