Joulu ilman isää – Podcast

 

Danielan isä oli pastori. Huumejengi murhasi hänet, koska hän uskalsi julistaa evankeliumia.

Danielan kotona joulu ei palaa enää koskaan entiselleen. Isän paikka joulupöydässä jää tyhjäksi. Hänen murhansa oli varoitus Kolumbian kristityille: lakatkaa palvelemasta Kristusta, tai tapamme teidätkin. Teidän tuellanne Daniela voi kuitenkin saada lohtua ja iloa.

 

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

 

12-vuotiaan Danielan silmät täyttyvät kyynelistä, kun hän muistelee isäänsä, paikalliskirkon pastoria. ”Rankinta on miettiä isää”, hän sanoo. ”Hän olisi halunnut, että minusta kasvaa hieno persoona ja että elän Jumalan johdatuksessa.”

Danielan isä Plinio istuskeli keinutuolissaan vetämässä henkeä päivän päätteeksi. Perhe kuuli kaksi laukausta. Ne päättivät hänen elämänsä. Murha oli vahva viesti Kolumbian kristityille: Älkää! – Se on vaarallista!

Kristityt ovat uhka Kolumbian huumekartelleja valvoville laittomille sotapäälliköille. Huumekuriirit tarvitsevat asiakkaita, ja kristinuskon tarjoama pelastus tyrehdyttää kauppaa. Kirkon kasvaminen ja kukoistus vaarantavat heidän koko elämäntapansa.

”Rankinta on miettiä isää. Hän olisi halunnut, että minusta kasvaa hieno persoona ja että elän Jumalan johdatuksessa.”

Kirkko on uhka

Huumeparonit käyttävät apunaan myös lapsia. He saattavat houkutella haavoittuvia nuoria lupaamalla parempaa elämää tai vain pakottaa heidät mukaansa. Kun kristityt tarjoavat lapsille toivoa ja tulevaisuutta Jeesuksen kanssa, työvoiman tarjonta vähenee.

Kaksi muutakin pastoria on tapettu samalla alueella kuin Plinio – ja samasta syystä. Monet Danielan kaltaiset lapset ovat menettäneet läheisen perheenjäsenen vainon ja väkivallan vuoksi. He elävät jatkuvan uhkailun ja iskujen pelossa vain siksi, että uskovat.

Arviolta noin puolet maailman vainotuista kristityistä on alaikäisiä. Se tarkoittaa, että 250 miljoonasta vainotusta enemmän kuin 100 miljoonaa on alle 18-vuotiaita.

”Ymmärsin, että vaikka elämässä on välillä vaikeaa, tulee myös aikoja, jolloin Jeesus auttaa meitä selviämään toisten ihmisten ja rukouksen avulla.”

Turvaa ja hoivaa

Open Doorsin tavoite on mahdollistaa, että maailman kaikki vainotut lapset saavat varttua turvassa, heidät hyväksyvien ihmisten ympäröimänä ja kasvaa vahvoiksi uskossa. Jos todella haluamme “vahvistaa sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä oli jo kuolemaisillaan”, meidän tulee lujittaa ja suojata nuorten uskoa, sillä heissä on kirkon tulevaisuus.

Open Doorsin tuella aloitettu pieni ompelimo
Alba, Danielan leskeksi jäänyt äiti, on perustanut pienen ompelimon Open Doorsin tuella.

Sinun lahjasi ja rukouksesi antavat vainotuille lapsille mahdollisuuden saada sitä suojaa, hoivaa ja koulutusta, jota he varttuessaan tarvitsevat. Sinä voit auttaa Danielan kaltaista vainottua lasta kokemaan, että häntä rakastetaan eikä häntä unohdeta – ei jouluna eikä koko vuonna. Sinä voit olla osa hänen perhettään.

Lohtua ja iloa

Auttaakseen Danielaa löytämään lohtua ja uutta iloa elämään Open Doors kutsui hänen perheensä joksikin aikaa Open Doorsin lastenkeskukseen. Siellä he saivat levähtää arkipäivän surusta ja eristyneisyydestä ja pääsivät myös traumaterapiaan.
Daniela sai riemullisen vastaanoton. Henkilökunta ja lapset taputtivat ja lauloivat, toivat kukkia ja halasivat häntä.

Daniela vietti perheineen neljä viikkoa keskuksessa ennen koronarajoitusten alkamista. Daniela sanoi: ”Minusta tuntui ensi kertaa pitkään aikaan hyvältä. Pääsin uusiin paikkoihin ja kaupunkeihin ja tapasin uusia ihmisiä. Vapaa-aikaa oli paljon. Tapasin paljon lapsia, kävimme retkillä ja sain kastella jalkani joessa… Ymmärsin, että vaikka elämässä on välillä vaikeaa, tulee myös aikoja, jolloin Jeesus auttaa meitä selviämään toisten ihmisten ja rukouksen avulla.”

Viikot auttoivat myös Danielan äitiä Albaa. Hän sai kokea, ettei hänen tarvinnut selvitä surusta yksin, vaan hänen ympärillään oli tukena muita.

”Teidän ansiostanne Alba ja Daniela ovat nyt paremmassa turvassa. Traumaterapia auttaa heitä elämässä eteenpäin kipeästä menetyksestä huolimatta.”

Uusi, turvallinen koti

Open Doors järjesti perheelle uuden kodin nähtyään, miten vaarallinen alue oli heille. ”Se oli mahdollista ainoastaan tukijoittemme runsaan rukouksen ja lahjojen ansiosta”, sanoo eräs Open Doorsin kenttätyöntekijä.

”Teidän ansiostanne Alba ja Daniela ovat nyt paremmassa turvassa. Traumaterapia auttaa heitä elämässä eteenpäin kipeästä menetyksestä huolimatta.”

Daniela lisää: ”On tosi tärkeää tietää, että tänä jouluna monet ihmiset ympäri maailman rukoilevat minun ja perheeni puolesta. Olen siitä hyvin kiitollinen, sillä näen, että Jumala toimii juuri näiden rukousten kautta.”

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen

Aiheet

,