Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Joko olet tutustunut hengelliseen minääsi?

 

Paavo Kettunen puhui hengellisestä minuudesta Kristillisen toipumisen konferenssissa elokuun puolivälissä Vivamon kurssikeskuksessa. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Emeritusprofessori Paavo Kettunen muistuttaa, että ihminen kaipaa tulla nähdyksi ja kuulluksi myös kotiseurakunnassaan. Kristittyjen valmiit vastaukset eivät tee hyvää kysymyksiensä kanssa kamppailevalle ihmiselle.

Yksi kansainvälisesti tunnetuimmista häpeän tutkijoista, Paavo Kettunen, on aktiivinen luennoitsija ja tietokirjojen tekijä eläkepäivilläänkin, joita ennen hän työskenteli Itä-Suomen yliopistossa käytännöllisen teologian professorina.

Kahden viime vuoden aikana joensuulainen on kirjoittanut kaksi kirjaa ja lanseerannut hengellisen minuuden käsitteen.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Jotta voi käsitellä hengellistä minuutta, on ensin tiedettävä minuudesta psykologian näkökulmasta.

Kettusen mukaan minuus on käsitys itsestä. Siihen liittyvät olennaisina kysymykset, mistä tulen ja mihin olen menossa.

Yksityiseen minuuteen kuuluvat ihmisen ainutlaatuisuus sekä hänen arvonsa ja asenteensa. Sosiaalinen minuus puolestaan muodostuu vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin vaikkapa kotona, koulussa ja työpaikalla.

Ihanneminä on sitä, mitä ihminen tahtoisi olla, mutta ei pysty siihen.

Tutkimustyön ja reflektoinnin pohjalta Kettunen esittää, että hengellistä minuutta voidaan määrittää samaan tapaan.

Yksityinen hengellinen minuus on sitä, miten yksilö näkee uskonsa kysymykset ja Jumalan. Sosiaalinen hengellinen minuus muovautuu esimerkiksi seurakunnassa, uskonnollisessa yhteisössä tai järjestössä sekä näiden tarjoamissa vapaaehtoistehtävissä.

Hengellinen ihanneminä on sitä, millainen henkilö tahtoisi olla uskovana ihmisenä.

– Jatkuva riittämättömyyden tunne Jumala-suhteessa voi ajaa suorituskristillisyyteen, Kettunen toteaa.

Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, jos uskon tiellä eteen päin pyrkivää kehotetaan rukoilemaan ja lukemaan enemmän Raamattua sekä käymään ahkerammin seurakunnan tilaisuuksissa.

– Vaikka nämä kaikki ovat sinänsä hyviä asioita, niitä suorittaen emme kuitenkaan tule kelvollisemmaksi Jumalalle.

Kun ihminen ei koe olevansa riittävä Jumalalle, kyse on hengellisestä häpeästä.

Ja sitä suomalaiset kristityt Kettusen mukaan suuresti potevat.

– Mihin ihminen Jumalan lapsena kyltymätöntä syyllisyyttä tarvitsee? hän kysyy.

Juuret siihen voivat olla menneisyydessäkin, sillä hengelliseen minuuteen vaikuttavat tapahtumat jo ennen ihmisen syntymää.

Esimerkkejä niistä ovat myös sukupolvien esirukoukset tai vaikkapa vanhempien valmistautuminen tulevan pienokaisen syntymään hengellistä musiikkia odotusaikana kuunnellen.

Kettunen muistuttaa, että ihmisen perustarve on tulla huomatuksi, nähdyksi ja kuulluksi – myös kotiseurakunnassa.

– Hukkaan vie sellainen tie, jolla toiset ihmiset tarjoilevat valmiita vastauksia. Tästä näen esimerkin Raamatussa Jobin kirjassa, jossa ystävät tulivat Jobia moittimaan ja syyttämään, vaikka tämä olisi ilmi selvästi tahtonut vain tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Erilaisuutta pitäisi Kettusen mielestä sallia ja sietää kristittyjen joukoissa nykyistä enemmän. Samalla ehkäistäisiin yksinäisyyttä.

Omasta hengellisestä minuudestaan emeritusprofessori paljastaa armollisen näkökulman.

– Siihen liittyy vahva tunne kannateltuna olemisesta kohdusta hautaan, Kettunen kertoo.

– Ja kokemus siunauksesta, joka tuli lapsilleen parempaa oksaa toivovan isäni ratkaisusta. Hän halusi antaa meille mahdollisuuden kouluttautua, vaikka perheemme kitkutteli seitsemän hehtaarin peltotilkun tuotolla itärajan tuntumassa.

Paavo Kettunen: Kuka minä todella olen? Kätkössä olevaa minuutta etsimässä (Väyläkirjat, 2021)