Johan Candelin: Pienet askelet voivat johtaa vainoon

 

Johan Candelin: Pienet askelet voivat johtaa vainoon. Kuva Heli Voipio

Pitkän linjan ihmisoikeus- ja uskonnonvapaustyöntekijä, rovasti Johan Candelin Kokkolasta, on havainnut ilmapiirin Suomessa muuttuneen kielteisemmäksi herätysliikkeille ja herätyskristityille.

YK:ssa ja Maailman evankelisen allianssin yhteydessä jo pari vuosikymmentä työskennellyt Johan Candelin on todennut vainon olevan usein päätepiste kolmen askeleen tiellä. Kaksi ensimmäistä vaihetta ovat disinformaatio ja diskriminaatio.

Candelin toteaa, että ensin jostakin ihmisryhmästä levitetään disinformaatiota eli väärää ja valheellista tietoa. Ryhmään kuuluvista annetaan julkisuudessa jatkuvasti samansuuntainen, yksipuolisen kielteinen kuva.

– Heidät esitetään esimerkiksi vihamielisinä, ahdasmielisinä ja yksipuolisina ihmisinä, jotka aiheuttavat jakautumista ja vastakkainasettelua, kuvittelevat olevansa aina oikeassa eivätkä pysty yhteistyöhön, Candelin kuvailee.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

”Nehän on kaikki samanlaisia”

– Tyypillistä on myös, että ruokitaan luuloa, että kyseiseen ryhmään kuuluvat ihmiset ovat kaikki samanlaisia, hän huomauttaa.
Tällainen väärä tieto muuttaa Candelinin mukaan niiden käsityksiä, jotka eivät tiedä mitään kyseisestä ihmisryhmästä. Lisäksi se vahvistaa niiden asenteita, jotka jo ennestään suhtautuvat kielteisesti tai epäilevästi tähän ryhmään.

– Väärän tiedon levitessä toiset alkavat pitää yksittäistä ihmistä epäilyttävänä vain, koska hänellä on jonkinlainen yhteys tällaiseen ryhmään, jonka kaikkia jäseniä luullaan tietynlaisiksi. Jos esimerkiksi joku uskoo kaikkien suomenruotsalaisten olevan tietynlaisia, hän leimaa kenet tahansa juuri sellaiseksi vain siksi, että tämä sattuu olemaan suomenruotsalainen, Candelin selvittää.

Väärä informaatio synnyttää syrjintää

Seuraava askel kohti vainoa on diskriminaatio eli syrjintä.
– Kun tietyn ihmisryhmän maine on ensin valheellisilla tiedoilla tahrattu, siihen kuuluvilta alkaa esimerkiksi tukkiutua pääsy joihinkin töihin yhteiskunnassa tai kirkossa. Heille ei suoda samoja oikeuksia kuin muille, koska heidän katsotaan olevan sellaisia, etteivät ne kuulu heille. Heidät halutaan yksinkertaisesti seuloa pois, Johan Candelin selittää.
Syrjittävän ryhmän todellisesta olemuksesta ja yksityisistä jäsenistä tietämätön enemmistö ei välitä tästä syrjinnästä. Myös monet, jotka tietävät tästä ihmisryhmästä annetun kuvan virheelliseksi, ovat hiljaa. He eivät lähde oikaisemaan väärää tietoa esimerkiksi kertomalla kaikesta hyvästä, mitä kyseisen ihmisryhmän piirissä tapahtuu, koska eivät halua, että heitä pidetään siihen kuuluvina.
– He sulkevat suunsa silloinkin, kun alkaa toteutua kolmas askel eli syrjittyjen avoin vaino, Johan Candelin pelkää.

Ainoastaan lainsäädäntö voi suojella vainoilta

Candelinin mukaan ainoa, mikä pidättelee tilannetta etenemästä vainoihin asti, on lainsäädäntö, joka takaa ihmisille tietyt ihmisoikeudet ja uskonnonvapauden. Jos se antaa mahdollisuuden vainota jotakin ryhmää, siitä seuraa väistämättä avointa vihamielisyyttä ryhmän jäseniä kohtaan.
– Tilannetta ei tietenkään helpota se, että kaikkiin ihmisryhmiin kuuluu yksilöitä, jotka puheillaan tai käytöksellään ovat omiaan antamaan koko ryhmälle kielteisen maineen, Candelin arvelee.

Asenteet Suomessa ovat kiristyneet

Johan Candelin on sitä mieltä, että edellä kuvatun kaltaiset askelet voivat koskea monenlaisia ryhmiä yhteiskunnassa. Hänen mielestään Suomen herätyskristityistä julkisuudessa annettu kuva ja heihin eri tahoilta kohdistuva kritiikki on viime vuosina muuttunut niin, että tilanteesta on syytä olla huolissaan.
Candelin näkee selvän asennemuutoksen suhteessa herätyskristittyihin ja herätysliikkeisiin. Hänen mukaansa monet niiden ryhmien jäsenet, joihin on kohdistunut disinformaatiota ja diskriminaatiota, tulevat hyvin varovaisiksi ilmaisemaan vakaumustaan ja uskoaan julkisesti.

Kirkko ampuu itseään jalkaan

– Usein tästä silti kyllä seuraa, että herätyskristityt kasvavat. Heille tulee kuitenkin myös kiusaus alkaa eristäytyä heitä jatkuvasti kritisoivan ja huonosti kohtelevan kirkon ja yhteiskunnan toiminnasta.
Tätä herätysliikkeet itse eivät Candelinin mielestä silti halua.
– Toisaalta heillä olisi juuri tällaisessa tilanteessa mahdollisuus löytää toisensa uudella tavalla ja harjoittaa eräänlaista gulag-ekumeniaa.
– Viime vuosien asennemuutosten kaikkein suurin häviäjä on kirkko. Se ampuu itse itseään jalkaan, jos se suosii tällaisia muutoksia, Candelin sanoo.
Juuri tänä aikana kirkko hänen mielestään tarvitsee kipeästi nimenomaan herätysliikkeitä.