Jälkikristillinen aika haastaa hengellisen kasvatuksen

 

Lasten ja nuorten hengellisessä kasvatuksessa kodin rooli on tärkein ja seurakunta tulee toisena, kristityt johtajat sanoivat. Heidän mukaansa koulun ja kaveripiirin vaikutusta uskon muodostumisessa helposti joko yli- tai aliarvioidaan. Äitien merkitys korostui tutkimuksessa. (Unsplash / Alexander Dummer)

Tuoreen tutkimuksen mukaan hengellisesti elinvoimainen koti on sekä vakaumuksellinen että vieraanvarainen.

Monet alle 20-vuotiaita nykyaikana kasvattavat kristityt saavat esimakua Daavidin taistelusta Goljatia vastaan. Älypuhelin on lisännyt lasten ja nuorten elämän vaikuttajia eksponentiaalisesti, ja yhteiskunnan ja koulujen käsitykset elämästä ja ihmisestä johtavat täysin eri suuntaan kuin uskovien kotien ydinarvot.

Onko nykyäänkin mahdollista auttaa jälkikasvua löytämään omakohtainen kristillinen usko ja kasvamaan siinä? Ja jos on, miten se tapahtuu?

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Yhdysvaltalainen tutkimuskeskus Barna Group pureutui hiljattain perheiden hengelliseen kasvatushaasteeseen kristillisen ajatushautomo Carduksen kanssa. Aiheesta haastateltiin viime lokakuussa 650:tä amerikkalaista kristittyä johtajaa. Heistä suurin osa, 470, edusti herätyskristillisiä seurakuntia ja loput 180 perinteisiä protestanttikirkkoja tai katolilaisia.

Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet (yli 96 prosenttia) pitivät kotia tärkeimpänä hengellisenä kasvattajana, jonka työtä kirkkojen tulee tukea. Vähiten seurakuntien vastuuta painottivat katoliset ja vanhat protestanttikirkot ja eniten uudempi herätyskristillinen siipi, johon myös helluntailaiset lukeutuvat.

Aktiivienkin seurakuntasuhde löyhtynyt

Perinteisesti kristityt vanhemmat ovat saaneet apua lastensa kristilliseen kasvuun seurakuntien pyhäkouluista ja muusta lasten ja nuorten toiminnasta. Pääosin näitä seurakunnat tarjoavat kasvatuksen tueksi edelleen.

Barnan varatutkimusjohtajan Brooke Hempellin mukaan amerikkalaisten seurakunta-aktiivisuus on kuitenkin vähentynyt jopa sitoutuneiden uskovien keskuudessa. Näin ollen kodin painoarvo hengellisenä kasvattajana nousee entisestään.

Barna on selvittänytkin, millaisia ovat hengellisesti elinvoimaisen kasvuympäristön tarjoavat kotitaloudet.

– Aktiivisten kristittyjen parista löytyi talouksia, joissa oltiin vieraanvaraisia, sekä talouksia, joissa oltiin vain vakaumuksellisia mutta ei vieraanvaraisia. Hengellisesti elinvoimaiset taloudet olivat yhdistelmä näistä, kommentoi Barna Groupin johtaja David Kinnaman tutkimuskeskuksen nettilähetyksessä.

– Tämä on mielenkiintoista, koska kun katsoimme hengellisesti elinvoimaisia talouksia, erot kaikilla osatekijöillä olivat todella selvät. Ne olivat koteja, jollaisiin me kaikki haluamme olla osallisia. Se on kristillisyyttä, joka inspiroi kaikkia.

Viisi merkitsevää piirrettä

Inspiroivan ja elinvoimaisen kristityn kodin luominen ei näytä rakettitieteeltä. Sen sijaan tällaisia koteja hallitsevat aitous, suhdekeskeisyys ja lämmin tunneilmasto. Niillä on viisi yhteistä piirrettä: perheessä pidetään hauskaa ja vietetään yhdessä laadukasta aikaa, kodin ovet ovat auki lähimmäisille, perheenjäsenillä on henkilökohtainen hengellinen elämä eikä ulkopuolista apua pelätä pyytää. Lisäksi hengellinen valmentaja on kodissa läsnä.

– Hän antaa esimerkkiä, rohkaisee menemään seurakuntaan, puhuu Jumalan anteeksiannosta sekä opettaa perinteistä ja Raamatusta, David Kinnaman listaa.

Hengelliset valmentajat näyttävät olevan enimmäkseen äitejä. Tutkimukseen vastanneista 68 prosenttia kertoi äidin uskon vaikuttaneen heihin eniten. Tyypillisesti äiti on hengellinen valmentaja, joka osallistuu tunnetasolla lastensa elämään syntymästä aikuisuuteen ja pyrkii kasvattamaan heidät Jumalan tuntemiseen keskustelujen, myötäelämisen, rukouksen ja esimerkkinsä kautta.

– Tutkimuksessa korostui todella selvästi äitien vaikutus. Suhteissa lapsista tulee heitä, keitä he ovat, summaa Barnan päätoimittaja Roxanne Stone.

Kodin hengellinen elinvoimaisuus ei synny vahingossa, vaan tarvitaan myös johdonmukainen pyrkimys auttaa jälkikasvu Jumalan yhteyteen.

– Nämä asiat eivät tapahdu vahingossa, vaan kyse on suunnitelmallisuudesta. Ne tehdään tarkoituksella, Brooke Hempell korostaa.