Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Jalkapallostadionilla jumalanpalvelus Mandelan muistoksi

 

Etelä-Afrikassa vietetään kymmenen päivän suruaikaa maan entisen presidentin Nelson Mandelan kuoleman johdosta. Suruajan päätteeksi rotusorron vastaisen taistelun symboli haudataan valtiollisin menoin synnyinseudulleen Qunuun 15. joulukuuta.

– Kansakunta on menettänyt suurimman poikansa. Kansamme on menettänyt isän, presidentti Jacob Zuma sanoi perjantaina.

Jo ennen hautajaisia, ensi tiistaina, Johannesburgin jalkapallostadionilla pidetään suuri muistojumalanpalvelus. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, hänkin maansa ensimmäinen musta johtaja, ilmoitti matkustavansa paikalle.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Presidentti Barack Obaman ja hänen vaimonsa Michellen lisäksi Etelä-Afrikkaan matkaavat ensi viikolla kaksi muuta Yhdysvaltain presidenttiparia, George W. Bush ja Bill Clinton puolisoineen.

Valtioiden johtajat, huippu-urheilijat, näyttelijät ja poliittiset aktivistit eri puolilla maailmaa ovat osoittaneet kunnioitusta sovinnon ja anteeksiannon puolestapuhujana tunnetulle Mandelalle, joka ei antanut vihan ja katkeruuden myrkyttää mieltään.

Etelä-Afrikan ulkoministerin Maite Nkoana-Mashabanen mukaan paras tapa muistaa Mandelaa on vapauttaa Afrikka köyhyydestä, levottomuuksista ja sairauksista.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)