Isän ja pojan lähentymisen pitkä tie: ”Lapsena käytin energiaa isän mielentilan tarkkailuun”

 

Pekka Pesosen suhde poikaansa Anttiin sai helmikuussa uuden ulottuvuuden, kun perheeseen tuli tieto isän syöpäsairaudesta. Kuva: Anu Lehtipuu

Pekka ja Antti Pesosen suhde on vaatinut paljon työstämistä. Nykyään isä ja poika ovat läheiset toisilleen. Uudessa Pieni suuri ihmiskoe -sarjassa he kertovat yhteisestä kasvustaan – sekä siitä kuinka usko on siirtynyt vanhemmilta lapsille.

Valokuvassa nuori Antti istuu rippileirillä pöydällä tyttöjen keskellä. Se ei ollut aralle pojalle tyypillistä. Kun isä Pekka näkee kuvan, hän on vaikuttunut:

– Olet tyttöjen keskellä noin rohkeasti, miten olet uskaltanut!

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

– Leiri kohotti valtavasti itsetuntoa. Niin paljon, että kun sitten menin jatkoleireille, uskalsin ottaa oikeasti niihin tyttöihin kontaktia, Antti kertoo.

Tunteita herättävässä rippileirikuvassa Antti istuu tyttöjen keskellä
Tunteita herättävässä rippileirikuvassa Antti istuu keskellä. Kuva: Pesosten perhealbumi

Se, että poika pystyi herkässä iässä kohtaamaan luonnollisesti tyttöjä, sai isän kokemaan, että kasvatus on tukenut Anttia. Perheessä on mietitty arvoja.

– Minulla ja vaimollani Ailalla oli periaate, että lapsia ei saa alkaa johtamaan uskoon vaan pitää odottaa Jumalan aikaa. Toki toivoimme, että lapsetkin lähtisivät seuraamaan Jeesusta.

– Emme vieneet lapsia väkisin hengellisiin tilaisuuksiin. Jos he eivät halunneet tulla, niin sitten kunnioitimme sitä.

Muita arvoja olivat muun muassa oikeudenmukaisuus ja toisten ihmisten auttaminen. Myös kuuliaisuus Jumalan sanalle oli tärkeää.

Antin omaan perheeseen on lapsuudesta välittynyt juuri perheeseen panostaminen.

– Parisuhteen eteen nähdään vaivaa, myös silloin, kun se aiheuttaa kipua. Olemme halunneet myös antaa lapsille turvallisen kasvuympäristön.

isä-Pekan sylissä noin kolmevuorias Antti. Isä syörrää pojalleen puuroa.
Jumalan tahdon etsiminen on ollut yksi arvokas perintö Antin
lapsuudenperheestä. Kuva: Pesosten perhealbumi

Hieman eri mieltä Antti on isänsä kanssa siitä, otettiinko lapsia mukaan seurakuntaan silloinkin, kun he eivät olisi halunneet. Hän muistaa myös kyselleensä kirkossa äidiltä, koska tilaisuus päättyy.

Seurakuntayhteydestä tuli kuitenkin kantava voima, johon Antti on hakeutunut myös aikuisena. Jumalan tahdon etsiminen onkin ollut yksi arvokas perintö lapsuudenperheestä.

Käsittelemättömät tunteet kasautuivat

Isän ja pojan suhde ei aina ole ollut helppo. Pekka menetti oman isänsä tapaturmaisesti ollessaan vasta seitsenvuotias. Surun ja vihan tunteet jäivät käsittelemättä, ja se heijastui hänen omaan isyyteensä.

– Sisälleni oli kasautunut masennusta ja katkeruutta. Ei tarvittu suurta syytä siihen, että raivostuin.

– Lapsena käytin paljon energiaa siihen, että tarkkailin, missä mielentilassa isä on, ja koska tulee seuraava vihanpurkaus, Antti kertoo.

Antille isän raivo ja sen myötä vihan tunteen kohtaaminen muutenkin oli pelottavaa. Se vaikutti siihen, että hän ei osannut asettaa ajojaan ja joutui siksi muun muassa kiusatuksi koulussa monen vuoden ajan.

Kun Pekka sitten lopulta vähän yli nelikymppisenä teki surutyön isänsä kuolemasta, hän löysi myös isyyden. Raivoamiset loppuivat, ja vaimokin sanoi, että Pekka muuttui kuin toiseksi ihmiseksi.

Siinä vaiheessa Antti oli murrosiässä ja isosisko Hanna parikymppinen. Omien keskeneräisten prosessien vaikutus lapsiin on ollut suuri kipu Pekalle.

– On ollut murskaavaa tajuta, että jutut, joista ajattelin, että minun pitää käsitellä ne itsessäni, ovatkin periytyneet lapsille.

Antti on kokenut kivun keskellä ihmeellistä Jumalan johdatusta. Esimerkiksi kristitty terapeutti otti Antin ilmaiseksi asiakkaakseen, ja he tekivät yhdessä vuosia töitä.

– Ja kun minulle jäi isän läheisen suhteen ja hyväksynnän kaipuu, sain siihen korvaavia kokemuksia: miespuolisia terapeutteja, pastoreita ja hengellisiä isiä, joiden kanssa olen voinut tulla nähdyksi omana itsenäni, myös heikkona.

– Kaikki tämä on mahdollistanut sen, että olemme voineet aikuisina isän kanssa lähentyä toisiamme.

Terapia ja tieto sairaudesta käännekohtina

Isän ja pojan lähentymisen tie on vaatinut anteeksipyytämistä ja -antamista. Käänteentekevää oli, kun Pekka tuli mukaan Antin terapiaan, ja tämä uskalsi ensimmäistä kertaa purkaa vihaa isäänsä kohtaan.

Molemmat ovat myös tukeutuneet kivuissaan Jeesukseen, Pekka myös syyllisyydessään ja Antti anteeksiantamisessa.

– Sehän on valtavaa, että Jeesuksen edessä minun ei tarvitse jäädä häpeään ja murskaantumiseen, Pekka sanoo.

”Kaikki tämä on mahdollistanut sen, että olemme voineet aikuisina isän kanssa lähentyä toisiamme.”

Isän ja pojan suhde siirtyi uuteen vaiheeseen, kun Pekka sai helmikuussa tiedon, että hänellä on syöpä. Pekan reaktio oli kahtalainen. Ensin hän kiitteli, että nyt ehkä ollaan Jeesuksen luo menossa. Parin viikon kuluttua tuli ahdistus ja pelko siitä, onko syöpä levinnyt.

– Tällainen uutinen korostaa sitä, mikä elämässä on tärkeää ja kuinka rakkaita läheiset ovat, Pekka sanoo.

Haastattelua tehtäessä Pekka odottaa tietoa leikkauksen jälkeen siitä, saatiinko syöpä kokonaan pois – rauhallisella mielellä.

Antti on kokenut isänsä rakkauden tämän sairastumisen jälkeen syvemmin kuin aikaisemmin.

– Se, että meillä on niin hienot välit, että voimme esimerkiksi jakaa tällä tasolla tässä asioita – se on ollut pitkä tie, Antti summaa.

Antti ja Pekka ovat mukana uudessa Pieni suuri ihmiskoe -ohjelmassa, joka avaa uskon ja arvojen siirtymistä vanhempien ja jo aikuisten lasten arvokkaiden keskustelujen kautta. Kymmenjaksoista kesäsarjaa toimittaa Johanna Sandberg ja sitä kustantaa Kristityt Yhdessä ry.

Pieni suuri ihmiskoe Radio Deissä keskiviikkoisin klo 09.03. Uusinta keskiviikkoisin klo 13.03 ja lauantaisin klo 13.35. Sarjan jaksot ovat kuultavissa myös Dei Plussassa.


Juttu on alun perin julkaistu Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä (2/2022). Tilaa itsellesi näytenumero.

 
Dei, artikkeliban.(2) 30.6.- MJa