Iranista vainoa paennut Reza Torkamand: ”En voinut olla kertomatta evankeliumia”

 

Kuva: Eetu Linnankivi

Muslimista kristityksi kääntynyt Torkamand on kokenut vainoa ja ollut uskonsa tähden vangittuna. Yli kymmenen vuotta sitten hän pakeni Turkin kautta Suomeen.

Reza Torkamand syntyi 1960-luvun puolivälissä iranilaiseen muslimiperheeseen.

– Luin koraania ja opiskelin islamilaista teologiaa. Löysin koraanista yli 140 jaetta, joissa puhutaan ihmisten tappamisesta. Ajattelin, että Allahin täytyy olla hullu. En löytänyt koraanista rakkautta, Reza kertoo.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

16-vuotiaana Reza sai käsiinsä farsinkielisen Raamatun, jota hän alkoi tutkia.

– Aloitin Mooseksen kirjasta. Luin siitä, kuinka Jumala loi kaiken, myös ihmisen. Sitten luin Matteuksen evankeliumista Jeesuksen sanat: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Siinä tekstissä kuulin Jumalan äänen. Islamin mukaan Jeesus on vain profeetta, mutta minusta ääni oli Jumalan ääni.

Pojan kääntymys raskas isku perheelle

Reza päätti antaa sydämensä Jeesukselle ja hän alkoi käydä presbyteerikirkossa.

Perheelle Rezan kääntyminen oli järkytys. Vanhemmat eivät kuitenkaan hylänneet poikaansa.

Vastakääntynyt Reza haastoi isäänsä: ”Jos olet kunnon muslimi, sinun täytyy tappaa minut, vääräuskoisen”. Reza jatkoi kertomalla, että koraanissa on yli 140 jaetta, jotka kehottavat tappamiseen. Isä sanoi kyyneleet silmissä, ettei hän voi tehdä sitä.

– Monet muslimit eivät välttämättä tiedä, mitä koraani opettaa, Reza Torkamand sanoo.

Erityistä Jumalan läheisyyttä

Käännyttyään kristityksi Reza alkoi jakaa evankeliumia ihmisille. Hän kopioi Raamattuaan ja jakoi kopioita eteenpäin.

– Jumala laittoi sydämeeni ajatuksen, että minun pitää kertoa ihmisille Jeesuksesta.

Tästä seurasi vaikeuksia viranomaisten kanssa. Islamilainen vallankumous vuonna 1979 kavensi uskonnonvapautta huomattavasti Iranissa. Kristittyjä alettiin vainota. Myös Reza Torkamand joutui vaikeuksiin.

– Jouduin 27-vuotiaana kolmeksi vuodeksi vankilaan . Kun pääsin vankilasta, minun tekemisiäni valvottiin tarkkaan. Silti jatkoin Raamatun kopioimista ja evankeliumin levittämistä, Reza kertoo.

Vankila-aikanaan Reza koki aivan erityistä Jumalan läsnäoloa ja lohdutusta. Vaikka Raamattua ei ollut, Pyhä Henki toi mieleen kohtia Sanasta.

Vuonna 2004 Reza Torkamand pakeni maastaan. Sen jälkeen hän ei ole nähnyt lapsuuden perhettään. Hänen äitinsä kuoli viisi vuotta sitten – kristittynä. Myös yksi siskoista on kääntynyt kristityksi.

Reza on tehnyt kymmenen vuoden ajan Open Doors -järjestön tuella työtä Sat7-televisiokanavalle. Hän opettaa Raamattua, julistaa evankeliumia ja rohkaisee Iranissa asuvia kristittyjä. Rezan opetuksia löytyy myös muun muassa YouTubesta.